Jesse Jorosen kahdesti nollaama Atalanta on ollut ällistyttävässä maalivireessä

Huuhkajat-maalivahti Jesse Jorosen joukkue FC Kööpenhamina eteni torstai-iltana Eurooppa-liigan lohkovaiheeseen. Tanskalaisjoukkue voitti Atalantan maalittoman 210-minuuttisen jälkeen rangaistuspotkukilpailussa.
Joukkueiden molemmat kamppailut päättyivät siis jatko-ottelu mukaan lukien 0-0-tasapeliin. Vastustajan nollaaminen kaksiosaisessa europelissä on aina kova saavutus, mutta Jorosen kohdalla kyse oli keskivertoa vakuuttavammasta nollaamisesta.
Atalanta on nimittäin ollut tällä kaudella huimassa maalivireessä. Se on pelannut tällä kaudella Kööpenhamina-pelejä lukuun ottamatta 11 ottelua. Näissä se on tehnyt peräti 41 maalia eli 3,72 ottelua kohden.
Vaikka Atalanta on heilutellut maaliverkkoja muita tämän kauden vastustajiaan vastaan keskimäärin 24,14 minuutin välein, Jorosen taakse se ei onnistunut saamaan ensimmäistäkään maalia 230 minuutin aikana.
Rangaistuspotkukilpailussa Joronenkin joutui antautumaan, mutta hän torjui upeasti Atalantan viimeisen laukojan Andreas Corneliuksen laukauksen. Tämä torjunta jäi ratkaisevaksi, sillä Kööpenhaminan viimeinen vetäjä Denis Vavro onnistui omassa yrityksessään.
Jorosta voi ehdottomasti pitää tämän otteluparin suurimpana sankarina ja ehkä jopa koko Eurooppa-liigan viimeisen karsintakierroksen parhaimpana maalivahtina.
TUOHIRULLASTA KIERRÄTYSVAPAITA ILMAISKIERROKSIA TAI JOPA 5000€
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- Tuohet tilille minuutissa
- Suomalaisen mutkaton nettikasino
- Lucas Bergström jäämässä Mallorcan riveihin: ”Haluan pelata ja siksi olen täällä”
- Miika Nuutinen kommentoi HJK:n ihmenousun käynnistänyttä käännekohtaa: ”Asiat pitää pakottaa tapahtumaan”
- HJK:n sankari Santeri Hostikka selätti rajun taudin: ”Kaksi viikkoa sängyn pohjalla”
- SJK:n eurourakka päättyi heti ensimmäisellä karsintakierroksella
- Sisuuntunut HJK pelasti eurokautensa murskanäytöksellä! Santeri Hostikalta unelmapaluu
- Puolan uusi maajoukkuevalmentaja selvillä: ”Mielestäni edellinen valmentaja teki virheen…”
- Shakhtar-luotsi Arda Turan Ilves-pelin alla: ”Valitsemme parhaan avauksen toteuttamaan strategiaamme”
- FotbollDirekt: Ilves haluaa ostaa lainapelaajansa
- Ossi Virta palaa Veikkausliigaan
- HJK:n Kai Meriluoto avasi Slovenian suurseuran huippuluokan vaatimustasoa – näin sarja erosi Veikkausliigasta
- Miika Nuutinen kommentoi HJK:n ihmenousun käynnistänyttä käännekohtaa: ”Asiat pitää pakottaa tapahtumaan”
- Puolan uusi maajoukkuevalmentaja selvillä: ”Mielestäni edellinen valmentaja teki virheen…”
- SJK:n eurourakka päättyi heti ensimmäisellä karsintakierroksella
- HJK:n sankari Santeri Hostikka selätti rajun taudin: ”Kaksi viikkoa sängyn pohjalla”
- HJK:n Kai Meriluoto avasi Slovenian suurseuran huippuluokan vaatimustasoa – näin sarja erosi Veikkausliigasta
- FotbollDirekt: Ilves haluaa ostaa lainapelaajansa
- Lucas Bergström jäämässä Mallorcan riveihin: ”Haluan pelata ja siksi olen täällä”
- Santeri Haarala saattaa jättää Djurgårdenin – seurapomo: ”Herättänyt kiinnostusta”
- Sisuuntunut HJK pelasti eurokautensa murskanäytöksellä! Santeri Hostikalta unelmapaluu
- Ossi Virta palaa Veikkausliigaan