Bundesliigan voittanut Pekka Lagerblom pääsi itselleen täydelliseen seuraan – ”Yksi Suomen menestyksekkäimmistä”
Kuva: Juha Tamminen
Haka sai napattua viime viikolla yllättävän nimen riveihinsä. Ykköstä pelaava valkeakoskelaisseura solmi sopimuksen Suomen maajoukkueestakin tutun Pekka Lagerblomin kanssa.
Lagerblom on päässyt hyvin nopeasti sisälle uuden seuransa kuvioihin. 35-vuotias keskikenttäpelaaja piti alkukauden kuntoa yllä Kolmosessa SexyPöxyissä.
– Alku Hakassa on ollut todella mielenkiintoinen. Olen päässyt hyvin sisälle Hakan joukkueeseen ja on ollut mukava tutustua jätkiin. Yhtään entuudestaan tuttua pelaajaa joukkueessa ei ollut, enkä nopeasti muista, että olisin ketään vastaan edes pelannut urani aikana, Lagerblom summasi Hakan verkkosivuilla.
Bundesliigan Werder Bremenissä 2000-luvulla voittanut Lagerblom oli iloinen, että juuri Haka otti yhteyttä. Konkari on nostanut aina valkeakoskelaiset korkealle.
– Olin todella iloinen, kun Hakasta otettiin yhteyttä. Haka on minun silmissäni ollut aina hyvä seura. Yksi Suomen menestyksekkäimmistä ja perinteikkäimmistä seuroista. Ei Suomessa montaa seuraa ole, joihin olisin vielä ollut valmis siirtymään, mutta Haka oli ja on ehdottomasti yksi niistä, Lagerblom kehui.
Lagerblom on pelannut aiemmin Suomessa Veikkausliigaa FC Lahdessa ja IFK Marienhamnissa. Keskikenttäpelaaja tekee tänään kotidebyyttinsä Hakassa KTP:tä vastaan.
LUE MYÖS:
VUODEN KOVIN TARJOUS! SAAT 1 EUROLLA 50 KIERRÄTYSVAPAATA ILMAISKIERROSTA
- Talleta 1€
- Saat heti 50 ilmaiskierrosta peliin Book of Dead!
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- Ilveksen 18-vuotias lupaus vaihtaa seuraa
- Sarjanousija TPS vahvistuu HJK:n jättiläisellä
- Joel Pohjanpalo tehoili ja oli taas voiton takuumies – Jesse Joronen sai myös ylistystä
- Veikkausliiga-pelaaja on tilaston valossa lähellä Euroopan huippua
- Portugalin maajoukkuepelaaja: Cristiano Ronaldo joukkoineen saa epäreilua etua päättäjiltä – ”Jotkut asiat vain on käsikirjoitettu”
- KuPSille uusi hyökkääjä Ruotsista
- Rennesin manageri syyttää Arsenalin lainapelaajaa Ethan Nwaneria ”hyökkäyksestä” Glen Kamaraa vastaan
- Fabrizio Romano: Kolumbialaistähti James Rodríguez siirtyy MLS:ään
- Eveliina Summanen saavutti hienon rajapyykin Tottenhamissa – ”Tämä merkitsee paljon”
- Ilveksen tuplauutinen: testipelaaja ulos ja puolustajalupaus lainalle

- Haastattelu: Ayo Obileye kertoi miksi palasi Veikkausliigaan
- Italialaisseurat olivat Martin Kirilovin perässä – HJK voitti kisan: ”Halusin päästä pelaamaan miesten pelejä”
- Eveliina Summanen saavutti hienon rajapyykin Tottenhamissa – ”Tämä merkitsee paljon”
- Ilveksen tuplauutinen: testipelaaja ulos ja puolustajalupaus lainalle