Ruotsilla päänvaivaa huippuottelun alla – kolmeen pelaajaan iski vatsavirus
Ruotsi on kokenut suuria takaiskuja lauantain Saksa-ottelun alla. Kolme joukkueen pelaajaa joutuu jäämään sivuun huomisesta MM-pelistä.
Puolustajat Pontus Jansson ja Filip Helander sekä keskikenttäpelaaja Marcus Rohdén eivät pysty pelaamaan Saksaa vastaan vatsaviruksen vuoksi.
Päävalmentaja Jan Anderssonin mukaan pahoinvointi alkoi eilen illalla. Kolmikko ei matkustanut edes muun joukkueen mukana Sotshiin, jossa seuraava ottelu pelataan.
– Kolme pelaajaa kärsin eilen illalla vatsakivuista. Emme halunneet ottaa heitä tänään turvallisuussyistä mukaan lennolle. Emme tiedä, mikä sai heidät voimaan pahoin, Andersson kommentoi Expressenin mukaan lehdistölle.
Ruotsin puolustajista Victor Lindelöf joutui jättämään sairastelun vuoksi väliin maanantain avauspelin Etelä-Koreaa vastaan. Joukkue voitti ottelun 1-0 Andreas Granqvistin maalilla.
- Virallista: Ilveksen pelaaja siirtyy IF Gnistaniin
- Jalkapalloilijan traagista kuolemaa seurasi ikävä sekaannus – ”En ole hän”
- Lähde: Kuolemaan johtaneessa törmäyksessä mukana ollut maalivahti murtui – joutui rajun ryöpytyksen kohteeksi
- Espanjan poliisi tutkii jalkapalloilijan traagista kuolemaa
- Jude Bellinghamin isä iski 7 maalia Englannille murskavoitossa
- Harry Kane lähellä historiallista ennätystä – voi nousta Cristiano Ronaldon rinnalle
- Näytön paikka – Cristiano Ronaldon poika sai kutsun maajoukkueeseen
- Rajusti taklattu Jesús de Miguel, 30, on kuollut
- 17-vuotiaalle suomalaislupaukselle jättisiirto – ”Merkittävä siirtokorvaus”
- Espanjassa karmea taklaus – pelaaja elottomana 20 minuuttia
- Rajusti taklattu Jesús de Miguel, 30, on kuollut
- Jude Bellinghamin isä iski 7 maalia Englannille murskavoitossa
- 17-vuotiaalle suomalaislupaukselle jättisiirto – ”Merkittävä siirtokorvaus”
- Lähde: Kuolemaan johtaneessa törmäyksessä mukana ollut maalivahti murtui – joutui rajun ryöpytyksen kohteeksi
- Joel Pohjanpalon Palermo johtaa Serie B:tä jo kuudella pisteellä – valmentaja laittoi jäitä hattuun: ”Tämä ei voi nousta päähämme”
- Näytön paikka – Cristiano Ronaldon poika sai kutsun maajoukkueeseen
- Espanjassa karmea taklaus – pelaaja elottomana 20 minuuttia
- Erik ten Hag latasi rajua tekstiä Cristiano Ronaldosta: ”Ei ole toimittanut enää kahdeksaan vuoteen”
- Harry Kane lähellä historiallista ennätystä – voi nousta Cristiano Ronaldon rinnalle
- Ranskan vanhimmassa jalkapalloseurassa täysi kaaos – nyt lähti ex-Valioliiga-tähti