TPS on tuomittu häntäpään taisteluun – ”Ei Ladalla pärjää formulakisoissa”
Kuva: Juha Tamminen
Lauantaina on edessä Veikkausliigassa sarjanousijoiden välinen kohtaaminen, kun FC Honka ja TPS ottavat yhteen. Kaksikon välille jäi hyvä jännite viime kaudesta, sillä joukkueet taistelivat verisesti suoran nousijan paikasta viime syksynä. Ykkönen päättyi viime vuonna juuri samaiseen otteluun, kun espoolaiset isännöivät Palloseuraa. Tuolloin peli päättyi 1-1-tasatulokseen jännittävien vaiheiden jälkeen, ja TPS varmisti sarjavoiton.
Tämän kauden ensimmäinen kohtaaminen päättyi joukkueiden välillä maalittomaan tasapeliin. Kaksikon väliset ottelut ovat olleet viime kerroilla tarkkoja ja vähämaalisia. Kolme edellisestä neljästä ottelusta on päättynyt tasalukemiin. Missään näissä otteluissa ei ole tullut yli kahta maalia.
Seitsemän Suomen mestaruutta valmentajaurallaan voittanut Antti Muurinen tietää, että joukkueiden välinen keskinäinen historia häämöttää taustalla, mutta muistuttaa, että Honka on muuttunut aika paljon viime vuodesta.
– Heillä on siellä paljon uusia hankintoja, jotka ovat pelanneet tosi hyvin. Honka on ottelussa selvä suosikki. TPS on ihme jengi. He pelasivat juuri HJK:n kanssa todella tasaisen ottelun. He tavallaan osaavat puolustaa, mutta heiltä puuttuu ”Ärtsin” (Mika Ääritalo) rinnalta toinen hyökkääjä, joka osaa tehdä maaleja.
Muurisen mukaan kupletin juoni on selvä.
– Honka pitää honkamaiseen tyyliin palloa ja TPS iskee vastaan.
– Hongalta löytyy puolustuksesta hyvin sitä pelaavuutta ja myös keskikentän Joel Perovuo ja Javier Hervas ovat hyviä pallon kanssa, kun peliä rakennetaan.
Herrasmiesvalmentajana tunnettu Muurinen antaa turkulaisista kuvainnollisen arvion.
– Vähän harmaa ja nimetön joukkue. Eikös se niin sanota, että Ladalla ei pärjää formulakisoissa.
Muurinen ennakoi, että TPS:n kannattaa olla tarkkana hyökkääjä Macoumba Kandjin kanssa.
– Hän on ollut tosi kuuma pelaaja ja syttyessään hän on ihan sarjan parhaita hyökkääjiä.
TPS:n keskikenttäpelaaja Onni Valakari jäi viime hetkillä rannalle alle 19-vuotiaiden EM-kisamiehistöstä. Muurinen odottaa nuorukaiselta väkevää esitystä.
– Hänen pitää näyttää nyt, että tuli tehtyä väärä valinta. Hän kuuluu joukkueen ratkaisupelaajiin. Tällaiset ottelut ovat hänelle hyviä näyttöpaikkoja.
LUE MYÖS:
VUODEN KOVIN TARJOUS! SAAT 1 EUROLLA 50 KIERRÄTYSVAPAATA ILMAISKIERROSTA
- Talleta 1€
- Saat heti 50 ilmaiskierrosta peliin Book of Dead!
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- KuPS vahvistuu hyökkääjällä
- HS: Suomalaislupauksesta merkittävä tarjous Veikkausliigan sisällä
- Virallista: Armend Kabashi löysi uuden seuran
- Paikallismedia: Diogo Tomas jäämässä loppukaudeksi ADO Den Haagiin
- FotbollDirekt: KuPS neuvottelee ruotsalaishyökkääjän kanssa
- Karim Benzemalle siirto Cristiano Ronaldon vastustelusta huolimatta
- Leo Walta sai miljoonasiirron!
- Valioliigassa iso kauppa siirtorajan viime hetkellä
- Fifa-pomo haluaa Venäjän takaisin
- Romano: Ranskan maajoukkuetähti on saamassa ison diilin
- Karim Benzemalle siirto Cristiano Ronaldon vastustelusta huolimatta
- Cristiano Ronaldon painostus pysäytti Karim Benzeman siirron
- Expressen: KuPS lähellä ulkomaalaispelaajan hankintaa
- Leo Walta sai miljoonasiirron!
- Valioliigassa iso kauppa siirtorajan viime hetkellä
- Ranskalaismedian tiedot: Glen Kamarasta uusi tarjous
- Huhut Matias Siltasen ympärillä kiihtyvät – näin seurapomo kommentoi ruotsalaismedialle: ”Se pitää paikkansa”
- FotbollDirekt: KuPS neuvottelee ruotsalaishyökkääjän kanssa
- FM: Glen Kamara olisi halunnut siirtyä takaisin Englantiin
- Fifa-pomo haluaa Venäjän takaisin