TOP 5: Tässä MM-kisojen parhaat laitapuolustajat – huippuseurojen dominointia
TOP 5 -listauksissamme on edetty laitapuolustajiin. Kaikki tärkeimmät laitapakit PSG:n ja Brasilian Dani Alvesia lukuun ottamatta ovat MM-kisoissa mukana, ja lista täyttyykin eliittiseurojen edustajista. Aivan varmasti esille tulee kisojen edetessä nousemaan myös pienempien futismaiden taitavia laitamenijöitä.
Paljon puhutaan aina ”modernista laitapuolustajista”. Se tarkoittaa halua nousta, ja siihen haluun sopivia jalkoja. Nämä kaverit osaavat laukoa ja keskittää, ja vaikka välillä meinaa tulla kiire omaan päähän, ovat hasardit pysyneet silti jossain määrin kurissa.
5) Dani Carvajal, Espanja
Real Madridin laitapuolustaja oli jäädä toistamiseen rannalle arvokisoista Mestarien liigan loppuottelussa syntyneen takareisivamman takia, mutta mies toipui kuin toipuikin kisakuntoon. Carvajal on Espanjalle tärkeä mies, ja näytönhalut ovat varmasti kovat. Ei välttämättä pelaa vielä Espanjan avausottelussa Portugalia vastaan.

4) Joshua Kimmich, Saksa
23-vuotias Kimmich nousi niin nopeasti esille ja suoraan huipulle sekä Saksan maajoukkueessa että Bayern Münchenissä, että Phillip Lahmin ikävä menikin nopeasti ohi. Hyvä syöttäjä, jolla maalijanoakin on. Peliäly riittää myös puolustamiseen.

3) Ricardo Rodríguez, Sveitsi
25-vuotias Rodríguez on jo MM-kisaveteraani, sillä edessä ovat jo kolmannet aikuisten arvokisat. Rodríguez siirtyi kuuden bundesliigakauden jälkeen täksi kaudeksi Serie A:n AC Milaniin, ja peli on kulkenut myös Italiassa. Sveitsiläisellä on painava vasemman jalan laukaus, ja hän saa runsaasti vastuuta myös erikoistilanteissa, rankkareita myöten. Sveitsin suurimpia tähtiä.

2) Jordi Alba, Espanja
29-vuotias Alba on Barcelonassa Lionel Messin tärkeimpiä työtovereita. Alba ei pelkää kiitää laidallaan vaikka päätyrajalle saakka, ja verkkokin on heilunut maajoukkueessa jo kahdeksan kertaa. Oma tontti jää välillä turhankin vähälle huomiolle, mutta joka tapauksessa erittäin tärkeä pelaaja Espanjan palapelissä.

1) Marcelo, Brasilia
Marcelo se vasta hyökkäävä laitapakki onkin. Iloluonteinen kiharapää ei ujostele nousuissaan tiukoissa paikoissa, ja päänkestävyydestä todistavat useat tärkeät maalit Real Madridin merkittävimmissä otteluissa. Hyvä tekniikka, luova mieli ja ennen kaikkea mieletön voitontahto. Ratkaisisi vaikka MM-finaalin.

Täpärästi viiden listan ulkopuolelle jäivät vielä Serbian Aleksandar Kolarov, Meksikon Miguel Layún ja Japanin Hiroki Sakai.
- Viljami Sinisalo jätettiin taas penkille – menettikö pelipaikkansa?
- Kap Verden MM-kapteeni on vapautettu raiskausepäilystä – naista syytetään väärästä ilmiannosta
- ”Aasian jalkapallohistorian pahin sulaminen” on käynnissä
- Portugalin päävalmentaja vahvistaa: Cristiano Ronaldon lopettamisuutinen tuli puskista – kutsu olisi käynyt
- Virallista: Portugali valitsi uuden kapteenin
- Virallista: Monivuotinen luottopelaaja jättää IF Gnistanin
- Ilveksen puolustuslinja vahvistuu – Ykkösliigan topparilupaus siirtyy Tampereelle
- Ranskassa hulvaton temppu! Kun peli ei naurata, pannaan sirkusmusiikki soimaan
- Ilves tiedotti: Seitsemän pelaajaa jättää Ilveksen kauden 2026 jälkeen
- Entinen huippupelaaja on sitäkin parempi valmentaja – Filipe Luís teki historiaa AS Monacossa
- ”Aasian jalkapallohistorian pahin sulaminen” on käynnissä
- Virallista: Monivuotinen luottopelaaja jättää IF Gnistanin
- Virallista: Portugali valitsi uuden kapteenin
- KuPSin europelissä rikottiin ennätys
- KuPSia lyödään Belgiassa kuin vierasta sikaa – ”Äärimmäisen heikko etenkin jalkapallotaitojensa puolesta”
- Ilveksen puolustuslinja vahvistuu – Ykkösliigan topparilupaus siirtyy Tampereelle
- Viljami Sinisalo jätettiin taas penkille – menettikö pelipaikkansa?
- Lukas Hradecky vei suomalaisten kohtaamisen eurokentillä
- Entinen huippupelaaja on sitäkin parempi valmentaja – Filipe Luís teki historiaa AS Monacossa
- Portugalin päävalmentaja vahvistaa: Cristiano Ronaldon lopettamisuutinen tuli puskista – kutsu olisi käynyt