Neymar lyyhistyi henkisesti MM-pettymyksen jälkeen: ”Urani surullisin hetki”
Kuva: Getty Images
Brasilian MM-kisat tulivat perjantaina päätökseen, kun Belgia nappasi joukkueesta 2-1-voiton puolivälierissä.
Turnauksen suurimpiin tähtiin lukeutunut brassihyökkääjä Neymar oli murtunut tappion jälkeen. Häneltä odotettiin kisoissa urotekoja, mutta PSG-kärjen saldoksi jäi kaksi maalia viidessä ottelussa.
Perjantaina Neymarin ja hänen joukkuetovereidensa ponnistelu ei tuottanut tulosta. Edellisissä MM-kisoissa Brasilia ylsi välieriin, joissa Saksa murskasi sen lukemin 7-1. Brasilia hävisi myös pronssiottelun, 0-3 Hollannille.
Neymar kuvaili kuitenkin tämän vuoden MM-pettymystä uransa surullisimmaksi hetkeksi.
– Voin sanoa, että tämä on urani surullisin hetki. Tuska on suuri, sillä tiesimme, että meillä oli edellytykset mennä pidemmälle ja tehdä historiaa, mutta tällä kertaa se ei toteutunut, kirjoitti Neymar Instagram-tililleen.
Hän myönsi, että pettymyksen käsittely vaatii aikaa.
– Juuri nyt on vaikeaa löytää voimia jalkapallon pelaamiseen, mutta olen varma, että jumala antaa minulle tarpeeksi voimia mihin tahansa. En aio lopettaa jumalan kiittämistä – edes tappiossa – sillä tiedän, että hänen keinonsa ovat paljon parempia kuin minun.
LUE MYÖS:
VUODEN KOVIN TARJOUS! SAAT 1 EUROLLA 50 KIERRÄTYSVAPAATA ILMAISKIERROSTA
- Talleta 1€
- Saat heti 50 ilmaiskierrosta peliin Book of Dead!
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- HJK:n UEFA Youth Leaguen neljännesvälierävastustaja selvillä
- Haastattelu: Ayo Obileye kertoi miksi palasi Veikkausliigaan
- Real Madridille paha isku Mestarien liigassa – tähtipelaaja sivuun molemmista Benfica-peleistä
- Virallista: Lassi Lappalainen palaa Veikkausliigaan
- Katso: Oliver Antman iski Rangers-uransa avausmaalin
- Jesse Joronen kerää kehuja Italiassa: ”Palermo on tehnyt loistavan hankinnan”
- Tuomas Ollilan Paris FC putosi Ranskan cupista
- ESPN: Cristiano Ronaldo on vihainen – boikotti jatkuu
- Sensaatio! HJK pudotti Manchester Cityn
- Turkin presidentti Erdoğan puuttui peliin – N’Golo Kantén siirtofiaskossa uskomaton käänne

- HJK hankkii hyökkäävän keskikenttäpelaajan Italiasta
- Tuomas Ollilan Paris FC putosi Ranskan cupista
- Turkin presidentti Erdoğan puuttui peliin – N’Golo Kantén siirtofiaskossa uskomaton käänne
- Sensaatio! HJK pudotti Manchester Cityn