Argentiinalainen valmentaja Diego Simeone otti osaa iänikuiseen vertailuun siitä, kumpi on parempi pelaaja, Cristiano Ronaldo vai Lionel Messi. Käynnissä olevissa MM-kisoissa Ronaldo on vetänyt pidemmän korren, kun Argentiina on kontannut kahdessa ottelussaan.

Lionel Messi sai paljon kritiikkiä Kroatialle kärsitystä tappiosta sekä Islannin kanssa pelatusta 1-1-tasapelistä. Ronaldo sen sijaan on tykittänyt Portugalin kaikki maalit kahdessa ottelussa ja johdattanut joukkueensa voittoon ja tasapeliin Espanjan kanssa.

Simeonen mukaan vertailu on vaikeaa, mutta ei mahdotonta.

– Messi on todella hyvä, mutta hän on niin hyvä, koska hänet on ympäröity (Barcelonassa) erinomaisilla pelaajilla. Mutta jos pitäisi valita Messin ja Ronaldon väliltä tavallisessa joukkueessa, kenet sinä valitsisit? Simeone arvuutteli.

Simeone pääsi vauhtiin, kun hän alkoi puhumaan Argentiinan maajoukkueen nykytilasta. Kritiikkiä satoi paljon.

– Se, mitä näimme Kroatiaa vastaan, on kuva siitä, mitä on tapahtunut jo neljän vuoden ajan, valitettavasti. En nähnyt kenenkään johtavan (joukkuetta). Ei ollut johtajuutta, ei edes valmentajalta, jonka pitäisi johtaa tai pelaajilta, joiden pitäisi johtaa. Mielestäni tuo joukkue on kadoksissa, Simeone paalutti.

Simeone jatkoi vielä korostaen sitä, että Argentiinalta puuttui taistelutahto Kroatiaa vastaan.

– On selvää, että pukuhuoneessa pelaajat tsemppaavat toisiaan, mutta tällaisissa tilanteissa, tarvitset jonkun, joka tappelee.

– Usein puhumme siitä, että pelaajat ovat tärkein osa peliä ja valmentaja yleensä korjaa asioita, kun pelaajat sössivät. Mutta valmentajalla on tässä iso rooli, Simeone kritisoi Jorge Sampaolia.