Nations League on ottanut vasta ensiaskeleensa, mutta Huuhkajien toppari Joona Toivio on jo nyt vakuuttunut uudesta kilpailusta. Suomi sai tulikasteensa kilpailussa, kun se kaatoi Unkarin Teemu Pukin osumalla lauantaina lukemin 1-0. Toivio kehuu uutta formaattia.

– Minun mielestäni tämä on hyvä juttu. Tulee enemmän merkityksellisiä otteluita ja jää niitä harjoituspelejä pois. Kaikki tietävät, että se pelin luonne on niissä aivan eri. Jos vertaa vaikka kesäkuun Valko-Venäjä-ottelua lauantain Unkari-peliin, niin olihan se luonteeltaan ihan erilaista. Vaikka se oli silloin meiltä hyvä peli, niin se oli sellaista palloittelua ennemminkin kuin taistelua, Toivio toteaa SuomiFutis-sivustolle.

Topparin mukaan lataus oli ennen Unkari-ottelua verrattavissa tavalliseen EM-karsintaotteluun.

– Mä sanoisin, että ihan sama. Kuitenkin pisteistä pelataan ja molemmilla jengeillä on ottelussa samanlainen voitontahto. Merkitys on sinällään sama, koska tätä kautta voi päästä ihan yhtä lailla EM-kisoihin kuin niistä karsinnoista.

Kolme voitettua pistettä lauantain ottelusta huokui Toivion ulkoisesta olemuksesta. Tiistaina Suomi isännöi Viroa Turun Veritas Stadionilla.

– Siitä on aikaa, että olemme saaneet hyvän alun karsinnoissa. Mielestäni meillä on hyvä mahdollisuus voittaa lohko.

Pelivire löytynyt Ruotsissa

Elokuussa Puolasta Ruotsin pääsarjaan siirtynyt Toivio ehti saada BK Häckenin paidassa kolme täyttä ysikymppistä alle ennen maaotteluja. Hän kertoo niiden tuoneen varmuutta tekemiseen.

– Totta kai se helpottaa. Rutiinia on pelaamisessa enemmän, mutta täytyy sanoa, että vielä en ole ihan sitä huippukuntoa saavuttanut. Kesäkuun maaotteluiden jälkeen treenasin itsekseni pari kuukautta ja sitten olin pari viikkoa Häckenin mukana ennen ensimmäistä peliäni.

Puhti ei loppunut kesken kovatempoisen Unkari-ottelun.

– Treenasin niin kovaa kesällä, että ei ollut mitään ongelmaa fyysisesti. Enemmän se on sitä pelirutiinin ja rytmin hakemista.

Sipoossa syntynyt Toivio on sopeutunut Ruotsissa uuteen seuraansa hyvin. Puolaan ei ole ikävä.

– Olen ollut tähän asti tosi tyytyväinen siirtoon. On ollut tosi helppoa sopeutua. Ihan kuin kotiin olisi mennyt. Puolassa homma oli mitä oli, joten kyllä kaikki on tuntunut taas tosi helpolta ja Göteborg on tosi hieno kaupunki.

– Seurassa on pari tuttua suomalaista, joka on ollut myös vaimolle kiva homma, sillä hän on päässyt tutustumaan Kallun (Kari Arkivuo) ja Juden (Juhani Ojala) vaimoihin. Silläkin puolella homma on helpottunut ja kokonaispaketti toimii, Toivio kertoo hymyillen.

Nations Leaguen ottelu Suomi-Viro potkaistaan Veritaksella käyntiin klo 21.45. Viasat, Viaplay ja Viafree näyttävät ottelun suorana lähetyksenä. Ottelun studio-osuus alkaa klo 21.00.