Kiusaaako SJK jälleen Rovaniemen Palloseuraa? – ”En olisi uskonut tällaista tilastoa”
Kuva: Juha Tamminen
RoPS kohtaa lauantaina todellisen peikkonsa, kun SJK saapuu sarjakakkosen vieraaksi. SJK on ollut rovaniemeläisille paha vastus, sillä se on voittanut yhdeksästä edellisestä kohtaamisesta peräti kahdeksan. RoPS on ottanut viimeisimmän voittonsa seinäjokisista kauden 2015 elokuussa, eli lähes kolme vuotta sitten.
Kumpikin joukkue lähtee otteluun tappiot niskassaan. Valmentajalegenda Antti Muurinen pistää ennakkosuosikin viitan RoPS:n harteille tiilastoista huolimatta.
– En olisi uskonut tällaista tilastoa. Näin heidän viime kohtaamisensa ja RoPS oli siinä hyvin mukana, vaikka hävisikin ottelun.
– Kaikki odottavat joukkueen hyytymistä, mutta sitä ei tapahdu. SJK ei pelaa hirveästi tasapelejä, mutta tähän laittaisin sitten varmistukseksi myös tasapelimerkin, vaikka RoPS on selvä ennakkosuosikki.
Muurisen mukaan Alexei Eremenko senior joutuu hieman pelaamaan vastoin pelitapaansa, jotta SJK:n kurssi kääntyy.
– Eremenko on ottanut lusikan kauniiseen käteen, ja yrittää laittaa joukkueen puolustusta ensin kuntoon. RoPS lähtee viemään peliä ja Eremenko tyytyy poikkeuksellisesti hyökkäämään vastaan.
RoPS purki ”yhteisymmärryksessä” pelaajan kanssa Wato Kuaten sopimuksen. Kuate kuului joukkueen avainpelaajiin keskikentällä.
– Vaikea dramatisoida asiaa, kun ei tiedä taustoja. Siellä on ollut kismoja toisten pelaajien kanssa varmasti, kun laitetaan noin nopeasti pihalle. Jotain isompaa siinä selvästi oli, valmentaja pohtii.
Muurinen odottaa viimeistä kauttaan pelaavan Antti Okkosen ottavan keskikentällä nyt entistä isompaa roolia.
– Tiedän sen, että hänellä on ollut vähän vaivoja. Uskon, että hän haluaa nauttia täysillä viimeisistä peleistään ja antaa kaikkensa.
– Hän oli minulla HJK:ssa vuonna 2012. ”Suke” on kerrassaan upea tyyppi. Valmentaja tietää aina, mitä saa, kun hänet laittaa kentälle. Hänellä ei ole mitään erikoisosaamista muuta kuin se johtajuus. Hän on usein ollut kapteenistossa juuri sen vuoksi, Muurinen kehuu 36-vuotiasta keskikenttäpelaajaa.
LUE MYÖS:
VUODEN KOVIN TARJOUS! SAAT 1 EUROLLA 50 KIERRÄTYSVAPAATA ILMAISKIERROSTA
- Talleta 1€
- Saat heti 50 ilmaiskierrosta peliin Book of Dead!
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- Virallista: Lassi Lappalainen palaa Veikkausliigaan
- Katso: Oliver Antman iski Rangers-uransa avausmaalin
- Jesse Joronen kerää kehuja Italiassa: ”Palermo on tehnyt loistavan hankinnan”
- Tuomas Ollilan Paris FC putosi Ranskan cupista
- ESPN: Cristiano Ronaldo on vihainen – boikotti jatkuu
- Sensaatio! HJK pudotti Manchester Cityn
- Turkin presidentti Erdoğan puuttui peliin – N’Golo Kantén siirtofiaskossa uskomaton käänne
- HJK hankkii hyökkäävän keskikenttäpelaajan Italiasta
- Glen Kamara loukkaantui pahasti – kammottava kuva
- Siirtofiasko! Suurseuralta harvinainen tylytys kauppakumppanille
- ESPN: Cristiano Ronaldo on vihainen – boikotti jatkuu
- HJK hankkii hyökkäävän keskikenttäpelaajan Italiasta
- HS: Suomalaislupauksesta merkittävä tarjous Veikkausliigan sisällä
- Sensaatio! HJK pudotti Manchester Cityn
- KuPS vahvistuu hyökkääjällä
- Turkin presidentti Erdoğan puuttui peliin – N’Golo Kantén siirtofiaskossa uskomaton käänne
- Jesse Joronen kerää kehuja Italiassa: ”Palermo on tehnyt loistavan hankinnan”
- Glen Kamara loukkaantui pahasti – kammottava kuva
- Tuomas Ollilan Paris FC putosi Ranskan cupista
- Katso: Oliver Antman iski Rangers-uransa avausmaalin