Man United -fani repäisi – perusti rahankeräyksen, jotta José Mourinholle voitaisiin antaa potkut

Manchester Unitedissa on jo pienoisia kriisin merkkejä, vaikka ensimmäistäkään peliä ei ole vielä edes pelattu. Unitedin kannattajissa on alkanut jo herätä epätoivo manageri José Mourinhoa kohtaan.
Mourinho on tyylilleen uskollisesti valitellut kesän aikana monesta asiasta. Esimerkiksi siitä, ettei manageri saanut parhaita pelaajiaan tarpeeksi ajoissa joukkueen mukaan MM-kisojen takia. Harjoitusottelut ovat myös sujuneet mollivoittoisesti. Varsinkin 1-4-tappio Liverpoolille herätti kannattajissa surkeutta.
Mourinho onkin olut spekulaatioiden kohteena siitä, olisiko hän ensimmäinen manageri, joka saa ensi kaudella Valioliigassa potkut. Aiemmin tällä viikolla kerrottiin, että Mourinhon potkut maksaisivat seuralle 12 miljoonaa puntaa eli noin 13,3 miljoonaa euroa.
Eräs innokas kannattaja otti tämän tiedon jälkeen asiakseen perustaa rahankeräyksen, jonka tavoitteena on saada kasaan samainen 12 miljoonaa puntaa. Tarkoitus olisi saada kasaan rahat, jotta Man United voisi hyvillä mielin antaa managerilleen potkut.
Jos et näe alla olevaa twiittiä, voit katsoa sen tästä.
A United fan has started a GoFundMe account to try and raise the funds!
Credit: @ThatMunichNight
TUOHIRULLASTA KIERRÄTYSVAPAITA ILMAISKIERROKSIA TAI JOPA 5000€
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- Tuohet tilille minuutissa
- Suomalaisen mutkaton nettikasino
- MTV: Ilveksen tähti Itävallan suurseuran tähtäimessä
- Potkut saanut Stefano Pioli palaa tuttuun seuraan
- Bayer Leverkusen jysäytti lähes 40 miljoonan euron hankinnan
- PSG-tähden viimeinen sopimusvuosi alkaa – Valioliigan suurseurat kintereillä
- Kesätoripodcast: Hulluin siirto ikinä & viikon kuumimmat kesäliikkeet
- Italopodcast: Pillit pussiin ja uuteen nousuun – Brescia palaa huipulle?
- Näkökulma: Tukkapöllyn Färsaarilla täytyy herättää HJK – kaksi ongelmaa ratkaistava
- Huuhkajien Fredrik Jensenin uusi seura selvillä
- Marko Saloranta kommentoi Helmareiden EM-pettymystä: ”Tulee sattumaan pitkään”
- Sveitsissä hehkutusta Helmareiden pudotuspelihaaveet murskanneesta noususta – ruotsalaisvalmentajan ilo pilvissä: ”Tällaiset hetket”
- MTV: Ilveksen tähti Itävallan suurseuran tähtäimessä
- Bayer Leverkusen jysäytti lähes 40 miljoonan euron hankinnan
- PSG-tähden viimeinen sopimusvuosi alkaa – Valioliigan suurseurat kintereillä
- Potkut saanut Stefano Pioli palaa tuttuun seuraan
- Näkökulma: Tukkapöllyn Färsaarilla täytyy herättää HJK – kaksi ongelmaa ratkaistava
- Tähtihyökkääjä jättää VPS:n – siirtyy Saksaan