Serie A:ssa pelaava suomalaistoppari koki italialaisten suuret tunteet: ”Kaikki itkivät”
Kuva: Juha Tamminen
Huuhkajien topparilla Sauli Väisäsellä on takanaan ensimmäinen vuosi Italian Serie A:ssa. Vuosi toi mukanaan paljon uutta oppia.
Vastikään 24 vuotta täyttänyt Väisänen siirtyi viime kesänä Tuhkolman AIK:sta Italian pääsarjaseura SPAL:n riveihin. Ensimmäisestä vuodesta Italiassa jäi kaksijakoiset tunnelmat, sillä alkukaudesta peliaikaa tuli hyvin, mutta marraskuun lopulla alkanut vammakierre sotki loppukauden.
– Kaksijakoiset sen takia, että olin lopussa niin paljon hajalla. Aina oikeastaan kun olin 100-prosenttisessa iskussa, niin taistelin peliajasta. Opettavainen vuosi, Väisänen kertoi SuomiFutis-sivustolle.
Vaikka Tukholman AIK:kin tunnetaan fanaattisista kannattajistaan, oli jalkapallokulttuuri Italiassa vielä jotain aivan muuta.
– Tunnetasolla jalkapallokulttuuri on aivan eri tasolla verrattuna Skandinaviaan. Tiesin kyllä, millaista peli tulee olemaan. Sen verran olin seurannut Serie A:ta. Jonkin verran juttelin myös Perpan (Hetemaj) ja Niken (Moisander) kanssa ennen kuin menin sinne. Tiesin, että treenaus tulee olemaan tosi taktista ja peli tulee olemaan aika lailla shakkia, varsinkin putoamista vastaan taistelevassa joukkueessa, Väisänen totesi.
LUE MYÖS: Väisänen kertoo tarkemmin syistä, miksi peliaika väheni dramaattisesti.
Isoin yllätys oli vahvan tunteikas suhtautuminen jalkapalloon, joka ei rajoittunut vain kannattajiin. SPAL joutui taistelemaan sarjapaikkansa puolesta päätöskierrokselle asti ja onnellisen lopun jälkeen tunteet purkautuivat vahvasti myös kentällä.
– Emotionaalisuus tuli isona yllätyksenä. Siitä on hyvä esimerkki. Kun säilyimme sarjassa, niin kentällä aika lailla järjestään kaikki itkivät. Aika hieno olo jo nyt yhden vuoden jälkeen, kun sai kokea tuollaisen totaalisen ja täydellisen jalkapallokulttuurin. Fudis on niin iso osa koko Italian kansan identiteettiä. Oli mageeta kokea se tunnetaso, Väisänen pohtii.
Väisänen vietti keskiviikkona syntymäpäiväänsä työn merkeissä, kun hän pelasi täydet minuutit Huuhkajien 0-2-tappioon päättyneessä ottelussa Romaniaa vastaan. Ennen kesälomaa on edessä vielä yksi ottelu, kun Suomi isännöi lauantaina Tampereella Valko-Venäjää.
– Maajoukkuereissun jälkeen aion aika lailla levätä laakereilla ja pelata frisbeegolfia, Väisänen kommentoi lomasuunnitelmiaan.
Suomi−Valko-Venäjä-ottelu pelataan lauantaina 9.6 kello 19.00. Suora lähetys Viasat Jalkapallo -kanavalla ja Viaplayssä käynnistyy ennakkostudiolla kello 18.30.
LUE MYÖS:
- Täyskatastrofi! Bodø/Glimt häviää maalivahtinsa takia
- Huuhkajat-vahdin päävalmentajan palli heiluu: ”Puhun tietenkin seurajohdon kanssa”
- Celtic hävisi Glasgow’n paikallistaiston – Viljami Sinisalo vaikeuksissa
- Mohamed Salah: Räjähtävä alku uudessa seurassa
- Käsittämätön tilanne tallentui videolle – kärry jyräsi ex-valioliigapelaajan
- Haastattelu: Piotr Parzyszek nauttii elämästään Kuopiossa
- Yllätys: Tällaista roolia Zinedine Zidane kaavailee Kylian Mbappélle
- KuPS-pelaaja teki äärimmäisen harvinaisen maalin – nämä muistetaan aina
- Suosio lähes kuin Martalla – yliopistopelaaja vetoaa miehiin
- Erikoiset videot leviävät: EA Sports FC 27 -pelissä yllättäviä bugeja