Fanit buuasivat Saksan maajoukkuetähdelle – päävalmentaja hermostui: ”Tuo ei auta ketään”
Kuva: Getty Images
Saksa voitti vaikeuksien kautta Saudi-Arabian perjantaina kenraaliharjoituksessaan ennen MM-kisoja maalein 2-1. Manchester Cityn keskikenttäpelaaja İlkay Gündoğan sai jälleen faneilta buuaukset.
Gündoğan tuli kentälle vajaan tunnin kohdalla, jolloin kannattajat aloittivat vihellykset ja buuaukset. Sama nähtiin myös Itävaltaa vastaan viikko sitten. Kannattajat eivät ole ottaneet hyvällä sitä, että Gündoğan ja Saksan toinen turkkilaistaustainen pelaaja Mesut Özil osallistuivat tapasivat Turkin presidentti Recep Tayyip Erdoğan.
Erdoğan haluaa tulla uudelleenvalituksi maansa presidentiksi, kun samaan aikaan miestä on painostettu ihmisoikeuskysymyksistä ja kansalaisten karkotuksista. Maan hallitus on muun muassa pidättänyt journalisteja, joiden uutisointi ei ole ollut presidentin ja hallituksen toiveiden mukaista.
Özil ei pelannut perjantaisessa ottelussa Saudi-Arabiaa vastaan, mutta Gündoğan pelasi ja sai tuntea nahoissaan saksalaiskannattajien mielenilmaisun. Saksan päävalmentaja Joachim Löw toivoi, että kannattajat unohtaisivat jo selkkauksen ja tukisivat pelaajia.
– Hän (Gündoğan) on maajoukkueen jäsen. Se buuaaminen ei auta ketään, Löw totesi ottelun jälkeen Goalin mukaan.
Voitosta huolimatta, Saksan päävalmentaja ei ollut vielä tyytyväinen esitykseen.
– Olimme ajoittain todella avoimia puolustussuuntaan ja se avasi Saudi-Arabialle useita vastahyökkäyksiä. Mielestäni aloitimme hyvin, sitten päästimme jalan kaasulta toisella puoliskolla. Meillä oli lopulta jopa hieman onnea. Ensi viikolla tulemme olemaan pirteämpiä ja dynaamisempia, Löw kommentoi.
Voitto oli Saksalle ensimmäinen MM-karsintojen jälkeisistä harjoitusotteluista. Kuudesta ottelusta ennen MM-lopputurnausta Saksa on voittanut yhden, pelannut kolme tasapeliä ja hävinnyt kahdesti.
LUE MYÖS:
VUODEN KOVIN TARJOUS! SAAT 1 EUROLLA 50 KIERRÄTYSVAPAATA ILMAISKIERROSTA
- Talleta 1€
- Saat heti 50 ilmaiskierrosta peliin Book of Dead!
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- Virallista: Armend Kabashi löysi uuden seuran
- Paikallismedia: Diogo Tomas jäämässä loppukaudeksi ADO Den Haagiin
- FotbollDirekt: KuPS neuvottelee ruotsalaishyökkääjän kanssa
- Karim Benzemalle siirto Cristiano Ronaldon vastustelusta huolimatta
- Leo Walta sai miljoonasiirron!
- Valioliigassa iso kauppa siirtorajan viime hetkellä
- Fifa-pomo haluaa Venäjän takaisin
- Romano: Ranskan maajoukkuetähti on saamassa ison diilin
- Cristiano Ronaldon painostus pysäytti Karim Benzeman siirron
- Virallista: Casper Terho siirtyy Hollantiin – lainasopimuksessa osto-optio
- Karim Benzemalle siirto Cristiano Ronaldon vastustelusta huolimatta
- Cristiano Ronaldon painostus pysäytti Karim Benzeman siirron
- Expressen: KuPS lähellä ulkomaalaispelaajan hankintaa
- Leo Walta sai miljoonasiirron!
- Valioliigassa iso kauppa siirtorajan viime hetkellä
- Ranskalaismedian tiedot: Glen Kamarasta uusi tarjous
- Huhut Matias Siltasen ympärillä kiihtyvät – näin seurapomo kommentoi ruotsalaismedialle: ”Se pitää paikkansa”
- FM: Glen Kamara olisi halunnut siirtyä takaisin Englantiin
- Fifa-pomo haluaa Venäjän takaisin
- Romano: Ranskan maajoukkuetähti on saamassa ison diilin