TPS hukkasi saumansa nousta karsijan paikalta – Ykkösessä yhä kaikki auki

IFK Mariehamn ja Turun Palloseura pelasivat sunnuntaina Veikkausliigassa 2-2-tasapelin. Ottelu pelattiin Wiklöf Holding Arenalla.
Vierasjoukkue TPS siirtyi johtoon jo seitsemännellä minuutilla. Oskari Jakosen mainio keskitys tavoitti rangaistusalueelta Mika Ääritalon. IFK-vahti Igor Levchenko torjui ensimmäisen yrityksen, mutta Sterling Yateke iski paluupallon sisään.
IFK:n tasoitus syntyi kuitenkin jo hetkeä myöhemmin. Mariehamn sai vapaapotkun aivan turkulaisten boksin rajalta, ja pallon taakse asteli Gabriel Petrović, joka laukoi tarkasti ylänurkkaan.
TPS:n kärkikaksikko tuotti suuria ongelmia saarelaisten puolustukselle. Yateke kuljetti palloa vauhdilla kohti IFK:n puolustusta ja siirsi sen lopulta vierelleen Ääritalolle, joka latasi pelivälineen ykkösellä verkkoon.
Turkulaiset olisivat voitolla nousseet IFK:n ohi, pois karsijan paikalta, mutta illan isännät tasoittivat Aleksei Kangaskolkan osumalla varsinaisen peliajan viimeisellä minuutilla.
Sunnuntaina pelattiin yksi ottelu myös Ykkösessä. Vastakkain olivat mestaruuskamppailussa olevat Ekenäs IF ja Helsingin IFK. Helsinkiläiset voittivat vierasottelun lukemin 3-0.
HIFK on 23 ottelun jälkeen sarjassa toisena 42 pisteellä, yhden pisteen päässä sarjakärki Kokkolan Pallo-Veikoista. EIF on kolmantena 39 pisteellä ja AC Oulu neljäntenä 38 pisteellä. Kaikilla neljällä joukkueella on vielä jäljellä neljä ottelua, joista osa on keskinäisiä.
Ykkösen voittaja nousee suoraan Veikkausliigaan ja toiseksi sijoittunut joukkue kohtaa karsinnassa Veikkausliigan viimeistä edellisen joukkueen. Veikkausliigan viimeiseksi jäänyt joukkue putoaa suoraan Ykköseen.
Veikkausliigan jumbopaikalla on 29 ottelun jälkeen PS Kemi 18 pisteellä. TPS:lla on 29 ottelun jälkeen 26 pistettä kasassa, ja saman verran otteluita pelannut IFK on TPS:n yläpuolella, kymmenentenä, 27 pisteellä. Yhdeksäntenä on Seinäjoen Jalkapallokerho 28 pisteellä. Kaikilla neljällä joukkueella on vielä neljä peliä jäljellä.
TUOHIRULLASTA KIERRÄTYSVAPAITA ILMAISKIERROKSIA TAI JOPA 5000€
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- Tuohet tilille minuutissa
- Suomalaisen mutkaton nettikasino
- Jättimäinen pettymys! Helmareiden unelma kaatui viime metreillä
- HJK:lle karmea nöyryytys – europelit vaarassa katketa lyhyeen
- Suurseura löylytti Ilvestä! Yhdeltä pelaajalta hurjat tehot
- SJK:n europelit alkoi pettymyksellä
- Ranskalainen supertähti siirtyy Saudi-Arabiaan
- Lionel Messi teki jälleen yhden ennätyksen MLS-liigassa. Meneekö tuossa itsekin jo laskuissa sekaisin?
- Katso: Humanoidirobotit ottivat yhteen jalkapallon merkeissä – lopputulos oli karu
- Vatikaani saa oman jalkapalloseuran – kuka tahansa voi hakea mukaan kokoonpanoon
- WP: Huumeparoni piileskeli virkavaltaa pelaamalla ammattijalkapalloa
- Lyon sai pelastavan päätöksen – sarjapaikka säilyy sittenkin
- HJK:lle karmea nöyryytys – europelit vaarassa katketa lyhyeen
- Suurseura löylytti Ilvestä! Yhdeltä pelaajalta hurjat tehot
- Lionel Messi teki jälleen yhden ennätyksen MLS-liigassa. Meneekö tuossa itsekin jo laskuissa sekaisin?
- SJK:n europelit alkoi pettymyksellä
- Jättimäinen pettymys! Helmareiden unelma kaatui viime metreillä
- Katso: Humanoidirobotit ottivat yhteen jalkapallon merkeissä – lopputulos oli karu
- Lähde: Oliver Antman kiinnostaa Belgian suurseuroja
- Lehti: Jordan Hendersonin ja Ajaxin tiet eroavat
- FC Inter vahvisti tärkeän sopimusuutisen
- Ranskalainen supertähti siirtyy Saudi-Arabiaan