Haastattelussa Aleksandr Kokko: paluu Suomeen vai jatkoa ulkomaankiertueelle? ”Olemme jutelleet sopimuksen pituudesta”
Kuva: Getty Images
Veikkausliigan kaksinkertainen maalikuningas Aleksandr Kokko, 31, on tällä hetkellä vapailla pelaajamarkkinoilla.
Viime vuodet Australiassa ja Hong Kongissa viettänyt hyökkääjä on edelleen herättänyt kiinnostusta ulkomailla, mutta paluu Suomeen on myös mahdollinen.
– Minulla on ollut muutama ulkomaalaisjuttu tässä. Monelle hyvälle tarjoukselle olen sanonut jo ”ei”, Kokko kertoi tilanteestaan SuomiFutis-sivustolle.
Myöhemmin ”Boris” tarkensi, että kiinnostusta on ollut ainakin itäblokin maista ja Aasiasta. On myös tiedossa, että ottajia olisi Suomessakin ja hänelle tutun Rovaniemen Palloseuran kanssa on jo käyty alustavia keskusteluita.
– Olemme jutelleet RoPSin seurajohdon kanssa sopimuksen pituudesta ja siitä, mikä olisi meininki. Onko tarkoituksenani käydä Suomessa ja lähteä takaisin ulkomaille vai palaisinko pysyvästi. Tunnustelimme sekä minun että heidän ajatuksia.
Kokko edusti RoPSia vuosina 2012-2016 ja saavutti tuolloin muun muassa Veikkausliiga-hopeaa ja Suomen Cupin mestaruuden. Seura on muuttunut paljon siitä, kun Kokko on lähtenyt ja suunta on joukkueen harjoituksissakin käyneen maalitykin mielestä hyvä.
– RoPS on muuttunut todella, todella paljon. Sekä nuoret että vanhat pelaajat kehittyvät ja kentän ulkopuolisiin asioihin panostetaan. Kun minä lähdin joukkueesta, kopissa ei ollut edes banaania, mutta nyt on aamupalat, lihashuollot ja kaikki. Suunta on todella hyvä ja olen vakuuttunut.
Vaikka Kokko myöntää, että Rovaniemelle paluu ja seuralegendan maine – joka hänellä useiden mielestä jo on – houkuttavat, ei hän sulje pois siirtoa johonkin toiseen suomalaisjoukkueeseen.
– Valitettavasti Suomeen paluu ei tarkoita automaattisesti RoPSia. Mielellään kyllä, mutta katsotaan, miten asiat menevät.
LUE MYÖS:
VUODEN KOVIN TARJOUS! SAAT 1 EUROLLA 50 KIERRÄTYSVAPAATA ILMAISKIERROSTA
- Talleta 1€
- Saat heti 50 ilmaiskierrosta peliin Book of Dead!
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- HJK hankkii hyökkäävän keskikenttäpelaajan Italiasta
- Glen Kamara loukkaantui pahasti – kammottava kuva
- Siirtofiasko! Suurseuralta harvinainen tylytys kauppakumppanille
- KuPS vahvistuu hyökkääjällä
- HS: Suomalaislupauksesta merkittävä tarjous Veikkausliigan sisällä
- Virallista: Armend Kabashi löysi uuden seuran
- Yhdistelylaina: Hyvä tapa selkeyttää omaa taloutta
- Paikallismedia: Diogo Tomas jäämässä loppukaudeksi ADO Den Haagiin
- FotbollDirekt: KuPS neuvottelee ruotsalaishyökkääjän kanssa
- Karim Benzemalle siirto Cristiano Ronaldon vastustelusta huolimatta
- HS: Suomalaislupauksesta merkittävä tarjous Veikkausliigan sisällä
- Glen Kamara loukkaantui pahasti – kammottava kuva
- Karim Benzemalle siirto Cristiano Ronaldon vastustelusta huolimatta
- Siirtofiasko! Suurseuralta harvinainen tylytys kauppakumppanille
- Cristiano Ronaldon painostus pysäytti Karim Benzeman siirron
- KuPS vahvistuu hyökkääjällä
- Virallista: Armend Kabashi löysi uuden seuran
- Ranskalaismedian tiedot: Glen Kamarasta uusi tarjous
- Valioliigassa iso kauppa siirtorajan viime hetkellä
- Expressen: KuPS lähellä ulkomaalaispelaajan hankintaa