Suomalaispelaajalla maaliputki päällä Tanskan liigassa
Kuva: Juha Tamminen
Joni Kaukon ura Tanskan Superliigan Esbjergissä on lähtenyt varsin mukavasti käyntiin.
Huuhkajissakin esiintynyt Kauko, 28, on ollut joukkueensa avauksessa seitsemässä ensimmäisessä sarjapelissä ja iskenyt niissä jo kolme maalia. Saldo on puolustavalle keskikenttäpelaajalle varsin kova, kun ottaa huomioon, että hän iski edelliselle seuralleen Randersille yhtä monta maalia 53 ottelussa.
Kaukon viimeisin osuma syntyi maanantaina 1-0-vierasvoitossa Aalborgia vastaan. Suomalaisen maalit ovat olleet tärkeässä osassa Esbjergin neljän ottelun tappiottomassa putkessa. Hän on osumillaan ratkaissut joukkueelleen jo kaksi voittoa ja onnistui maalinteossa myös 3-3-tasapelissä Randersia vastaan.
Entinen Veikkausliiga-peluri on seitsemän kierroksen jälkeen Tanskan Superliigan maalipörssin jaetulla kuudennella sijalla.
Kauko pelaa nyt kolmatta kauttaan Tanskassa ja ensimmäistään Esbjergissä. Hän on aiemmin edustanut myös saksalaisia Energie Cottbusia ja FSV Frankfurtia. Suomessa Kauko on pelannut FC Interissä ja FC Lahdessa.
Päivitetty 28.8.2018 klo 10:57: Korjattu Kaukon ottelumäärä Randersissa.
LUE MYÖS:
VUODEN KOVIN TARJOUS! SAAT 1 EUROLLA 50 KIERRÄTYSVAPAATA ILMAISKIERROSTA
- Talleta 1€
- Saat heti 50 ilmaiskierrosta peliin Book of Dead!
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- Karim Benzemalle siirto Cristiano Ronaldon vastustelusta huolimatta
- Leo Walta sai miljoonasiirron!
- Valioliigassa iso kauppa siirtorajan viime hetkellä
- Fifa-pomo haluaa Venäjän takaisin
- Romano: Ranskan maajoukkuetähti on saamassa ison diilin
- Cristiano Ronaldon painostus pysäytti Karim Benzeman siirron
- Virallista: Casper Terho siirtyy Hollantiin – lainasopimuksessa osto-optio
- Ranskalaismedian tiedot: Glen Kamarasta uusi tarjous
- Huhut Matias Siltasen ympärillä kiihtyvät – näin seurapomo kommentoi ruotsalaismedialle: ”Se pitää paikkansa”
- Expressen: KuPS lähellä ulkomaalaispelaajan hankintaa