15. MM-kisapäivä: Lepäävätkö Englannin ja Belgian suurimmat tähdet? – Kolumbia kovassa paikassa

Kuva: Getty Images
MM-kisoissa on edetty jo siihen vaiheeseen, että lohkovaiheen viimeiset ottelut pelataan torstaina. Samalla ratkotaan viimeiset neljännesvälieräjoukkueet. Suurin mielenkiinto jatkopaikkojen kannalta on kello viiden otteluissa.
Keskiviikkona MM-kisoissa nähtiin kisojen tähän asti suurin yllätys, kun Saksa taipui Etelä-Korealle, mikä tarkoitti sitä, että hallitseva maailmanmestari jäi omassa lohkossaan viimeiseksi. Toinen yllätys nähtiin samassa lohkossa, kun Ruotsi kaatoi päätöspelissään Meksikon ja nappasi lohkovoiton.
Lue lisää Saksan suuresta pettymyksestä joukkuesivulta tästä.
Myöhäisillan ottelut etenivät pitkälti ennakko-odotusten mukaan. Brasilia voitti vakuuttavasti Serbian, ja kun Sveitsi jäi Costa Rican kanssa 2-2-tasapeliin, lohkovoitto meni Brasilialle.
Mitä MM-kisoissa tapahtuu tänään?
Vaikka G-lohkon jatkoonmenijät ovat jo varmistuneet, riittää illalla vielä jännitettävää. Englanti ja Belgia pelaavat lohkovoitosta ja luvassa pitäisi olla upea ottelu. Lehtitietojen mukaan molemmat joukkueet saattavat lepuuttaa suurimpia tähtipelaajiaan ja antaa peliaikaa vähemmän pelanneille. Joka tapauksessa jännitettävää varmasti riittää. H-lohkon tilanne on suorastaan kutkuttava. Kaikkien yllätykseksi Japani johtaa Senegalin kanssa lohkoa neljällä pisteellä ja samalla maalierolla. Avauspelin Japanille hävinnyt Kolumbia hengittää kuitenkin niskaan pisteen perässä. Kolumbia kohtaa viimeisessä ottelussaan Senegalin ja Japani taas Puolan, jonka kisat päättyvät alkulohkoon. Puola haluaa varmasti antaa vielä kannattajilleen yhden voiton, joten mitenkään kirkossa kuulutettua ei Japanin voitto missään nimessä ole. Edellisissä MM-kisoissa upeasti esiintynyt Kolumbia tarvitsee Senegalia vastaan voiton. Tasapeli ei tule riittämään, vaikka Japani häviäisikin oman ottelunsa. Päivän tapahtumat [table id=59 /]Seuraa näitä
Pääseekö Aliou Cissé tuulettamaan? Senegal on ollut yksi kisojen positiivisista yllättäjistä. Sen lisäksi Senegalin päävalmentaja Aliou Cissé on hurmannut jalkapallon seuraajat. Miehen tuuletuksesta avausottelussa Puolaa vastaan tuli somehitti. Cissé on myös koko turnauksen ainoa afrikkalainen päävalmentaja. Vastus on kuitenkin kovin mahdollinen, kun Kolumbia on Senegalia vastaan pakkovoiton edessä. Senegalille riittäisi jatkopaikkaan tasapeli, mutta helppoa se ei tule olemaan. Mikäli Senegal venyy jatkopeleihin, saatetaan Cisséltä nähdä jälleen tavaramerkki tuuletus: Käsi nyrkkiin ja pumppaavaa liikettä yhdistettynä tuimaan katseeseen. Kolumbialla kovat paineet Kolumbian kisat lähtivät surkeimmalla mahdollisella tavalla liikkeelle. Ennakkoon H-lohkon heittopussiksi arvioitu Japani voitti Kolumbian saatuaan heti avausminuuteilla rangaistuspotkun ja Kolumbian jouduttua miehen vajaalle. Puolaa vastaan peli kulki jo totuttuun tapaan, mutta viimeiseen otteluun paineet kasautuvat. Kolumbia tarvitsee voiton ja katseet kohdistuvat Kolumbian tähtipelaajiin Radamel Falcaoon sekä James Rodrígueziin. Kantavatko tutut miehet Kolumbian taas pudotuspeleihin?
Lisää luettavaa nälkäisille
Onko MM-kuume jo iskenyt? Kaipaatko tietoa alkulohkoista? Haluatko selata kisojen koko otteluohjelmaa? Kiinnostavatko tarinat aiemmista MM-kisoista? Ei hätää! MM 2018 -kisakeskuksemme palvelee kellon ympäri. TÄÄLTÄ löydät niin otteluohjelman, lohkot, (ja lohkojen alta lohkoennakot), kaikkien joukkueiden pelaajalistat, jatkopelikaaviot kuin MM-kisojen historiatilastot. Aiempien MM-kisojen historiikkeja pääset lukemaan TÄSTÄ.LUE MYÖS:
Voita kisapaketti kahdelle jääkiekon MM-kisoihin!
- Vastaa muutamaan nopeaan kysymykseen.
- Osallistu arvontaan.
- Voit voittaa kisapaketin kahdelle jääkiekon MM-kisoihin Sveitsiin!
-
- Palkinto sisältää:
- otteluliput peliin Suomi-USA (18.5.)
- suorat lennot Helsinki-Zürich-Helsinki
- kahden yön majoituksen aamiaisineen
- lentokenttäkuljetukset
- Palkinto sisältää:
-
- ÖT: Niklas Vidjeskog kommentoi lähtöään Jarosta – ”Mielestäni se oli epäkunnioittavaa”
- Casper Terhon valmentaja vaihtumassa Belgiassa
- Kaksi punaista, yhdeksän maalia, epäonnistunut pilkku – PSG murjoi Mestarien liigassa
- Bayern-tähden loukkaantumisesta hyviä uutisia
- Vedonlyöjä.comin simulaatio: KuPS on jo lähes varma Veikkausliigan mestari
- Eurovastustaja närkästyi Arsenalin toiminnasta – teki valituksen Uefalle
- Vincent Kompany ja Bayern München jatkosopimukseen
- Glen Kamaran Rennes suunnittelee valmentajanvaihdosta – tässä ykkösvaihtoehto uudeksi valmentajaksi
- HJK:n jättänyt Hassane Bandé testissä tutussa seurassa: ”Jos kaikki menee hyvin, voi hän tuoda lisäarvoa joukkueelle”
- Takavuosien MM-tähti loukkaantui vakavasti – kolme kylkiluuta murtui ja keuhko luhistui osittain
- HJK:n jättänyt Hassane Bandé testissä tutussa seurassa: ”Jos kaikki menee hyvin, voi hän tuoda lisäarvoa joukkueelle”
- Vedonlyöjä.comin simulaatio: KuPS on jo lähes varma Veikkausliigan mestari
- Eurovastustaja närkästyi Arsenalin toiminnasta – teki valituksen Uefalle
- Kaksi punaista, yhdeksän maalia, epäonnistunut pilkku – PSG murjoi Mestarien liigassa
- Bayern-tähden loukkaantumisesta hyviä uutisia
- Vincent Kompany ja Bayern München jatkosopimukseen
- Graham Potter palkattiin Ruotsin A-maajoukkueen päävalmentajaksi: ”Olen saanut huomata, ettei pitkät sopimukset kestä kauhean pitkään”
- Suomalaiskolmikon IFK Värnamo putosi Ruotsin pääsarjasta
- Lähde: Oliver Antmanin uusi valmentaja selvillä
- FF Jaro laittaa valmennuksen uusiksi hyvistä tuloksista huolimatta