MTV: Huuhkajien kapteenin pelikunto on yhä auki Nations Leaguen avauksen alla
Kuva: Juha Tamminen
Suomen miesten maajoukkueen kapteeni Tim Sparv kärsii pohjevammasta, ja keskikenttäpelaajan pelikunto Nations Leaguen avausottelun alla on vielä mysteeri.
Huuhkajat aloittaa taipaleensa Uefan Nations Leaguessa lauantaina, kun se kohtaa Unkarin Tampereella. Tanskalaista Midtjyllandia edustava Sparv, 31, saattaa joutua seuraamaan ottelua katsojan roolissa.
– En tiedä, että pelaanko ollenkaan lauantaina. Kyse on rasitusvammasta. Olen pelannut paljon viime aikoina, eikä tilanne ole helpottanut. Teemme kuitenkin kaiken sen eteen, että voisin pelata, Sparv kertoi keskiviikkona MTV Sportille.
Sparvin mukaan Midtjylland ”ei ollut kovin tyytyväinen siihen”, kun hän päätti lähteä maajoukkueen mukaan loukkaantumishuolien keskellä.
– Samaan aikaan he ymmärtävät, että maajoukkueen edustaminen on minulle todella tärkeä juttu. He sanoivat, että saan päättää itse. Jos pystyn pelaamaan, niin pelaan.
– Lääkäri sanoi, että tästä vammasta toipuminen kestäisi kaksi viikkoa, Sparv paljasti.
Sparv aikoo testata jalkaansa torstaina harjoituksissa.
– Voi olla, että vaikka en olisi pelikunnossa, niin jään joukkueen mukaan. Kannustan sitten penkillä ja olen treeneissä mukana kapteenin roolissa.
Ensi viikon tiistaina Suomi pelaa Viroa vastaan Turussa.
Huuhkajien keskikentällä on ollut muitakin loukkaantumishuolia. New York City FC:n Alexander Ringin kerrottiin olevan puolikuntoinen, minkä vuoksi häntä ei kutsuttu Suomen joukkueeseen. Ring, 27, pelasi kuitenkin viimeksi sunnuntain vastaisena yönä täydet minuutit Major League Soccerin ottelussa Columbus Crew’ta vastaan.
Myös skotlantilaisen Dundee FC:n Glen Kamara joutui jäämään sivuun maajoukkuekomennukselta jalkavaivan takia. Hänen tilalle kutsuttiin hiljattain Hollantiin palannut Thomas Lam.
LUE MYÖS:
VUODEN KOVIN TARJOUS! SAAT 1 EUROLLA 50 KIERRÄTYSVAPAATA ILMAISKIERROSTA
- Talleta 1€
- Saat heti 50 ilmaiskierrosta peliin Book of Dead!
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- ESPN: Cristiano Ronaldo on vihainen – boikotti jatkuu
- Sensaatio! HJK pudotti Manchester Cityn
- Turkin presidentti Erdoğan puuttui peliin – N’Golo Kantén siirtofiaskossa uskomaton käänne
- HJK hankkii hyökkäävän keskikenttäpelaajan Italiasta
- Glen Kamara loukkaantui pahasti – kammottava kuva
- Siirtofiasko! Suurseuralta harvinainen tylytys kauppakumppanille
- KuPS vahvistuu hyökkääjällä
- HS: Suomalaislupauksesta merkittävä tarjous Veikkausliigan sisällä
- Virallista: Armend Kabashi löysi uuden seuran
- Yhdistelylaina: Hyvä tapa selkeyttää omaa taloutta
- ESPN: Cristiano Ronaldo on vihainen – boikotti jatkuu
- HJK hankkii hyökkäävän keskikenttäpelaajan Italiasta
- Sensaatio! HJK pudotti Manchester Cityn
- HS: Suomalaislupauksesta merkittävä tarjous Veikkausliigan sisällä
- Turkin presidentti Erdoğan puuttui peliin – N’Golo Kantén siirtofiaskossa uskomaton käänne
- KuPS vahvistuu hyökkääjällä
- Glen Kamara loukkaantui pahasti – kammottava kuva
- Karim Benzemalle siirto Cristiano Ronaldon vastustelusta huolimatta
- Paikallismedia: Diogo Tomas jäämässä loppukaudeksi ADO Den Haagiin
- Siirtofiasko! Suurseuralta harvinainen tylytys kauppakumppanille