Suomalaisten kiinnostus Veikkausliigaa kohtaan kasvanut – ”Tulevaisuus näyttää valoisalta”
Kuva: Juha Tamminen
Veikkausliiga järjesti yhteistyökumppaneilleen aamiaisseminaarin Helsingissä torstaina 14. kesäkuuta. Tilaisuuteen kokoontui 30 hengen joukko eri yritysten edustajia keskustelemaan ja kuuntelemaan Veikkausliigan tilanteesta ja sen tarjoamista mahdollisuuksista.
Alustuksen Veikkausliigan ajankohtaisiin aiheisiin esitti Veikkausliigan markkinointijohtaja Ville-Mikko Korkka. Korkka aloitti alustuksensa kertomalla pohjoisen seurojen Rovaniemen Palloseuran ja PS Kemin onnistuneista kausikorttikampanjoista sekä ensimmäisestä Veikkausliigasta suoraan MM-kisoihin valitusta pelaajasta.
– Egyptin maajoukkueen profiilipelaaja Abdalla El Said teki kauden alla sopimuksen Kuopion Palloseuran kanssa. El Said halusi näyttää, että on tarpeeksi hyvä pelaamaan maajoukkueessa maailman parhaan laiturin Mohamed Salahin rinnalla, sanoi Korkka Veikkausliigan tiedotteen mukaan.
– Nyt hän on mukana Egyptin MM-joukkueessa ja ensimmäinen Veikkausliigasta valittu pelaaja MM-kisoissa. Norjasta on niin ikään yksi pelaaja ja Ruotsista kolme, joten olemme pohjoismaisella tasolla.
Onnistumiset Veikkausliigassa ovat johtaneet myös onnistuneisiin maajoukkuekutsuihin.
– Huuhkajat voitti Valko-Venäjän 2–0 hyvällä pelillä. Kentällä oli kaksi pelaajaa Veikkausliigasta, KuPS:n Rasmus Karjalainen ja Helsingin Jalkapalloklubin Moshtagh Yaghoubi. Karjalainen syötti ottelun ensimmäisen maalin ja Yaghoubi teki toisen. Veikkausliigasta on siis mahdollista paitsi nousta maajoukkueeseen, myös menestyä siellä, kiteytti Korkka.
Korkka käsitteli ajankohtaisessa katsauksessaan myös Veikkausliigan yleistä kiinnostavuutta ja Veikkausliigan yhteistyökumppanuuksien kehittymistä.
– Veikkausliigan katselu Ruudussa on kasvanut alkukaudesta huomattavasti viime kauteen verrattuna. Se on hyvä asia, etenkin kun samaan aikaan yleisö on löytänyt myös paikan päälle. Tässä vaiheessa kautta eli 76 pelatun ottelun jälkeen ollaan tämän vuosikymmenen toistaiseksi korkeimmalla tasolla.
Saman vahvisti myös Nelonen Median radion ja urheilutuotantojen johtaja Jussi Suvanto. Veikkausliigan ja Sanoman yhteistyö käynnistyi vuonna 2015, kun Ilta-Sanomien ISTV alkoi esittää Veikkausliigaa. Nyt ISTV esittää kaikki Veikkausliigan ottelut suorina lähetyksinä Sanoman Ruutu-palvelussa. Sanoman ja Veikkausliigan sopimus ottelujen esittämisestä kattaa kaudet 2018–20.
Ruudun ottelukohtainen katsojakeskiarvo on kasvanut tuntuvasti eli lähes puolitoistakertaistunut kauden 2017 vastaavaan ajankohtaan verrattuna. Kaudella 2018 Veikkausliigaa on tähän mennessä katsottu Ruudusta yhteensä 283 000 tuntia.
