HS: HJK:n illanvietto päättyi ikävästi – poliisi tutkii pahoinpitelynä
Kuva: Juha Tamminen
HJK kukisti perjantaina Töölössä Veikkausliigan kakkosena majailevan RoPS:n 3-0, ja varmisti jo käytännössä mestaruutensa. Pelaajat saivat ottelun jälkeen joukkueenjohdolta luvan juhlia lähes varmaa mestaruutta, mutta jälkipyykkiä juhlista jäi valitettavasti pestäväksi.
Helsingin Sanomat kertoo, että joukkueen illanvietto Kampissa sijaitsevassa yökerhossa päättyi ikävästi. Tapahtumapaikalta on kirjattu rikosilmoitus Kampin Narinkkatorilla lauantain vastaisena yönä kello 2.15.
Poliisi tutkii tapahtumia epäiltynä pahoinpitelynä ja järjestystä ylläpitävän henkilön vastustamisena. Osapuolia pahoinpitelyssä on ollut kaksi, mutta heidän näkemyksensä tapahtumien kulusta ovat keskenään erilaisia.
HS:n mukaan toinen osapuolista on HJK:n pelaaja, joka poistui paikalta kasvot veressä. Nujakkaa uskotaan syntyneen pelaajan ja järjestyksenvalvonnan välillä. Muita joukkueen pelaajia ei epäillä osallisuudesta epäiltyihin rikoksiin.
– Tapaus on käsitelty joukkueen kesken sisäisesti, eikä tapaukseen liity työvelvoitteita ja joukkueen sääntöjä koskevia laiminlyöntejä. Pelaaja harjoittelee joukkueen mukana normaalisti ja on valmennuksen käytettävissä tulevissa otteluissa, HJK:n mediapäällikkö Jupe Väre sanoi Helsingin Sanomille.
HS:n koko jutun voi lukea tästä.
LUE MYÖS:
VUODEN KOVIN TARJOUS! SAAT 1 EUROLLA 50 KIERRÄTYSVAPAATA ILMAISKIERROSTA
- Talleta 1€
- Saat heti 50 ilmaiskierrosta peliin Book of Dead!
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- Rennesin manageri syyttää Arsenalin lainapelaajaa Ethan Nwaneria ”hyökkäyksestä” Glen Kamaraa vastaan
- Fabrizio Romano: Kolumbialaistähti James Rodríguez siirtyy MLS:ään
- Eveliina Summanen saavutti hienon rajapyykin Tottenhamissa – ”Tämä merkitsee paljon”
- Ilveksen tuplauutinen: testipelaaja ulos ja puolustajalupaus lainalle
- Italialaisseurat olivat Martin Kirilovin perässä – HJK voitti kisan: ”Halusin päästä pelaamaan miesten pelejä”
- HJK:n UEFA Youth Leaguen neljännesvälierävastustaja selvillä
- Haastattelu: Ayo Obileye kertoi miksi palasi Veikkausliigaan
- Real Madridille paha isku Mestarien liigassa – tähtipelaaja sivuun molemmista Benfica-peleistä
- Virallista: Lassi Lappalainen palaa Veikkausliigaan
- Katso: Oliver Antman iski Rangers-uransa avausmaalin
- Jesse Joronen kerää kehuja Italiassa: ”Palermo on tehnyt loistavan hankinnan”
- Haastattelu: Ayo Obileye kertoi miksi palasi Veikkausliigaan
- Katso: Oliver Antman iski Rangers-uransa avausmaalin
- HJK:n UEFA Youth Leaguen neljännesvälierävastustaja selvillä
- Real Madridille paha isku Mestarien liigassa – tähtipelaaja sivuun molemmista Benfica-peleistä
- ESPN: Cristiano Ronaldo on vihainen – boikotti jatkuu
- Virallista: Lassi Lappalainen palaa Veikkausliigaan
- HJK hankkii hyökkäävän keskikenttäpelaajan Italiasta
- Italialaisseurat olivat Martin Kirilovin perässä – HJK voitti kisan: ”Halusin päästä pelaamaan miesten pelejä”
- Ilveksen tuplauutinen: testipelaaja ulos ja puolustajalupaus lainalle