Suomen naisten maajoukkue hävisi perjantaina MM-karsinnoissa Espanjalle 1-5. Helmarit olisi tarvinnut voiton, jotta sen unelma paikasta jatkokarsinnoissa olisi pysynyt hengissä.

Linda Sällström iski ottelussa Suomen ainoan maalin.

Helmarit

@HelmaritFI
Ottelu Santanderissa päättyy Espanjan 5-1-voittoon. Suomen MM-haaveet hautautuivat samalla, mutta parempi ehdottomasti voitti tänään. Karsinnat jatkuvat kuitenkin vielä ensi viikolla Itävaltaa vastaan. #Helmarit #ESPFIN

Lohkokolmosena majaileva Suomi pelaa karsinnoissa vielä kakkosena olevaa Itävaltaa vastaan. Lohkokärki Espanja on voittanut kaikki seitsemän otteluaan, ja se varmisti paikkansa kisoissa jo aikaisemmin.

Euroopan karsinnoista kisoihin menee seitsemän lohkovoittajaa sekä neljän parhaan lohkokakkosen välisen jatkokarsinnan voittaja.

MM-lopputurnaus pelataan ensi vuonna Ranskassa. Kisojen kotimaa on automaattisesti turnauksessa mukana.