Brasilia sambasi tiensä kahdeksan parhaan joukkoon – Neymarille onnistuminen

Brasilia voitti maanantaina Meksikon 2-0 MM-kisojen neljännesvälierässä.
Ottelun ensimmäinen osuma syntyi toisen jakson viidennellä minuutilla. Neymar kuskasi pelivälinettä pitkään kohti keskustaa ja jätti sen lopulta kantapäällään Willianille, joka kirmasi rangaistusalueelle.
Willian lähetti kovan keskityksen maalille, jonne Neymar oli jatkanut juoksuaan. Brasilian ykköstähdellä oli helppo työ siirtää pallo tyhjään maaliin.
Neymar oli vahvasti mukana myös Brasilian toisessa maalissa. Hän sai vasemmalle laidalle syötön Fernandinholta ja pääsi etenemään pallon kanssa aina Meksikon rangaistusalueelle asti. Neymar yritti tuikata pallon ohi maalivahti Guillermo Ochoan, joka sai jalkansa vedon tielle. Peliväline lirui kuitenkin maaliviivalle, ja vaihdosta sisään tullut Roberto Firmino hoiti työn loppuun.
Brasilia etenee tuloksen myötä turnauksessa kahdeksan parhaan joukkoon ja kohtaa puolivälierässä joko Belgian tai Japanin, jotka kohtaavat myöhemmin tänään kello 21:00 Suomen aikaa.
TUOHIRULLASTA KIERRÄTYSVAPAITA ILMAISKIERROKSIA TAI JOPA 5000€
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- Tuohet tilille minuutissa
- Suomalaisen mutkaton nettikasino
- MM-kisoissa säväyttänyt kiistanalainen joukkue vahvistuu entisestään
- Pohjois-Amerikan paras maa on selvinnyt
- Gaddafi FC nousee kotimaansa pääsarjaan
- Hyvä vai huono juttu? HJK hätyyttelee Mestarien liigan kärkeä yhdessä tilastossa
- Inter Veikkausliigan kärkeen kaksi ottelua vähemmän pelanneena kuin KuPS
- Helmareille kirvelevä tappio Norjaa vastaan
- Leo Walta osui jälleen – nousi jo maalipörssin jaetulle kolmannelle sijalle
- Musialan loukkaantumisessa mukana ollut Donnarumma sai tukea: ”Tuntuu liioitellulta syyttää”
- Eurooppa-liiga
- Mestarien liiga
- MM-kisoissa säväyttänyt kiistanalainen joukkue vahvistuu entisestään
- Pohjois-Amerikan paras maa on selvinnyt
- Gaddafi FC nousee kotimaansa pääsarjaan
- Hyvä vai huono juttu? HJK hätyyttelee Mestarien liigan kärkeä yhdessä tilastossa
- Leo Walta osui jälleen – nousi jo maalipörssin jaetulle kolmannelle sijalle
- Onni Valakarilla tulikuuma ilta MLS:ssä!