Liverpoolin MM-finalisti sivussa mahdollisesti viikkoja – ”Hän ei ole kunnossa”

Liverpoolin kroatialaispuolustaja Dejan Lovren joutuu olemaan sivussa tositoimista noin kolme viikkoa lantiovamman vuoksi, kertoo joukkueen manageri Jürgen Klopp.
Lovren, 28, pystyi pelaamaan loukkaantuneena vielä viime kaudella, mutta kesän MM-turnaus rasitti vammaa entisestään, eikä kroatialaistoppari ole pystynyt osallistumaan lomansa jälkeen Liverpoolin harjoituksiin.
Kroatia eteni MM-kisoissa aina finaaliin asti, jossa se hävisi Ranskalle 2-4. Joukkue joutui turnauksessa kolmesti jatko-otteluun, joten minuutteja kertyi vielä 90 enemmän.
– Hän ei ole kunnossa. Muotoillaan se vaikka näin, viime vuonna hänellä oli muutamia ongelmia sen (lantiovamman) kanssa, mutta hän pystyi pelaamaan ja pelasikin todella hyvin, sanoi Klopp Sky Sportsin mukaan.
– Silloin meillä oli aina tarpeeksi palautumispäiviä, eikä siitä tullut ongelmaa, ja hän pystyi harjoittelemaan taas seuraavissa treeneissä. Me emme harjoitelleet kauden loppuvaiheessa kovin paljon, sillä pelasimme enemmän tai vähemmän koko ajan, mutta hän pelasi jatkuvasti.
– MM-kisoissa hän pelasi 120 minuuttia kolme kertaa, mikä vaikeutti vammaa, mutta olen varma että hän toipuu seuraavan 1-3 viikon aikana. Hän pystyy luultavasti harjoittelemaan jo sinä aikana, mutta ei täysipainoisesti. Siihen menee vielä aikaa.
Liverpool avasi kautensa Valioliigassa sunnuntaina 4-0-voitolla West Hamista.
Voita joulumatka Berliiniin kahdelle – arvo 1896€!
- Vastaa muutamaan nopeaan kysymykseen.
- Osallistu arvontaan.
- Voit voittaa joulumatkan Berliiniin kahdelle!
- Palkinto sisältää mm. neljä yötä hotellissa aamiaisineen, lennot Helsinki-Berliini-Helsinki sekä jouluaaton ja joulupäivän illalliset.
- Tšekkiläismedia: Kaan Kairinen herättää kiinnostusta Saksan Bundesliigassa
- Haastattelu: Sergio Almenara sai kesäkuussa odottamattoman puhelun – Mestarien liiga enää kahden pelin päässä: ”Tämä on Pohjoismaiden suurin seura”
- Oliver Antmanin Rangersin UCL-ilta päättyi pettymykseen – iso vuori kiivettävänä
- Brittifutispodcast: Gyökeresin kammostartti – haukuttiin ylipainoiseksi
- Toimittaja: Luka Hyryläinen siirtymässä 2. Bundesliigaan
- FC Haka sopimukseen argentiinalaishyökkääjän kanssa
- Leo Walta herättää kiinnostusta siirtomarkkinoilla – seura ei aio myydä: ”Meille todella tärkeä pelaaja”
- Real Madridin ja Manchester Cityn 100 miljoonan euron pelaajakauppa kaatui
- Suomalaiskolmikon IFK Värnamo nappasi elintärkeän voiton Allsvenskanissa
- Niklas Pyyhtiän Modena putosi Coppa Italiasta

- Italopodcast: Serie A -kausiennakko 3/5
- FC Haka sopimukseen argentiinalaishyökkääjän kanssa