Sarjapaikastaan kiivaasti taisteleva IFK Mariehamn matkaa perjantaina mitaleille hamuavan Vaasan Palloseuran vieraaksi. VPS tulee kamppailuun neljän voitottoman ottelun putki niskassaan. Viime ottelussa ”Raita” kärsi tappion TPS:lle peräti 4-1. Yli vuosikymmenen aikanaan IFK:ta valmentanut Pekka Lyyski uskoo VPS:n päässeen yli murskatappiostaan.

– Tuollaisia pelejä tulee jokaiselle pitkässä sarjassa, Lyyski kommentoi SuomiFutis-sivustolle.

– IFK ja VPS ovat pelanneet yleensä aika vähämaalisia pelejä. IFK:n peli on sitä, että joukkue puolustaa ja iskee nopeasti vastaan, mutta Dever Orgillin lähdön jälkeen siihen ei ole löytynyt oikeita vauhtikoneita. Kyllä VPS tulee varmasti hallitsemaan palloa. Se on pelin kuva, 65-vuotias valmentajalegenda ennakoi.

IFK Mariehamn on päästänyt viime peleissä rahtusen vähemmän maaleja kuin alkukaudesta. Tolppien väliin uutena miehenä tullut ukrainalainen Igor Levchenko on pitänyt maalinsa puhtaana kahdesti viimeisessä neljässä pelissä. Viime pelissä 27-vuotias kassari nollasi FC Hongan. Lyyskin mukaan Levchenko on ollut hyvä hankinta. Hän on ehtinyt olla maalin suulla viisi peliä.

– Uusi maalivahti näyttää toimivan paremmin kuin saarella etukäteen jopa ajateltiin. Se näkyy puolustuspelissä, jonka kautta koko joukkueen peli on parempaa. Maalivahti on se joukkueen selkäranka.

– Hän on onnistunut mielestäni hyvin monen muun värväyksen sijaan.

Joukkueen pelaamisesta seuraikoni on yhä silti huolissaan.

– Se on edelleen huonoa. Peli on todella ailahtelevaa. Liikaa kuulee pelin jälkeen sitä, että ”jos olisi sitä ja jos olisi tätä”. Tietty varmuus on uupunut. Monen pelaajan turhautuminen näkyy tekemisessä jo ihan liikaa. Heidän pitää ottaa itseään niskasta kiinni ja pelata kuin ammattilaiset.

IFK Mariehamn on sarjataulukossa toiseksi viimeisellä sijalla. Lyyski ei silti seuraa kauhuissaan IFK:n pahimpien kilpakumppaneiden tuloksia alituisesti teksti-tv:ltä.

– Enää mulla ei ole enää mitään pelkoja, koska en valmenna. Uskon, että IFK säilyy sarjassa loppupeleissä.

Jesse Happonen