Mahtavan Valko-Venäjä -ottelun pelannut Robin Lod vaitonaisena tulevaisuudestaan: ”En pysty hirveästi kommentoimaan”

Huuhkajat voitti Kansojen liigan kenraaliharjoituksessa Valko-Venäjän luvuin 2-0. Joukkueen maaleista vastasivat Jere Uronen ja Mostagh Yaghoubi. Kentän pirtein hahmo oli kuitenkin monen mielestä Robin Lod, joka leikkasi hanakasti sisään oikealta laidaltaan ja haastoi valkovenäläispakkeja.
Maaottelu oli Lodin uran 23:s ja ainakin toimittajan mielestä se oli keskikenttäpelaajan paras Huuhkaja-esiintyminen.
– Oli se ainakin yksi niistä, Lod myhäilee.
Lod loi joukkuekavereilleen lukuisia hyviä maalintekopaikkoja, ja esimerkiksi Pyry Soiri pääsi helsinkiläisen tarjoilusta läpi. Maaleja Lodin esitöistä ei kuitenkaan syntynyt.
– Ei voi turhautua, jos ei itsekään tee omista paikoista maalia, 25-vuotias SUMU-kasvatti kuittaa.
Huuhkajat sai ottelusta haluamansa.
– Se oli meiltä hyvä ottelu ja pääsimme paljon maalipaikoille. Toteutimme sovittuja asioita ja mielestäni ansaitsimme voiton.
Lod pelasi Kreikassa Panathinaikosissa väkivahvan kauden ja iski kaiken ohella viisi liigamaalia. HJK:ssa läpimurtonsa aikanaan tehnyt Lod on pelannut seurassa edellisellä kolmella kaudella, mutta nyt todennäköisesti suuntana on uusi osoite. Lodin sopimus nimittäin päättyi kreikkalaisseuran kanssa.
Vasenjalkainen pelimies oli hyvin vaitonainen seuraavasta siirrostaan. Hän ei pystynyt edes kommentoimaan, kauanko on Suomessa.
– Seura-asioihin en pysty hirveästi kommentoimaan.
– Mä en tiedä yhtään. En voi oikein tuohonkaan vastata mitään.
TUOHIRULLASTA KIERRÄTYSVAPAITA ILMAISKIERROKSIA TAI JOPA 5000€
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- Tuohet tilille minuutissa
- Suomalaisen mutkaton nettikasino
- Lucas Bergström jäämässä Mallorcan riveihin: ”Haluan pelata ja siksi olen täällä”
- Miika Nuutinen kommentoi HJK:n ihmenousun käynnistänyttä käännekohtaa: ”Asiat pitää pakottaa tapahtumaan”
- HJK:n sankari Santeri Hostikka selätti rajun taudin: ”Kaksi viikkoa sängyn pohjalla”
- SJK:n eurourakka päättyi heti ensimmäisellä karsintakierroksella
- Sisuuntunut HJK pelasti eurokautensa murskanäytöksellä! Santeri Hostikalta unelmapaluu
- Puolan uusi maajoukkuevalmentaja selvillä: ”Mielestäni edellinen valmentaja teki virheen…”
- Shakhtar-luotsi Arda Turan Ilves-pelin alla: ”Valitsemme parhaan avauksen toteuttamaan strategiaamme”
- FotbollDirekt: Ilves haluaa ostaa lainapelaajansa
- Ossi Virta palaa Veikkausliigaan
- HJK:n Kai Meriluoto avasi Slovenian suurseuran huippuluokan vaatimustasoa – näin sarja erosi Veikkausliigasta
- Miika Nuutinen kommentoi HJK:n ihmenousun käynnistänyttä käännekohtaa: ”Asiat pitää pakottaa tapahtumaan”
- Puolan uusi maajoukkuevalmentaja selvillä: ”Mielestäni edellinen valmentaja teki virheen…”
- SJK:n eurourakka päättyi heti ensimmäisellä karsintakierroksella
- HJK:n sankari Santeri Hostikka selätti rajun taudin: ”Kaksi viikkoa sängyn pohjalla”
- HJK:n Kai Meriluoto avasi Slovenian suurseuran huippuluokan vaatimustasoa – näin sarja erosi Veikkausliigasta
- FotbollDirekt: Ilves haluaa ostaa lainapelaajansa
- Lucas Bergström jäämässä Mallorcan riveihin: ”Haluan pelata ja siksi olen täällä”
- Santeri Haarala saattaa jättää Djurgårdenin – seurapomo: ”Herättänyt kiinnostusta”
- Sisuuntunut HJK pelasti eurokautensa murskanäytöksellä! Santeri Hostikalta unelmapaluu
- Ossi Virta palaa Veikkausliigaan