Tommi Kautonen ei halua pohtia SJK-tapahtumia: ”Asiat eivät välttämättä ole aina niin mustavalkoisia”
Kuva: Juha Tamminen
Useaa suomalaista veikkausliigaseuraa ja U21-maajoukkuetta valmentaneella Tommi Kautosella on edessään vilkas syksy. Veikkausliigan parhaaksi keskikenttäpelaajaksi pelaajaurallaan valittu Kautonen vierailee useissa ulkomaalaisissa seuroissa tutustumassa joukkueiden valmennukseen ja toimintatapoihin.
– Itse asiassa kävin jo muutama viikko sitten Tanskan Esbjergissä seuraamassa ykkösjoukkueen toimintaa ja tutustumassa siellä vaikuttaviin ammattilaisiin, Kautonen kertoo SuomiFutis-sivustolle.
Yhdeksän A-maaottelua pelannut Kautonen kertoo matkojen tarkoituksena olevan ennen kaikkea oman ammattitaidon kartuttaminen.
– Sain esimerkiksi Esbjergissä selkeitä ja hyviä ideoita varsinkin hyökkäyspelin osalta. Onneksi oma kontaktiverkostoni on kehittynyt vuosien saatossa sen verran kattavaksi, että tällaiset vierailut järjestyvät suhteellisen vaivattomasti. Edessä on visiitit ainakin Norjaan ja MLS-seura Minnesotaan. Ruotsissa ja Saksassa tulee todennäköisesti käytyä myös syksyn aikana, Kautonen kertoo.
– Jokainen vierailu avaa aina uusia mahdollisuuksia, joten tämä on ammatillisessa mielessä erittäin avartavaa toimintaa.
Kautosen kesä sujui SJK-pestin päättymisen jälkeen tulevaisuuden suunnittelussa, eikä hän halua turhaan pohtia tapahtunutta.
– En halua kaivella menneitä, mutta totean vain sen, että asiat eivät välttämättä ole aina niin mustavalkoisia, kuin mitä julkisuudessa esitetään, hän pyörittelee.
– Joka tapauksessa nyt on uudet verkot vesillä, katsotaan, millaista saalista on tulossa.
Kautosen mukaan vierailut huippuseuroissa ovat tärkeitä ennen kaikkea oman ammattitaidon ylläpidon vuoksi.
– Kun on ollut pitkään mukana päivittäisessä tekemisessä, voi olla, että ei aina niin helposti näe metsää puilta. Nyt minulla on mahdollisuus päästä katsomaan asioita laatikon ulkopuolelta ja kehittää itseäni valmentajana. Se, jos mikä, on erinomaista pääomaa tulevaisuuden haasteisiin, Kautonen sanoo.
LUE MYÖS:
- Juho Lähteenmäellä, 20, väkevä kausi – nyt Huuhkajiin: ”Mittaamaan omaa tasoa”
- Suomi jättisuosikkina San Marinon kaatoon – Huuhkajilta suorat sanat: ”Ei hirveästi kiinnosta, miltä se näyttää katsojan silmään”
- Huuhkajien Topi Keskinen todisti outoa tilannetta Tanskassa: ”Olihan se erikoinen setti”
- Haastattelu: Ilari Kangasniemi yrittää nyt sopeutua Leicesteriin
- Haastattelu: Ivan Piñol vaatii TPS:ltä lisää kunnianhimoa – tulevaisuus auki: ”Tämä on minulle ratkaiseva hetki”
- Anssi Suhosella rikkonainen kausi Tanskassa: ”Olen jo tottunut”
- Huuhkajien Oiva Jukkola kertoo ajastaan Kazakstanissa – yksi selvä ero Veikkausliigaan
- Huuhkajien pelaajat ennakoivat Kansojen liigaa – selvä tavoite: ”Kaikilla sama mielessä”
- Hyvä työ kantaa hedelmää – Luis de la Fuentelle pitkä jatkosopimus Espanjan maajoukkueen kanssa
- Tähtipelaaja Granit Xhaka kohun keskellä – syrjään maajoukkueesta
- Huuhkajien Oiva Jukkola kertoo ajastaan Kazakstanissa – yksi selvä ero Veikkausliigaan
- Tähtipelaaja Granit Xhaka kohun keskellä – syrjään maajoukkueesta
- Haastattelu: Ilari Kangasniemi yrittää nyt sopeutua Leicesteriin
- Anssi Suhosella rikkonainen kausi Tanskassa: ”Olen jo tottunut”
- Haastattelu: Ivan Piñol vaatii TPS:ltä lisää kunnianhimoa – tulevaisuus auki: ”Tämä on minulle ratkaiseva hetki”
- Täyskatastrofi! Bodø/Glimt häviää maalivahtinsa takia
- Mohamed Salah: Räjähtävä alku uudessa seurassa
- Huuhkajien pelaajat ennakoivat Kansojen liigaa – selvä tavoite: ”Kaikilla sama mielessä”
- Muutoksia Huuhkajiin – kaksi pelaajaa nousee joukkueeseen
- Celtic hävisi Glasgow’n paikallistaiston – Viljami Sinisalo vaikeuksissa