Monilla maajoukkueen ystävillä on yhä tuoreessa muistissa ajat, jolloin Jari Litmanen pyöritti peliä keskikentällä ja Mikael Forssell laittoi palloja verkkoon.

Litmanen, 47, ja Forssell, 37, olivat ajoittain lyömätön kaksikko. Molempien pelaajaura on jo tullut päätökseen, mutta Huuhkajien historiassa he tulevat pysymään ainiaan. Litmanen on yhä A-maajoukkueen kaikkien aikojen maalintekijä 32 osumallaan, Forssell tulee perässä toisena 29 maalilla.

Forssell kertoi Back of the net -sivuston haastattelussa, millaista oli pelaaminen Litmasen kanssa.

– Hän oli parhaimmillaan täydellinen ”rikoskumppani”. Hänellä oli aina katse eteenpäin ja hän näki juoksuni. Ne juoksut, jotka vain muutama pystyi poimimaan. Hän lähetti minulle jatkuvasti palloja joka puolelta kenttää. Minun oli vaikeampi saada enää palloja, kun hän jätti maajoukkueen, kertoi Forssell.

Vaikka Litmasen ja Forssellin ajan Huuhkajia ollaan pidetty Suomen kultaisena sukupolvena, ei miesten maajoukkue selviytynyt heidänkään aikana ensimmäisiin arvokisoihinsa.

Nyt Suomella on mahdollisuus tavoitella paikkaa EM-kisoihin Uefan uuden kilpailun, Nations Leaguen, kautta. Huuhkajat avaa taipaleensa Nations Leaguessa lauantaina Tampereella Unkaria vastaan ja kohtaa ensi viikon tiistaina Viron Turussa.

– Toivon, että Nations League on portti (kisoihin), mutta sekään ei ole helppo prosessi, sanoi Forssell.

– Minusta meiltä on puuttunut identiteetti parin vuoden ajan, eikä nykyinen joukkueemme ole tarpeeksi laadukas. Meillä on ryhmässä mahtavia pelaajia, mutta joukkue ei ole tarpeeksi laaja.