– Veikkausliiga on meille tärkeä ja siksi teemme samanaikaisesti samaan päämäärään tähtääviä toimenpiteitä usealla eri suunnalla. Tänä vuonna Ilta-Sanomien verkkosivuilla oli kesäkuun alkuun mennessä julkaistu 1 100 Veikkausliigaa käsittelevää artikkelia. Sivulatauksia näille on kertynyt jo yli kaksi miljoonaa. Ja nyt radiokin on liittynyt meillä tähän hehkutukseen. Radio Suomipopissa lauantaisin esitettävä Veikkausliigan ympärillä pyörivä Tutkapari kerää keskimäärin lähes 200 000 kuulijaa, kertoi Suvanto ylpeänä.
– Myös kotimaista jalkapalloa ja Veikkausliigaa viikoittain seuraava Pallokerhon podcast on löytänyt oman yleisönsä ja nauttii jo tietynlaista kulttimainetta. Toimituksen jätkät tekevät sitä oman persoonansa kautta ja podcast kerää keskimäärin 5 000 kuuntelijaa per jakso, Suvanto paljasti.
– Oli kyseessä sitten Vain elämää tai Salibandyliiga, laskemme hyvin tarkkaan mitä teemme. Urheilussa oikeuksien ostamista on ehkä perinteisesti ohjannut tunne. Me emme ajattele niin. Toki tietty aavistus pitää sittenkin olla, että tämä voisi olla hyvä juttu.
– Meidän johtopäätöksemme on se, että tällä hetkellä Veikkausliiga on seuratumpaa kuin koskaan aiemmin. Tulevaisuus näyttää valoisalta, kun voimme suunnitella myös seuraavia kausia jo nyt, Suvanto summasi osuutensa päätteeksi.
LUE MYÖS:
VUODEN KOVIN TARJOUS! SAAT 1 EUROLLA 50 KIERRÄTYSVAPAATA ILMAISKIERROSTA
- Talleta 1€
- Saat heti 50 ilmaiskierrosta peliin Book of Dead!
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- Ilveksen 18-vuotias lupaus vaihtaa seuraa
- Sarjanousija TPS vahvistuu HJK:n jättiläisellä
- Joel Pohjanpalo tehoili ja oli taas voiton takuumies – Jesse Joronen sai myös ylistystä
- Veikkausliiga-pelaaja on tilaston valossa lähellä Euroopan huippua
- Portugalin maajoukkuepelaaja: Cristiano Ronaldo joukkoineen saa epäreilua etua päättäjiltä – ”Jotkut asiat vain on käsikirjoitettu”
- KuPSille uusi hyökkääjä Ruotsista
- Rennesin manageri syyttää Arsenalin lainapelaajaa Ethan Nwaneria ”hyökkäyksestä” Glen Kamaraa vastaan
- Fabrizio Romano: Kolumbialaistähti James Rodríguez siirtyy MLS:ään
- Eveliina Summanen saavutti hienon rajapyykin Tottenhamissa – ”Tämä merkitsee paljon”
- Ilveksen tuplauutinen: testipelaaja ulos ja puolustajalupaus lainalle
- Veikkausliiga-pelaaja on tilaston valossa lähellä Euroopan huippua
- Portugalin maajoukkuepelaaja: Cristiano Ronaldo joukkoineen saa epäreilua etua päättäjiltä – ”Jotkut asiat vain on käsikirjoitettu”
- Joel Pohjanpalo tehoili ja oli taas voiton takuumies – Jesse Joronen sai myös ylistystä
- Rennesin manageri syyttää Arsenalin lainapelaajaa Ethan Nwaneria ”hyökkäyksestä” Glen Kamaraa vastaan
- KuPSille uusi hyökkääjä Ruotsista
- Haastattelu: Ayo Obileye kertoi miksi palasi Veikkausliigaan
- Fabrizio Romano: Kolumbialaistähti James Rodríguez siirtyy MLS:ään
- Eveliina Summanen saavutti hienon rajapyykin Tottenhamissa – ”Tämä merkitsee paljon”
- Italialaisseurat olivat Martin Kirilovin perässä – HJK voitti kisan: ”Halusin päästä pelaamaan miesten pelejä”
- Ilveksen tuplauutinen: testipelaaja ulos ja puolustajalupaus lainalle