HJK katkaisi kuopiolaisten voittoputken
Kuva: Juha Tamminen
Helsingin Jalkapalloklubi voitti sunnuntaina Veikkausliigassa Kuopion Palloseuran Savon Sanomat Areenalla 1-0.
Ottelu lähti tasaisesti käyntiin, ja märkä alusta palveli pallonliikuttelua. Kummatkin saivat tilanteita aikaiseksi, mutta maalivahdit olivat hereillä tarpeen tullessa.
Vaikka ensimmäinen jakso ei tuottanut tulosta helsinkiläisille, voi HJK olla tyytyväinen, ettei se joutunut pelaamaan ottelua loppuun yhden vajaalla.
Keskikenttäpelaaja Anthony Annan pysäytti KuPS:n nopean hyökkäyksen kaatamalla Reuben Ayarnan sääntöjen vastaisesti saatuaan keltaisen kortin vain hetkeä aiemmin. Ghanalainen selvisi kuitenkin tempustaan puhuttelulla.
Kaiken kaikkiaan kyseessä oli fyysinen vääntö, jossa kaksinkamppailuja ei vältelty ja maalipaikkoja riitti.
Peliä oli takana reilu tunti, kun Klubi siirtyi johtoon. Vierasjoukkue petasi näppärällä kuviolla paikan Riku Riskille. Otso Virtanen torjui ensimmäisen yrityksen, mutta paluupallo tippui suoraan João Klaussin jalkoihin, ja brassikärki pääsi iskemään kauden 15. osumansa Veikkausliigassa.
Kuopiolaiset olivat lähellä tulla tasoihin hetkeä myöhemmin, kun Tabi Mangan keskitys kiersi vaarallisesti pelaajamassan läpi kohta maalia, mutta tolppa pelasti HJK:n.
Kotijoukkue oli ottelun loppuvaiheilla lähempänä maalia, mutta tasoitusta ei syntynyt, joten pisteet lähtivät Klubin matkaan.
HJK jatkaa sarjakärjessä. Sillä on nyt 53 pistettä 24 ottelusta. Ottelun enemmän pelannut Rovaniemen Palloseura on toisena 46 pisteellä. KuPS on 25 ottelun jälkeen neljäntenä 38 pisteellä. Kuopiolaiset olivat ennen sunnuntaita voittaneet edelliset kolme peliään.
LUE MYÖS:
VUODEN KOVIN TARJOUS! SAAT 1 EUROLLA 50 KIERRÄTYSVAPAATA ILMAISKIERROSTA
- Talleta 1€
- Saat heti 50 ilmaiskierrosta peliin Book of Dead!
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- ESPN: Cristiano Ronaldo on vihainen – boikotti jatkuu
- Sensaatio! HJK pudotti Manchester Cityn
- Turkin presidentti Erdoğan puuttui peliin – N’Golo Kantén siirtofiaskossa uskomaton käänne
- HJK hankkii hyökkäävän keskikenttäpelaajan Italiasta
- Glen Kamara loukkaantui pahasti – kammottava kuva
- Siirtofiasko! Suurseuralta harvinainen tylytys kauppakumppanille
- KuPS vahvistuu hyökkääjällä
- HS: Suomalaislupauksesta merkittävä tarjous Veikkausliigan sisällä
- Virallista: Armend Kabashi löysi uuden seuran
- Yhdistelylaina: Hyvä tapa selkeyttää omaa taloutta
- ESPN: Cristiano Ronaldo on vihainen – boikotti jatkuu
- HJK hankkii hyökkäävän keskikenttäpelaajan Italiasta
- Sensaatio! HJK pudotti Manchester Cityn
- HS: Suomalaislupauksesta merkittävä tarjous Veikkausliigan sisällä
- KuPS vahvistuu hyökkääjällä
- Turkin presidentti Erdoğan puuttui peliin – N’Golo Kantén siirtofiaskossa uskomaton käänne
- Glen Kamara loukkaantui pahasti – kammottava kuva
- Karim Benzemalle siirto Cristiano Ronaldon vastustelusta huolimatta
- Paikallismedia: Diogo Tomas jäämässä loppukaudeksi ADO Den Haagiin
- Siirtofiasko! Suurseuralta harvinainen tylytys kauppakumppanille