Valioliigafloppi Renato Sanches palaa Bayerniin – ”Se on jännittävä haaste”
Kuva: Getty Images
Vuonna 2016 elämä hymyili nuorelle keskikenttäpelaajalle Renato Sanchesille. Sanches juhli kotimaansa Portugalin kanssa euroopanmestaruutta ja hänet valittiin lopputurnauksen parhaaksi nuoreksi pelaajaksi. Vuoden päätteeksi Sanches pokkasi vielä UEFA:n Golden Boy -palkinnon.
EM-kisojen päätteeksi Bayern München osti Sanchesin Benficasta 35 miljoonalla eurolla, mutta siihen hyvät uutiset sitten melkeinpä jäävätkin. Läpimurtoa ei ole tapahtunut sen paremmin Bundesliigassa kuin myöskään Valioliigassa, jossa Sanches pelasi tämän kauden lainalla.
Kaudella 2016-2017 Sanches pelasi Bayern Münchenissä 26 ottelua, muttei saanut tililleen ainuttakaan tehomerkintää. Täksi kaudeksi Bayern lainasi nuorukaisen Swanseaan, jossa pelatut 15 ottelua kartuttivat tehotilastoa yhdellä vaivaisella syöttömerkinnällä. Portugalin MM-joukkueeseen Sanches ei mahtunut – eikä edes 12 pelaajan varamieslistalle.
Ensi kaudeksi Sanches palaa jälleen takaisin Bayerniin, jonka kanssa hänellä on vuoteen 2021 ulottuva sopimus. Kannattajien odotukset lienevät melko matalat, mutta seuran johtokunnan puheenjohtaja Karl-Heinz Rummenigge uskoo, että elokuussa 21 vuotta täyttävästä Sanchesista on mahdollista vielä kaivaa potentiaali esiin.
– Sanches tulee takaisin. (Bayernin uusi valmentaja) Niko Kovac yrittää saada hänet jälleen entiselleen. Se on jännittävä haaste, Rummenigge totesi Münchner Merkurille.
– Renatolla on takanaan kaksi vaikeaa vuotta. Minun nähdäkseni se liittyy vuoden 2016 EM-kisojen Golden Boy -palkintoon. Sitä ei ollut psykologisesti niin helppoa käsitellä.
– Olimme hänestä kaksi vuotta sitten täydellisen vakuuttuneita, emmekä aio nytkään luovuttaa.
Lähde: Transfermarkt
LUE MYÖS:
👉 Vuoden kovin tarjous: 1€ = 60 ilmaiskierrosta ilman kierrätystä!
- Talleta 1€
- Saat heti 60 ilmaiskierrosta!
- Ei kierrätysvaatimusta!
- Eurojytky! Mestarien liigassa pamahti voitto, jollaista ei ole nähty 20 vuoteen
- Antonio Conte ei peittele – haluaa Italian maajoukkueen päävalmentajaksi
- Haastattelu: Ryan Mahuta teki uuden sopimuksen Tšekissä – ”Talvella oli kiinnostusta muista seuroista”
- Otso Virtanen loukkaantui – Ilves hankki korvaajan
- Diogo Tomas unelmoi siirrosta Portugaliin: ”Seuraan sarjaa todella tarkasti”
- Historiallinen merkkipaalu – Manuel Neuer samalle viivalle Lionel Messin kanssa
- Näin seuraat jalkapallon MM-kisoja – Ylen ja MTV:n selostajat ja asiantuntijat julki
- Mestarien liigan puolivälierät alkoivat – näin kävi tiistaina
- Mircea Lucescu on kuollut
- Veikkausliiga-seura on hakenut toimitusjohtajaa lähes puoli vuotta tuloksetta
- Eurojytky! Mestarien liigassa pamahti voitto, jollaista ei ole nähty 20 vuoteen
- Diogo Tomas unelmoi siirrosta Portugaliin: ”Seuraan sarjaa todella tarkasti”
- IS: Veikkausliigan maalikuningas Kasper Paananen suorana: ”Aika petetty olo”
- Otso Virtanen loukkaantui – Ilves hankki korvaajan
- Näin seuraat jalkapallon MM-kisoja – Ylen ja MTV:n selostajat ja asiantuntijat julki
- Haastattelu: Ryan Mahuta teki uuden sopimuksen Tšekissä – ”Talvella oli kiinnostusta muista seuroista”
- Veikkausliiga-seura on hakenut toimitusjohtajaa lähes puoli vuotta tuloksetta
- Muistatko? Lionel Messi kieltäytyi miljarditarjouksesta – ”Uskomatonta”
- Hämmentävä tuomarivirhe sarja-avauksessa – Jani Honkavaaran Djurgården nappasi voiton
- Antonio Conte ei peittele – haluaa Italian maajoukkueen päävalmentajaksi