MM-kisat saatiin siis päätökseen, ja Ranska maailmanmestariksi. Kisojen aikana moni pelaaja nousi esiin, osa heistä myös yllättäen. Tässä toimituksemme arvio turnauksen tähdistökentällisestä.

Perustelut valinnoilla alla olevan kuvan jälkeen.

Thibaut Courtois, Belgia

Lähes jokainen kisoissa nähdyistä maalivahdeista teki huipputorjuntoja. Courtois’n työmäärä oli lopulta suurempi kuin esimerkiksi finaalijoukkueiden veskarien vastaava. Sekä Hugo Lloris että Danijel Subašić osoittivat lisäksi haavoittuvuuttaan belgialaista useammin.

Šime Vrsaljko, Kroatia

26-vuotias Atlético Madrid -puolustaja on ehkä kentällisemme musta hevonen. Armoton työmäärä Kroatian laidalla nosti räväkästikin esiintyneen hahmon lopulta eliittiin.

Lucas Hernández, Ranska

Maailmanmestaripuolustajaan pätee osin sama kuin Vrsaljkoon. Sen lisäksi, että kummankin nimen kirjoitusasun suhteen pitää olla tarkkana, nousi myös ranskalaisen arvo turnauksen edetessä. Kovia katkoja omassa päädyssä, sääntöjen rajamailla.

Raphaël Varane – Samuel Umtiti, Ranska

Ranskan topparikaksikko on pakko nostaa muiden edelle, vaikka esimerkiksi Uruguayn Diego GodínJosé María Giménez -akseli oli sekin rautaa. Pitkälti virheetöntä työtä, minkä lisäsi molemmat iskivät myös elintärkeät maalit.

Paul Pogba, Ranska

Supertähden elkeet näkyivät tällä kertaa normaalia nöyrempänä, kovana ja tarkkana työntekona. Maalinteon onnistuminen finaalissa toimi kuin kruununa kärsivällisyydestä.

Kieran Trippier, Englanti

Englannin erkoistilannespesialistilla riitti töitä; joukkue teki yhtä lukuunottamatta kaikki turnauksen maalinsa set-pieceistä. Trippier ei varmasti ollut hänkään turnauksen alla monien papereissa nyt nähdyn kaltaisena onnistujana.

Luka Modric, Kroatia

Kultapallo meni täysin oikeaan osoitteeseen. Molempijalkainen pelaaja on vaara vastustajalle missä kenttäasemassa tahansa, ellei nyt kulmapotkuissa joudu boksimiehen rooliin. Suuri johtaja, jolle maailmanmestaruuskaan ei olisi ollut vääryys.

Eden Hazard, Belgia

Belgia ei onnistunut kisoissa aivan niin hyvin, kuin moni olisi odottanut. Hazardista tien tyssääminen ei kuitenkaan ollut kiinni. Valioliigasta niin kovin tuttua liikettä riitti koko matkalle.

Antoine Griezmann, Ranska

Puhui itsekin kisojen kuluessa siitä, miten Ranska pelasi monin tavoin samalla systeemillä kuin Atlético Madrid. Pelitavan tuttuus todella näkyi, ja Griezmannin vahvuudet pääsivät lähes jokaisessa ottelussa loistavasti esiin.

Kylian Mbappé, Ranska

Se, mitä tästä 19-vuotiaasta ei olla vielä sanottu, tullaan kuulemaan tulevina vuosina. Asetti varsinkin lähtönopeudellaan vastustajiaan suorastaan epätoivoiseen asemaan toistuvasti, ja pelasi konkarin itseluottamuksella.