Joukkuekavereille tehtävät jekut ovat arkipäivää jalkapallossa – myös ammattilaistasolla.

Barcelonan toppari Gerard Piqué ja ranskalaispuolustaja Patrice Evra olivat joukkuekavereita Manchester Unitedissa vuosina 2006-2008.

Piqué on kertonut julkisuudessa yhdestä källistä, jonka hän teki tuona aikana Evralle.

– Patrice tuli yhtenä päivänä paikalle joillain kengillä, joita hän oli pyytänyt Nikelta kuukausien ajan. Hänellä oli lapsiensa nimet kirjoitettuna niihin ja muutamia muita yksityiskohtia. Minä menin suihkuun, tein pienen nuotion ja poltin ne, sanoi Piqué AS:n mukaan.

Barcelona-topparilta on kuitenkin jäänyt kertomatta tarinan toinen osa, jonka Evra toi suuren yleisön tietoisuuteen Sky Sportsin ”A League Of Their Own” -ohjelmassa.

– He polttivat kenkäni. Se ei ollut hauskaa, ja itse asiassa se oli Gerard Piqué. Joten minä otin hänen kenkänsä, menin vessaan ja paskoin niiden sisään.