Bayern-tähti vakuuttaa olevansa onnellinen Münchenissä: ”Sain lukuisia tarjouksia”
Kuva: Getty Images
Bayern Münchenin hyökkääjä Robert Lewandowskin mukaan hän sai kesällä useita tarjouksia muilta seuroilta, mutta ei ikinä odottanut Bayernin myyvän häntä.
Lewandowski, 30, oli varma Bayern-johdon kannasta, vaikka hän tuulettikin omia mielipiteitään julkisuudessa. Puolalaiskärki kertoi mediassa tyytymättömyydestään siihen, miten hän ei saanut viime kaudella seuraltaan riittävästi tukea vaikeina aikoina.
Hän kertoi Sportowe Faktyn haastattelussa, että hänen oli yksinkertaisesti saatava äänensä kuuluville.
– Bayernissa oli joitain asioita, joista en pitänyt, ja halusin puhua siitä. Sain lukuisia tarjouksia eri seuroilta.
– Kun tajusin, että minun, median ja seuran ympärillä vallitsee outo tunnelma, päätin puhua siitä.
– Halusin tehdä kannanoton sanomalla, että ”Jos on niin paljon ihmisiä, jotka eivät ole tyytyväisiä minuun, niin voin yhtä hyvin lähteä”.
– Tiesin silti, että Bayernin vastaus olisi ”ei, ei ja ei”. Ihan sama, millainen tarjous tulisi vastaan.
Lewandowski vakuuttaa, että hän on tällä hetkellä tyytyväinen Münchenissä.
– En voi sanoa, että olisin pettynyt. Pelaan yhä yhdessä maailman suurimmassa seurassa. Ehkä Bayern ei ole yhtä suosittu maailmalla kuin jotkut muut huippuseurat, mutta jos en olisi onnellinen täällä, niin minulla olisi ongelma.
– Tulen yhä taistelemaan isoimmista tavoitteista. Kausi on pitkä, ja me voimme pelata korkeimmalla tasolla, vaikka tällä hetkellä on monta asiaa, joissa meidän on parannettava.
LUE MYÖS:
VUODEN KOVIN TARJOUS! SAAT 1 EUROLLA 50 KIERRÄTYSVAPAATA ILMAISKIERROSTA
- Talleta 1€
- Saat heti 50 ilmaiskierrosta peliin Book of Dead!
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- Joel Pohjanpalo tehoili ja oli taas voiton takuumies – Jesse Joronen sai myös ylistystä
- Veikkausliiga-pelaaja on tilaston valossa lähellä Euroopan huippua
- Portugalin maajoukkuepelaaja: Cristiano Ronaldo joukkoineen saa epäreilua etua päättäjiltä – ”Jotkut asiat vain on käsikirjoitettu”
- KuPSille uusi hyökkääjä Ruotsista
- Rennesin manageri syyttää Arsenalin lainapelaajaa Ethan Nwaneria ”hyökkäyksestä” Glen Kamaraa vastaan
- Fabrizio Romano: Kolumbialaistähti James Rodríguez siirtyy MLS:ään
- Eveliina Summanen saavutti hienon rajapyykin Tottenhamissa – ”Tämä merkitsee paljon”
- Ilveksen tuplauutinen: testipelaaja ulos ja puolustajalupaus lainalle
- Italialaisseurat olivat Martin Kirilovin perässä – HJK voitti kisan: ”Halusin päästä pelaamaan miesten pelejä”
- HJK:n UEFA Youth Leaguen neljännesvälierävastustaja selvillä
- Rennesin manageri syyttää Arsenalin lainapelaajaa Ethan Nwaneria ”hyökkäyksestä” Glen Kamaraa vastaan
- Haastattelu: Ayo Obileye kertoi miksi palasi Veikkausliigaan
- Ilveksen tuplauutinen: testipelaaja ulos ja puolustajalupaus lainalle
- Jesse Joronen kerää kehuja Italiassa: ”Palermo on tehnyt loistavan hankinnan”
- Italialaisseurat olivat Martin Kirilovin perässä – HJK voitti kisan: ”Halusin päästä pelaamaan miesten pelejä”
- Fabrizio Romano: Kolumbialaistähti James Rodríguez siirtyy MLS:ään
- Eveliina Summanen saavutti hienon rajapyykin Tottenhamissa – ”Tämä merkitsee paljon”
- KuPSille uusi hyökkääjä Ruotsista
- HJK:n UEFA Youth Leaguen neljännesvälierävastustaja selvillä
- Real Madridille paha isku Mestarien liigassa – tähtipelaaja sivuun molemmista Benfica-peleistä