Suomi aloittaa taipaleensa Nations Leaguessa – seuraa näitä asioita tänään
Kuva: Juha Tamminen
Suomen miesten maajoukkue pelaa tänään ensimmäisen ottelunsa Uefan uudessa maajoukkuekilpailussa, Nations Leaguessa, kun se isännöi Tampereella Unkaria kello 19:00.
Samassa C-liigan kakkoslohkossa pelaavat myös Viro ja Kreikka, jotka kohtaavat Tallinnassa kello 21:45.
Unkari on Suomelle turhankin tuttu vastustaja menneiltä vuosilta, mutta lauantain kamppailussa sillä ei ole merkitystä.
SuomiFutis-sivusto on listannut kolme asiaa, joihin kannattaa kiinnittää illalla huomiota.
Uusi Unkari
Vuoden 1997 lokakuisesta illasta jääneet arvet eivät ehkä ikinä tule täysin toipumaan, mutta molemmat joukkueet ovat uusineet nahkansa monesti tuon kyseisen ottelun jälkeen. Suomen etuna voidaan pitää sitä, että Unkari on juuri tällä hetkellä muutosten keskellä. Italialaisvalmentaja Marco Rossi otti vetovastuun Unkarin joukkueesta kesäkuussa, eikä hän ole valmentanut ryhmäänsä vielä yhdessäkään ottelussa. Rossi on aiemmissa pesteissään suosinut 3-5-2-formaatiota, mutta jää nähtäväksi, millaisen kyhäelmän hän pelaajistaan rakentaa. Huuhkajien pelaaminen on varmasti valmiimpaa kuin sen tämän illan vastustajan, mutta toisaalta uutta Unkaria ei ole pystytty tarkkailemaan etukäteen otteluissa. Unkarin pitkäaikainen kapteeni Balázs Dzsudzsák on ollut ilman seuraa heinäkuusta lähtien, eikä hänen postiluukkuunsa kilahtanut kutsua Rossin ryhmään. Myöskään keskikentän konkari Zoltán Gera ei ole enää kuvioissa. Joukkueessa on tapahtunut paljon, mutta joihinkin asioihin voinee yhä luottaa. Esimerkiksi 193-senttinen Hoffenheimin hyökkääjä Adám Szalai on ikävä painikumppani Suomen puolustajille joka tapauksessa.Huuhkajien keskikenttä
Ei Alexander Ringiä, ei Glen Kamaraa, Tim Sparv mahdollisesti sivussa tai puolikuntoisena. Kuka Suomen keskustassa pelaa? On vaikea uskoa, että Markku Kanerva lähtisi vaihtamaan 4-4-2-systeemiä poissaolojen takia. Vaihtoehtoja keskikentälle riittää, mutta niiden vaihtoehtojen laatu ja ominaisuudet poikkeavat normaalista. Kanervan 4-4-2:een tarvitaan kaksi keskikenttäpelaajaa, jotka kykenevät purkamaan syötöillä ja liikkeillään vastustajan prässin sekä käynnistämään ja vastaanottamaan hyökkäyksiä. Rasmus Schüller, Thomas Lam ja Joni Kauko pystyvät näihin asioihin, mutta eivät yhtä tehokkaasti kuin esimerkiksi Sparv, Kamara ja Ring. Myös Robin Lod ja Markus Halsti ovat vaihtoehtoja keskikentälle, mutta heitä kaivattaneen enemmän muissa rooleissa.Suomen kärkipari
Yhtä en vaihda, ja se on Teemu Pukki. Kesällä Englannin Mestaruussarjan Norwichiin siirtynyt Pukki on Suomen pelote numero yksi. Hänen rinnalle on tarjossa mielenkiintoisia ehdokkaita. Eero Markkanen nostettiin jälkijunassa joukkueeseen mukaan. Target-kärkenä käytetty Markkanen ei ole vielä saanut maalitiliään Huuhkajissa auki, mutta hänen vahvimmat ominaisuudet tiedetään hyvin. Nuorempaa sukupolvea edustavat Jasse Tuominen ja Rasmus Karjalainen muistuttavat tyyliltään enemmän puhdasta ysipaikan pelaajaa kuin Markkanen, ja varsinkin Karjalaiselle soisi hänen näyttöjensä puolesta paikan avauksessa. Karjalainen yrittää ja osaakin tehdä maaleja erilaisista tilanteista. Myös Simon Skrabb ja Pyry Soiri ovat vaihtoehtoja Pukin kärkipariksi. Kanerva on testannut myös systeemiä, jossa keskikentän yläpuolella on yksi puhdas hyökkääjä ja kymppipaikan pelaaja tai piilokärki. Onko nyt sopiva aika kokeiluille?LUE MYÖS:
VUODEN KOVIN TARJOUS! SAAT 1 EUROLLA 50 KIERRÄTYSVAPAATA ILMAISKIERROSTA
- Talleta 1€
- Saat heti 50 ilmaiskierrosta peliin Book of Dead!
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- Rennesin manageri syyttää Arsenalin lainapelaajaa Ethan Nwaneria ”hyökkäyksestä” Glen Kamaraa vastaan
- Fabrizio Romano: Kolumbialaistähti James Rodríguez siirtyy MLS:ään
- Eveliina Summanen saavutti hienon rajapyykin Tottenhamissa – ”Tämä merkitsee paljon”
- Ilveksen tuplauutinen: testipelaaja ulos ja puolustajalupaus lainalle
- Italialaisseurat olivat Martin Kirilovin perässä – HJK voitti kisan: ”Halusin päästä pelaamaan miesten pelejä”
- HJK:n UEFA Youth Leaguen neljännesvälierävastustaja selvillä
- Haastattelu: Ayo Obileye kertoi miksi palasi Veikkausliigaan
- Real Madridille paha isku Mestarien liigassa – tähtipelaaja sivuun molemmista Benfica-peleistä
- Virallista: Lassi Lappalainen palaa Veikkausliigaan
- Katso: Oliver Antman iski Rangers-uransa avausmaalin
- Jesse Joronen kerää kehuja Italiassa: ”Palermo on tehnyt loistavan hankinnan”
- Haastattelu: Ayo Obileye kertoi miksi palasi Veikkausliigaan
- Katso: Oliver Antman iski Rangers-uransa avausmaalin
- HJK:n UEFA Youth Leaguen neljännesvälierävastustaja selvillä
- Real Madridille paha isku Mestarien liigassa – tähtipelaaja sivuun molemmista Benfica-peleistä
- ESPN: Cristiano Ronaldo on vihainen – boikotti jatkuu
- Virallista: Lassi Lappalainen palaa Veikkausliigaan
- HJK hankkii hyökkäävän keskikenttäpelaajan Italiasta
- Italialaisseurat olivat Martin Kirilovin perässä – HJK voitti kisan: ”Halusin päästä pelaamaan miesten pelejä”
- Ilveksen tuplauutinen: testipelaaja ulos ja puolustajalupaus lainalle