MM-kisoissa on edetty jo siihen vaiheeseen, että lohkovaiheen viimeiset ottelut pelataan torstaina. Samalla ratkotaan viimeiset neljännesvälieräjoukkueet. Suurin mielenkiinto jatkopaikkojen kannalta on kello viiden otteluissa.

Keskiviikkona MM-kisoissa nähtiin kisojen tähän asti suurin yllätys, kun Saksa taipui Etelä-Korealle, mikä tarkoitti sitä, että hallitseva maailmanmestari jäi omassa lohkossaan viimeiseksi. Toinen yllätys nähtiin samassa lohkossa, kun Ruotsi kaatoi päätöspelissään Meksikon ja nappasi lohkovoiton.

Lue lisää Saksan suuresta pettymyksestä joukkuesivulta tästä.

Myöhäisillan ottelut etenivät pitkälti ennakko-odotusten mukaan. Brasilia voitti vakuuttavasti Serbian, ja kun Sveitsi jäi Costa Rican kanssa 2-2-tasapeliin, lohkovoitto meni Brasilialle.

Mitä MM-kisoissa tapahtuu tänään?

Vaikka G-lohkon jatkoonmenijät ovat jo varmistuneet, riittää illalla vielä jännitettävää. Englanti ja Belgia pelaavat lohkovoitosta ja luvassa pitäisi olla upea ottelu. Lehtitietojen mukaan molemmat joukkueet saattavat lepuuttaa suurimpia tähtipelaajiaan ja antaa peliaikaa vähemmän pelanneille. Joka tapauksessa jännitettävää varmasti riittää.

H-lohkon tilanne on suorastaan kutkuttava. Kaikkien yllätykseksi Japani johtaa Senegalin kanssa lohkoa neljällä pisteellä ja samalla maalierolla. Avauspelin Japanille hävinnyt Kolumbia hengittää kuitenkin niskaan pisteen perässä.

Kolumbia kohtaa viimeisessä ottelussaan Senegalin ja Japani taas Puolan, jonka kisat päättyvät alkulohkoon. Puola haluaa varmasti antaa vielä kannattajilleen yhden voiton, joten mitenkään kirkossa kuulutettua ei Japanin voitto missään nimessä ole.

Edellisissä MM-kisoissa upeasti esiintynyt Kolumbia tarvitsee Senegalia vastaan voiton. Tasapeli ei tule riittämään, vaikka Japani häviäisikin oman ottelunsa.

Päivän tapahtumat

[table id=59 /]

Seuraa näitä

Pääseekö Aliou Cissé tuulettamaan?

Senegal on ollut yksi kisojen positiivisista yllättäjistä. Sen lisäksi Senegalin päävalmentaja Aliou Cissé on hurmannut jalkapallon seuraajat. Miehen tuuletuksesta avausottelussa Puolaa vastaan tuli somehitti. Cissé on myös koko turnauksen ainoa afrikkalainen päävalmentaja.

Vastus on kuitenkin kovin mahdollinen, kun Kolumbia on Senegalia vastaan pakkovoiton edessä. Senegalille riittäisi jatkopaikkaan tasapeli, mutta helppoa se ei tule olemaan. Mikäli Senegal venyy jatkopeleihin, saatetaan Cisséltä nähdä jälleen tavaramerkki tuuletus: Käsi nyrkkiin ja pumppaavaa liikettä yhdistettynä tuimaan katseeseen.

Kolumbialla kovat paineet

Kolumbian kisat lähtivät surkeimmalla mahdollisella tavalla liikkeelle. Ennakkoon H-lohkon heittopussiksi arvioitu Japani voitti Kolumbian saatuaan heti avausminuuteilla rangaistuspotkun ja Kolumbian jouduttua miehen vajaalle.

Puolaa vastaan peli kulki jo totuttuun tapaan, mutta viimeiseen otteluun paineet kasautuvat. Kolumbia tarvitsee voiton ja katseet kohdistuvat Kolumbian tähtipelaajiin Radamel Falcaoon sekä James Rodrígueziin. Kantavatko tutut miehet Kolumbian taas pudotuspeleihin?

Kolumbian Juan Quintero on yksi kisojen läpimurtopelaajista. Kuva: Getty Images.

Juan Quintero, Kolumbia

Yksi kisojen sensaatioista on jälleen kerran Kolumbian paidassa pelaava hyökkäävä keskikenttäpelaaja. Neljä vuotta sitten James Rodríguez hurmasi kentällä ja nousi kisojen maalikuninkaaksi. Tie vei kisojen jälkeen Real Madridiin.

Samantapainen tarina on kehittymässä myös Juan Quinteron kohdalla. Maalipörssiä Quintero tuskin voittaa, mutta mies on ainakin vakuuttanut Jamesin rinnalla Kolumbian hyökkäävänä keskikenttäpelaajana. Eikä ihme, että nimenomaan Real Madrid on siirtohuhujen mukaan kiinnostunut 25-vuotiaasta kolumbialaispelaajasta.

Quintero voi hyvinkin olla ratkaisevassa roolissa torstaina, kun Kolumbia hakee pakkovoittoa Senegalia vastaan. Miehen murtavat läpisyötöt ovat kisojen ehdotonta eliittiä.

Englanti-Belgia, klo. 21.00

Panoksena lohkovoitto, mutta sen lisäksi kyseessä on yksi kisojen mielenkiintoisimmista kohtaamisista. Vaikka molempien joukkueiden päävalmentajat luultavasti hieman kierrättävät miehistöään, kentällä nähdään iso liuta muun muassa Valioliigan tähtipelaajia.

Vielä on mahdotonta arvioida, tulisiko lohkovoittajalle vai lohkon toiseksi sijoittuneelle niin sanotusti helpompi vastustaja neljännesvälierissä. Sekin voi olla mahdollista, että joukkueet taktikoivat jäädäkseen lohkon toiseksi ja välttääkseen esimerkiksi ennakkoon vahvan Kolumbian.

Kun Englannin ja Belgian välinen ottelu alkaa, tiedossa on jo H-lohkon voittaja sekä toiseksi sijoittunut maa. Toivottavasti se ei vaikuta ainakaan negatiivisesti tähän huippuotteluun.

Lisää luettavaa nälkäisille

Onko MM-kuume jo iskenyt? Kaipaatko tietoa alkulohkoista? Haluatko selata kisojen koko otteluohjelmaa? Kiinnostavatko tarinat aiemmista MM-kisoista?

Ei hätää! MM 2018 -kisakeskuksemme palvelee kellon ympäri. TÄÄLTÄ löydät niin otteluohjelman, lohkot, (ja lohkojen alta lohkoennakot), kaikkien joukkueiden pelaajalistat, jatkopelikaaviot kuin MM-kisojen historiatilastot.

Aiempien MM-kisojen historiikkeja pääset lukemaan TÄSTÄ.