PSG-valmentajalta kova päätös: Buffon sivuun kahdesta seuraavasta pelistä

Paris Saint-Germainin päävalmentaja Thomas Tuchel aikoo jättää legendamaalivahti Gianluigi Buffonin sivuun kahdesta seuraavasta Ligue 1:n ottelusta.
Buffon, 40, allekirjoitti PSG:n kanssa vuoden sopimuksen kesällä jätettyään Juventuksen. Hän on toistaiseksi voittanut kaikki kolme peliään uudessa seurassaan ja päästänyt otteluissa vain yhteensä yhden maalin.
Tuchelin mukaan PSG-kasvatti Alphonse Areola tarvitsee kuitenkin minuutteja tolppien välissä. Ranskan maajoukkuerinkiin noussut Areola, 25, pelasi viime kaudella pariisilaisten ykköstorjujana.
– Alphonse tulee pelaamaan Angersia ja Nimesiä vastaan. Sen jälkeen katsotaan (maalivahti)tilannetta uudelleen, sanoi Tuchel FourFourTwon mukaan.
– Meistä on tärkeää, että Alphonse pääsee pelaamaan. Hänen edellinen ottelunsa oli toukokuussa. Hänen on pelattava.
– ”Gigi” pelasi kolme ilmiömäistä ottelua. En haluaisi jättää häntä sivuun. En pidä pitkän kaavan päätöksistä. Valmistavan vaiheen aikana on tärkeää, että Alphonse tottuu joukkueeseen.
– Pidän vaikeista päätöksistä. Minun on tehtävä päätös. Pidän siitä.
Kierrätysvapaita ilmaiskierroksia tai 5 000 käteistä
- Tuohi – Turvallinen ja luotettava
- Ei kierrätystä!
- Voitot tilille minuutissa
- Katso: Leo Walta teki taas upean maalin
- Simo Valakarin St. Johnstone nappasi huipputärkeän voiton Skotlannissa
- Moshtagh Yaghoubi löysi uuden seuran – palaa HIFK:hon
- Toni Koskela valittiin Superettanin kuukauden valmentajaksi
- Barcelona ja Arsenal kiinnostuneita Bundesliiga-pelaajasta
- Haastattelu: IF Gnistanissa ihastuttanut AJ Marcucci taistelee peliajasta MLS:ssä – ei poissulje paluuta Suomeen – ”Gnistan ilmestyi kuin tyhjästä”
- Ilvekselle kauden ensimmäinen Pirkanmaan herruus viime hetken maalilla
- Romano: Real Madridin valmentajakuvioille ratkaisu
- Lehti: Bayern Münchenin neuvottelut Leverkusenin supertähdestä loppusuoralla – näin kommentoi Alonso
- Virallista: Xabi Alonso jättää Bayer Leverkusenin
- Romano: Real Madridin valmentajakuvioille ratkaisu
- Haastattelu: IF Gnistanissa ihastuttanut AJ Marcucci taistelee peliajasta MLS:ssä – ei poissulje paluuta Suomeen – ”Gnistan ilmestyi kuin tyhjästä”
- Simo Valakarin St. Johnstone nappasi huipputärkeän voiton Skotlannissa
- Barcelona ja Arsenal kiinnostuneita Bundesliiga-pelaajasta
- Lehti: Bayern Münchenin neuvottelut Leverkusenin supertähdestä loppusuoralla – näin kommentoi Alonso
- Joel Pohjanpalo Serie B:n kuukauden pelaaja!
- Valioliigaseurat upottanut Luis Enrique: ”Me tulemme farmariliigasta”
- Toni Koskela valittiin Superettanin kuukauden valmentajaksi
- Ilvekselle kauden ensimmäinen Pirkanmaan herruus viime hetken maalilla
- Moshtagh Yaghoubi löysi uuden seuran – palaa HIFK:hon