Teemu Pukki laitettiin uudessa seurassa heti koville – ”Toivun siitä yhä!”
Kuva: Juha Tamminen
Huuhkajien hyökkääjä Teemu Pukki valitsi lopulta uudeksi seurakseen englantilaisen Norwichin. Englannin Mestaruussarjassa pelaava joukkue kertoi viime viikolla, että Pukki, 28, on solminut seuran kanssa kolmevuotisen sopimuksen.
Hän siirtyi Norwichiin ilmaiseksi, sillä hänen sopimuksensa tanskalaisessa Brøndbyssä päättyi. Pukki vietti Brøndbyssä neljä kautta iskien seuralle 72 maalia.
Pukki kertoi tiistaina Norwichin sivuille ilmestyneessä haastattelussa, että hänen sopeutumisensa uuteen ympäristöön on sujunut hyvin.
– Ensimmäinen päivä oli aika rankka, meillä oli kahdet harjoitukset. Toivun siitä vieläkin! Mutta tämä on sujunut hyvin, naureskeli Pukki.
– Joukkuekaverit ovat ottaneet minut hyvin vastaan, ja olen päässyt myös näkemään kaupunkia hieman. Tämä on ollut hyvä alku.
Pukkia huhuttiin vahvasti myös muihin sarjoihin, kuten Kreikan Superliigaan. Hän kertoi, että neuvottelut Norwichin edustajien kanssa olivat kuitenkin piste i:n päälle houkuttavan tarjouksen päälle.
– Pelasin Tanskassa neljä vuotta, ja minulle tuli sellainen olo, että kaipaan uusia kokemuksia. Kävin hyvät keskustelut (Norwichin) managerin ja urheilutoimenjohtajan kanssa, ja se oli minusta se viimeinen silaus päätökselleni tulla tänne.
– Tulin tänne päivää aikaisemmin nähdäkseni stadionin ja harjoituskeskuksen ja olin todella tyytyväinen siihen, miten täällä hoidetaan asiat.
– Olen pelannut Espanjassa, Saksassa, Skotlannissa, Tanskassa ja Suomessa. Kuten sanoin, halusin uusia kokemuksia. Jalkapallo Englannissa on luultavasti suurempaa kuin missään muualla maailmassa, ja olen todella innoissani siitä, että olen täällä ja Englannissa pelaamisesta.
Pukki näkee, että hänet hankittiin Norwichiin yhdestä syystä: laittamaan verkot tötterölle.
– Olen hyökkääjä, ja hyökkääjien työ on pääasiassa maalien tekeminen, joten haluan tuoda sitä tähän joukkueeseen. Sanoisin, että olen aika hyvä liikkumaan ja tekemään juoksuja. Tulen tekemään töitä joukkueen eteen.
– Ensimmäiset pari päivää ovat menneet harjoitellessa ja jätkiin tutustumisessa. Sopeutuminen tulee viemään aikaa, mutta tosipelien alkuun on vielä paljon aikaa, joten on hyvä olla täällä joka päivä, treenata jätkien kanssa ja päästä pelaamaan, kun ystävyysottelut alkavat.
#ncfc
We sat down with new Finnish striker, Teemu Pukki.
LUE MYÖS:
VUODEN KOVIN TARJOUS! SAAT 1 EUROLLA 50 KIERRÄTYSVAPAATA ILMAISKIERROSTA
- Talleta 1€
- Saat heti 50 ilmaiskierrosta peliin Book of Dead!
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- Rennesin manageri syyttää Arsenalin lainapelaajaa Ethan Nwaneria ”hyökkäyksestä” Glen Kamaraa vastaan
- Fabrizio Romano: Kolumbialaistähti James Rodríguez siirtyy MLS:ään
- Eveliina Summanen saavutti hienon rajapyykin Tottenhamissa – ”Tämä merkitsee paljon”
- Ilveksen tuplauutinen: testipelaaja ulos ja puolustajalupaus lainalle
- Italialaisseurat olivat Martin Kirilovin perässä – HJK voitti kisan: ”Halusin päästä pelaamaan miesten pelejä”
- HJK:n UEFA Youth Leaguen neljännesvälierävastustaja selvillä
- Haastattelu: Ayo Obileye kertoi miksi palasi Veikkausliigaan
- Real Madridille paha isku Mestarien liigassa – tähtipelaaja sivuun molemmista Benfica-peleistä
- Virallista: Lassi Lappalainen palaa Veikkausliigaan
- Katso: Oliver Antman iski Rangers-uransa avausmaalin
- Jesse Joronen kerää kehuja Italiassa: ”Palermo on tehnyt loistavan hankinnan”
- Haastattelu: Ayo Obileye kertoi miksi palasi Veikkausliigaan
- Katso: Oliver Antman iski Rangers-uransa avausmaalin
- HJK:n UEFA Youth Leaguen neljännesvälierävastustaja selvillä
- Real Madridille paha isku Mestarien liigassa – tähtipelaaja sivuun molemmista Benfica-peleistä
- ESPN: Cristiano Ronaldo on vihainen – boikotti jatkuu
- Virallista: Lassi Lappalainen palaa Veikkausliigaan
- HJK hankkii hyökkäävän keskikenttäpelaajan Italiasta
- Turkin presidentti Erdoğan puuttui peliin – N’Golo Kantén siirtofiaskossa uskomaton käänne
- Tuomas Ollilan Paris FC putosi Ranskan cupista