Suomalaisittain supermielenkiintoinen Bundesliiga käynnistyy – Löytyykö Bayernille haastajaa?

© Kuva: Getty Images

Bayern München voitti viime kaudella 27:nnen Bundesliigamestaruutensa ja se oli seuralle jo kuudes perättäinen mestaruus.

– Hirveästi ei ole touhu viime vuosiin muuttunut. Bayern on napannut mestaruuksia, eikä tälläkään kaudella ole luvassa isompaa muutosta, tai eihän sitä koskaan tiedä, mutta luulen, että samalla kaavalla edetään, komean pelaajauran Saksassa tehnyt Pekka Lagerblom sanoo SuomiFutis-sivustolle.

Viime kaudella Bayern oli aivan ylivoimainen. Müncheniläiset voittivat sarjan 21 pisteellä ja mestaruus ratkesi jo viittä kierrosta ennen sarjan päätöstä.

– Viime kaudella Leipzig pysyi alussa jonkin aikaa Bayernin perässä, katsotaan olisiko Schalkesta tällä kaudella haastamaan pidemmälle. Dortmund on vähän kysymysmerkki. Hyvä joukkue, mutta miten tuore luotsi Lucien Favre saa homman toimimaan. Mitä hänen aikaisempia seuroja tarkastelee, niin ne ovat aina olleet sarjojensa kärkipäässä. Odotukset Dortmundissa ovat varmasti myös sen suuntaisia, että pitäisi olla sarjan TOP3-joukkue. Uskon, että lähtee varmasti haastamaan tosissaan, mutta kausi on aina pitkä, lähes vuosikymmenen Saksassa pelannut Lagerblom toteaa.

– Bayernin 21 pisteen voitto viime kaudella on kyllä aika paljon, kun ajattelee minkä tasoisesta sarjasta on kyse. Ei pitäisi tulla noin selvää eroa ja toivotaan, että tällä kaudella tulee vähän tiukempaa kärjen osalta.

Suomalaisittain Bundesliiga on tällä kaudella erityisen mielenkiintoinen, sillä sarjassa pelaa peräti neljä suomalaista. Leverkusenissa heistä pelaa kaksi; Lukas Hradecky ja Joel Pohjanpalo. Leverkusen on sijoittunut tasaisesti sarjan kärkipäähän ja tähtäin on tälläkin kaudella eurocupeihin oikeuttavilla sijoilla.

– Luulen, että tulee oleman samoilla sijoilla kuin viime kaudella. Leverkusenissa on ollut viime vuosina tasaista ja pelannut aina Eurooppa-liigan ja Mestarien liigan paikoista. En usko, että tämä kausi tuo poikkeusta, Lagerblom arvioi.

Suomalaisesta näkövinkkelistä Leverkusen lähtee kauteen ikävästä tilanteesta. Molemmat Huuhkajapelurit ovat sairastuvalla, eivätkä osallistu kauden avaukseen.

– Toivottavasti Luke tervehtyy ja pääsisi nopeasti mukaan. Jollella taitaa mennä pidempään. Kuulosti vaikealaatuiselta vammalta. Toivottavasti tervehdyttyään Jollekin saisi klaarattua paikan kokoonpanossa, mutta kilpailu on kovaa. Uusi soppari tuo toki turvaa ja annetaan aikaa. Se on sitten jossain raossa ajankohtaista, laitetaanko lainalle jonnekin muuhun Bundesliigaseuraan. Maajoukkueen kannalta olisi hyvä, että Jolle pääsee pelaamaan sitten jossain muualla, jos Leverkusenissa sitä peliaikaa ei löydy.

Augsburgin riveissä nähdään tällä kaudella Bundesliigadebytantti, kun Fredrik Jensen siirtyi seuraan kesäkuussa. Augsburg sijoittui viime kaudella sijalle 12.

– Uskon, että aika samoilla sijoilla tulee olemaan, ellei suuryllätystä tai katastrofia käy. Tasainen seura ollut viime vuosina. Toissa kaudellahan olivat jopa lähellä eurocup-paikkaa. Siinä mielessä potentiaalia tuossa vakaassa seurassa kyllä riittää, Lagerblom tietää.

– Tietysti mielenkiintoista nähdä miten Jensen pärjää, kuulemma isoa roolia luvassa. Hyvä askel uralle tulla Hollannista Bundesliigaan. Toivottavasti pysyy terveenä ja saa paljo peliaikaa. 

Werder Bremen on Lagerblomille rakas seura. Siellä ura Bundesliigassa alkoi ja siellä myös suurimmat menestykset saavutettiin. Tuplamestaruusvuoden 2004 jälkeen Bremenissä on kuitenkin ollut hiljaisempaa. Nykyään seuraan suomalaisväriä tuo Niklas Moisander.

– Viime vuosien konttailun jälkeen – mitä olen (Frank) Baumannin haastatteluja lukenut – haluaa seura nyt eurokentille takaisin. Minkälainen on sitten pelaajarinki ja kuinka pitkälle sillä pääsee? Ei se ihan samoilla tasoilla ole kuin 2010 ja sitä ennen. Toivon kuitenkin, että Bremen olisi siellä kärkkymässä eurooppa-paikkoja. Siitä edellisestä kerrasta on pitkä aika, Lagerblom muistelee.

Kannattajamäärältään yksi Saksan suurimmista seuroista, Stuttgart, palasi viime kaudeksi Bundesliigaan ja sijoittui saman tien seitsemänneksi. 

– Vuosia kontannut Stuttgart on tullut vähän niin kuin uutena seurana mukaan leikkiin. Tipahtivat cupista, joten niillä ei ole sitä rasitusta. Onko liiga heille pääpaino ja menestyä siellä? Leipzig oli viime kaudella kuudes ja sitä edellisenä toinen. Heitä ei voi myöskään unohtaa, pelaa varmasti kanssa tällä kaudella kärkipäässä, Lagerblom päättää.

Viasatin tv-kanavilla nähdään Bundesliigasta 3−6 ottelua per kierros. Kaikki Bundesliigan ottelut nähdään suorana Viaplayssa. Kausi käynnistyy perjantaina 24.8. klo 21.20 ottelulla Bayern München – Hoffenheim.

Niko Toiskallio


Ota 20 ilmaiskierrosta

Ei omaa rahaa, ei riskiä

  • Avaa pelitili Lucky Dinolle.
  • Saat heti ilman omaa rahaa 20 ilmaiskierrosta Narcos-peliin!
  • Tallettajille lisäksi jopa 400€ bonus + 100 ilmaiskierrosta lisää.