Saksan jalkapalloliitolle lähetettiin toistatuhatta muropakettia – Mistä oikein on kyse?
Saksan kolmosbundesliigan organisaatio tiedotti perjantaina vastaanottaneensa syyskuun aikana yli tuhat muropakettia postitettuna kaikkialta ympäri Saksaa. Valitettavasti kaikki jalkapalloliitolle postitetut muropaketit eivät olleet käyttökelpoisia, mutta kaikkiaan kolmosliiga jakaa hyväntekeväisyyteen 835 muropakettia lasten ja nuorten nautittavaksi.
Murot ovat peräisin yksittäisiltä jalkapalloihmisiltä, mutta kyytipojaksi jalkapalloliitto lahjoitti 785 litraa maitoa. Eivätkä särkyneetkään muropaketit menneet hukaan, sillä irtomuroista koottiin kaikkiaan 600 litran edestä popsittavaa Offenbachin eläintarhan eläimille.
Mistä erikoisessa kampanajassa sitten oli kyse? Protestistapa tietenkin. Sellainen käynnistyi Kolmosliigassa pelaavan Kaiserslauternin pelaajan Jan Löhmannsröbenin tulisieluisesta haastattelusta syyskuun alussa. Löhmannsröben ei tyytynyt tavallisiin haistatteluihin, vaan antoi niin graafisia lausuntoja, että 11 Freunde -sivusto julisti sen saman tien ”vuoden jalkapallohaastatteluksi”.
– Jos se ei ollut rike, niin haistakaa p*ska. Sain hänen kyynärpäänsä kasvoihini. Miten sitä voi olla näkemättä, Löhmannsröben jyrähti 28-vuotiasta erotuomaria Markus Wollenweberiä kohtaan.
– Hän saa mennä muroja laskemaan, viheltää ensin piirisarjaa ja avata silmänsä, Löhmannsröben heitti ja tuli käynnistäneeksi murojenpostituskampanjan.
Seuraavaksi Kaiserslauternin keskikenttäpelaaja näki kiistanalaisen tilanteen uusintana, ja tunteet kuohahtivat entisestään.
– Tuo on todella törkeää, kravattini repeää. En ymmärrä yhtään, mitä tuomari ajatteli. Toivon, ettei hän saa unta viikkoon.
– Me pelasimme hyvin, mutta Zwickaulla ei ollut juurikaan jalkapallon kanssa tekemistä. He heittivät kentälle viisi TV-mastoa, ja olivat silti vailla mahdollisuuksia. Silti he saivat täältä pisteen – käsittämätöntä!
– Se, että tuollainen munien maalaaja vedättää minua, on törkeää. Tuollainen huijaus sattuu.
Kyseinen kolmosliigan ottelu päättyi 1-1 -tasapeliin Zwickaun tasoitettua rankkarista 90. peliminuutilla. Pilkku tuomittiin Löhmannsröbenin käsivirheestä, mutta tämä oli juuri kaatumassa, koska Zwickaun Ronny König oli lyönyt tätä kyynärpäällä kasvoihin.
Saksan jalkapalloliitto otti Löhmannsröbenin puheet tutkintaan, aikomuksenaan rankaista tätä – ja samalla syntyi ajatus murojen lähettämisestä jalkapalloliitolle. Muropaketteja lähetettiin reilusti tuhat, mutta hajonneita tai avattuina lähetettyjä paketteja ei ymmärrettävästi voitu hyväntekeväisyysjärjestölle lahjoittaa.
Jan Löhmannsröben itse sai jalkapalloliitolta rangaistukseksi 1 200 euron sakot. Tuokin summa tullaan mahdollisesti ohjaamaan hyväntekeväisyyteen.
Lähde: liga3-online.de
LUE MYÖS:
VUODEN KOVIN TARJOUS! SAAT 1 EUROLLA 50 KIERRÄTYSVAPAATA ILMAISKIERROSTA
- Talleta 1€
- Saat heti 50 ilmaiskierrosta peliin Book of Dead!
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- HJK:n UEFA Youth Leaguen neljännesvälierävastustaja selvillä
- Haastattelu: Ayo Obileye kertoi miksi palasi Veikkausliigaan
- Real Madridille paha isku Mestarien liigassa – tähtipelaaja sivuun molemmista Benfica-peleistä
- Virallista: Lassi Lappalainen palaa Veikkausliigaan
- Katso: Oliver Antman iski Rangers-uransa avausmaalin
- Jesse Joronen kerää kehuja Italiassa: ”Palermo on tehnyt loistavan hankinnan”
- Tuomas Ollilan Paris FC putosi Ranskan cupista
- ESPN: Cristiano Ronaldo on vihainen – boikotti jatkuu
- Sensaatio! HJK pudotti Manchester Cityn
- Turkin presidentti Erdoğan puuttui peliin – N’Golo Kantén siirtofiaskossa uskomaton käänne
- Jesse Joronen kerää kehuja Italiassa: ”Palermo on tehnyt loistavan hankinnan”
- Haastattelu: Ayo Obileye kertoi miksi palasi Veikkausliigaan
- Katso: Oliver Antman iski Rangers-uransa avausmaalin
- Real Madridille paha isku Mestarien liigassa – tähtipelaaja sivuun molemmista Benfica-peleistä
- ESPN: Cristiano Ronaldo on vihainen – boikotti jatkuu
- Virallista: Lassi Lappalainen palaa Veikkausliigaan
- HJK hankkii hyökkäävän keskikenttäpelaajan Italiasta
- Tuomas Ollilan Paris FC putosi Ranskan cupista
- Turkin presidentti Erdoğan puuttui peliin – N’Golo Kantén siirtofiaskossa uskomaton käänne
- KuPS vahvistuu hyökkääjällä