Englannin pilkkukirous on ohi – MM-kisojen puolivälieräparit selvillä
Kuva: Getty Images
Englanti voitti tiistaina Kolumbian MM-kisojen neljännesvälierässä rangaistuspotkukilpailun jälkeen.
Tunteet kävivät ensimmäisestä minuutista lähtien kuumana, eikä torikokouksilta vältytty. Yksi saatiin aikaiseksi myös ennen ottelun ensimmäistä maalia.
Carlos Sánchez kaatoi Englannin hyökkääjän Harry Kanen rangaistusalueella hyppäämällä hänen selkäänsä. Erotuomari seurasi tilannetta aivan kaksikon vieressä ja vihelsi pilkun.
Kolumbian pelaajat protestoivat tilannetta monen minuutin ajan, mutta lopulta Kane pääsi ampumaan rangaistuspotkun, jonka hän laittoi kylmänviileästi keskeltä sisään. 1-0.
Englanti vaikutti jo painelevan voittoon, mutta Kolumbia tuli tasoihin lisäajan kolmannella minuutilla. Jordan Pickford torjui Mateus Uriben mainion kaukolaukauksen kulmapotkuksi. Juan Cuadradon keskitys kiersi täydellisesti Yerry Minalle, joka puski pallon verkkoon Pickfordin ja Kieran Trippierin vastusteluista huolimatta. 1-1.
Väsyneet joukkueet eivät saaneet ratkaisua aikaiseksi jatkoajalla, joten vuorossa oli rangaistuspotkukilpailu.
Ensimmäiset viisi vetäjää onnistuivat. Kuudentena vuorossa oli Englannin Jordan Henderson, jonka laukauksen maalivahti David Ospina torjui. Kolumbialla oli mahdollisuus kahden maalin johtoon, mutta Uriben yritys pamahti ylärimaan.
Seuraavaksi Trippier toimitti oman pilkkunsa sisään. Kolumbian viides vetäjä oli Carlos Bacca, jonka laukaus suuntautui liian keskelle, ja Pickford torjui. Ratkaisevaa pilkkua asettui ampumaan Eric Dier, joka hoiti tehtävänsä ja Englannin jatkoon.
Englanti oli ennen tätä ottelua ollut MM-kisoissa rangaistuspotkukilpailussa kolme kertaa – ja hävinnyt jokaisella kerralla. Se kohtaa puolivälierässä Ruotsin, joka voitti aiemmin tiistaina Sveitsin 1-0.
Muut puolivälieräparit ovat Uruguay-Ranska, Brasilia-Belgia ja Venäjä-Kroatia.
LUE MYÖS:
VUODEN KOVIN TARJOUS! SAAT 1 EUROLLA 50 KIERRÄTYSVAPAATA ILMAISKIERROSTA
- Talleta 1€
- Saat heti 50 ilmaiskierrosta peliin Book of Dead!
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- Karim Benzemalle siirto Cristiano Ronaldon vastustelusta huolimatta
- Leo Walta sai miljoonasiirron!
- Valioliigassa iso kauppa siirtorajan viime hetkellä
- Fifa-pomo haluaa Venäjän takaisin
- Romano: Ranskan maajoukkuetähti on saamassa ison diilin
- Cristiano Ronaldon painostus pysäytti Karim Benzeman siirron
- Virallista: Casper Terho siirtyy Hollantiin – lainasopimuksessa osto-optio
- Ranskalaismedian tiedot: Glen Kamarasta uusi tarjous
- Huhut Matias Siltasen ympärillä kiihtyvät – näin seurapomo kommentoi ruotsalaismedialle: ”Se pitää paikkansa”
- Expressen: KuPS lähellä ulkomaalaispelaajan hankintaa
- Cristiano Ronaldon painostus pysäytti Karim Benzeman siirron
- Karim Benzemalle siirto Cristiano Ronaldon vastustelusta huolimatta
- Expressen: KuPS lähellä ulkomaalaispelaajan hankintaa
- Leo Walta sai miljoonasiirron!
- Valioliigassa iso kauppa siirtorajan viime hetkellä
- Fifa-pomo haluaa Venäjän takaisin
- Huhut Matias Siltasen ympärillä kiihtyvät – näin seurapomo kommentoi ruotsalaismedialle: ”Se pitää paikkansa”
- FM: Glen Kamara olisi halunnut siirtyä takaisin Englantiin
- Ranskalaismedian tiedot: Glen Kamarasta uusi tarjous
- Romano: Ranskan maajoukkuetähti on saamassa ison diilin
