Huomasitko tämän? Veikkausliigaottelussa nähtiin todella erikoinen tempaus
Kuva: Juha Tamminen
Veikkausliigan hännänhuippu PS Kemi sai jäädä jälleen ilman pisteitä, kun se koki 1-2 -tappion Espoossa Hongan vieraana. Tappion myötä Kemi on jäänyt nyt seitsemän pisteen päähän karsijan paikalla majailevasta TPS:stä, kun kautta on jäljellä enää viisi ottelua.
Kemin valmentaja David Hannah oli ilmeisen pettynyt valitsemaansa avauskokoonpanoon, sillä skotti teki ottelun tauolla todella harvinaisen triplavaihdon. Toisen puoliajan alkajaisiksi kentälle juoksivat tuoreina miehinä Iiro Vanha, Luyui Laquerre ja Maksim Lipin. Penkille saivat jäädä avauskokoonpanon pelaajista Sebastian Rusculleda, Husein Demiri ja Henrik Ölander, sekä koko pelin sivusta seurannut Kemin paras maalintekijä Juho Mäkelä.
Triplavaihto on jalkapalloilussa äärimmäisen harvoin nähty juttu, ja nyt sellainen nähtiin vielä poikkeuksellisen varhain.
Kemin kaoottista tilaa kuvaa hyvin myös ottelun avausmaali, jonka teki Hongan kahden maalin mies Borjas Martín. Tapahtumista kertoi tarkemmin Ilta-Sanomat (IS:n koko juttu löytyy tästä).
Vieraiden valmentaja David Hannah ohjeisti pelaajiaan koko ottelun ajan varsin äänekkäästi ja myös ajoittain alatyylisin sanavalinnoin. 73. peliminuutilla kemiläisten toppari Victor Shevchenko sai huutelusta tarpeekseen, ja karjaisi valmentajalle takaisin:
– Älä karju minulle!
Erikoista kaksisuuntaiseksi muuttuneessa ärjymisessä oli se, että peli oli koko ajan käynnissä. Juuri, kun Shevchenkon maltti meni, pitkästä loukkaantumisestaan toipunut Duarte Tammilehto antoi läpisyötön topparin tyhjäksi jättämään tilaan, ja Borjas Martin pääsi tekemään illan ensimmäisen maalinsa.
- Ei voi koko ajan huutaa, että mene oikealle, vasemmalle tai minne ikinä. Joten vastasin hänelle, että älä karju minulle. Minä olen kuitenkin se, joka joutuu tekemään ratkaisut kentällä. Ei silloin koko ajan voi kuunnella, mitä kentän laidalta huudetaan, Shevchenko kertoi tapahtuneesta IS:lle pelin jälkeen.
Jokseenkin arvoituksellinen oli myös Kemin kokeneen maalivahdin Mikko Vilmusen kommentti, kun häneltä kysyttiin valmentajansa toiminnasta.
- Noh… sanotaan näin, että mitä tässä on tapahtunut nyt viimeisen 36 tunnin aikana, ehkä se saattaa vähän kiristää, Vilmunen paljasti.
LUE MYÖS:
- Huuhkajien Topi Keskinen todisti outoa tilannetta Tanskassa: ”Olihan se erikoinen setti”
- Haastattelu: Ilari Kangasniemi yrittää nyt sopeutua Leicesteriin
- Haastattelu: Ivan Piñol vaatii TPS:ltä lisää kunnianhimoa – tulevaisuus auki: ”Tämä on minulle ratkaiseva hetki”
- Anssi Suhosella rikkonainen kausi Tanskassa: ”Olen jo tottunut”
- Huuhkajien Oiva Jukkola kertoo ajastaan Kazakstanissa – yksi selvä ero Veikkausliigaan
- Huuhkajien pelaajat ennakoivat Kansojen liigaa – selvä tavoite: ”Kaikilla sama mielessä”
- Hyvä työ kantaa hedelmää – Luis de la Fuentelle pitkä jatkosopimus Espanjan maajoukkueen kanssa
- Tähtipelaaja Granit Xhaka kohun keskellä – syrjään maajoukkueesta
- Muutoksia Huuhkajiin – kaksi pelaajaa nousee joukkueeseen
- Toni Koskelan Kalmar surkeassa tilanteessa – koki murskatappion kotikentällä
- Huuhkajien Oiva Jukkola kertoo ajastaan Kazakstanissa – yksi selvä ero Veikkausliigaan
- Tähtipelaaja Granit Xhaka kohun keskellä – syrjään maajoukkueesta
- Anssi Suhosella rikkonainen kausi Tanskassa: ”Olen jo tottunut”
- Täyskatastrofi! Bodø/Glimt häviää maalivahtinsa takia
- Mohamed Salah: Räjähtävä alku uudessa seurassa
- Huuhkajien pelaajat ennakoivat Kansojen liigaa – selvä tavoite: ”Kaikilla sama mielessä”
- Muutoksia Huuhkajiin – kaksi pelaajaa nousee joukkueeseen
- Celtic hävisi Glasgow’n paikallistaiston – Viljami Sinisalo vaikeuksissa
- Toni Koskelan Kalmar surkeassa tilanteessa – koki murskatappion kotikentällä
- Huuhkajat-vahdin päävalmentajan palli heiluu: ”Puhun tietenkin seurajohdon kanssa”