Saudi-Arabian paluu MM-jalkapalloon käynnistyi torstaina karmaisevalla tavalla, kun se kärsi 0-5-tappion Venäjälle kisojen avausottelussa.

Kyseessä on ensimmäinen kerta sitten vuoden 2006, kun Saudi-Arabia selviytyi MM-lopputurnaukseen. Saudi-Arabia osallistuu MM-kisoihin nyt viidettä kertaa.

Se osallistui ensimmäistä kertaa MM-kisoihin vuonna 1994 Yhdysvalloissa. Saudi-Arabia hävisi tuolloin kisahistoriansa ensimmäisen pelin Hollannille 1-2, mutta voitti Marokon ja Belgian ja eteni siten kuudentoista parhaan joukkoon.

Ensimmäisellä pudotuspelikierroksella vastaan tuli kuitenkin tuleva pronssijoukkue Ruotsi, joka kukisti Saudi-Arabian lukemin 3-1.

Sittemmin Saudi-Arabia ei ole onnistunut voittamaan ainuttakaan peliä MM-kisoissa tai etenemään lohkovaiheesta jatkoon.

Se koki nöyryyttävimmän tappionsa vuonna 2002 Etelä-Korean ja Japanin kisoissa, kun se hävisi avauspelinsä Saksalle 0-8.

Saudi-Arabia on nyt pelannut MM-kisoissa 14 ottelua, joista se on voittanut kaksi ja pelannut kaksi tasan. Tämän kesän kisoissa se kohtaa lohkovaiheessa vielä Uruguayn (20.6) ja Egyptin (25.6).