Huuhkaja-pelaaja mietti paluuta Klubiin viime kesänä: ”Haluaisin lopettaa urani HJK:ssa Suomen mestaruuteen”
34-vuotias Markus Halsti lähestyy ikämiehen ikää jalkapallossa, mutta hänellä riittää virtaa ja paloa pelaamiseen. Esbjerg on Tanskan pääsarjassa kolmantena ja suomalainen kuuluu joukkueen avainpelaajiin.
Lopettaminen ei ole käynyt siis konkreettisesti mielessä. Ainakaan viime vuosina.
– Ekan kerran mietin lopettamista, kun olin Klubissa parikymppinen ja minun murtui kolme vuotta putkeen jalka. Voin sanoa, että se oli silloin aika lähellä. Juttelin asiasta paljon silloisen fysion Sasu Setälän kanssa. Hänellä ei ollut helppoa kanssani, Halsti muistelee Suomifutis-sivustolle.
– Sen jälkeen aloin funtsimaan, että kaikki mitä saan futiksesta, otan sen ilolla vastaan. Nautin tästä niin pitkälle kuin pystyn. Ne vuodet kasvattivat minusta sellaisen, että otan kaiken vastaan, mitä futis minulle tarjoaa.
Jalkapallo on tarjonnutkin Halstille hunajaa viime aikoina. Viime kausi päättyi FC Midtjyllandin kanssa Tanskan mestaruuteen ja Huuhkajien pelit kulkevat Nations Leaguessa.
– Tajuan, että olen 34. En voi sanoa tässä, että pelaampas 37-vuotiaaksi asti. Se ei mene ihan niin. Kaikkea voi tapahtua elämässä. Mä toivon, että pystyn lopettamaan – kliseisesti sanottuna – silloin kun haluan lopettaa.
Halsti paljastaa, että haluaa pelata urallaan vielä HJK:ssa. Hän oli miettinyt sitä vaihtoehtoa jo ennen kuin allekirjoitti yksivuotisen sopimuksen Esbjergin kanssa.
– Totta kai se on ollut mielessä. Se oli kesälläkin mielessä, voin sen sanoa.
– Mulla on kaksi joukkuetta, jotka ovat sydämessäni. Ne ovat HJK ja Malmö ihan selkeästi. Niissä minulla on pitkät historiat molemmissa. En halua unohtaa kasvattajaseuraani Vuosaaren Viikkareitakaan.
– Toivoisin, että pystyisin lopettamaan urani HJK:ssa Suomen mestaruuteen. Se on mun toivomus. Sitä mä en kuitenkaan missään nimessä haluaisi, että tulisin HJK:hon, mutta en pystyisi antamaan kaikkea.
Halsti seurasi tämän kauden HJK:n marssia kultamitaleille, mutta ei avannut mestaruusolutta heidän kunniakseen.
– En ottanut, mutta katsoin kyllä sen Ilves-pelin Ruudusta, jolloin mestaruus ratkesi. Pääsin Pirisellekin (Juha) heittämään herjaa, että se peli ei ollut ihan kauneinta, mutta he hakivat sen mitä piti. Onnittelut heille hienosta mestaruudesta.
– Pitää muistaa, että mestaruus aina voitetaan. Siitä pitää nauttia. Pelasit sitten HJK:ssa tai Barcelonassa, niin se mestaruus on aina itse voitettava.
HJK varmisti mestaruuden neljä kierrosta ennen sarjan päättymistä. Sunnuntaina joukkue kohtaa sarjan toiseksi viimeisellä kierroksella kotonaan SJK:n.
- Viljami Sinisalo jätettiin taas penkille – menettikö pelipaikkansa?
- Kap Verden MM-kapteeni on vapautettu raiskausepäilystä – naista syytetään väärästä ilmiannosta
- ”Aasian jalkapallohistorian pahin sulaminen” on käynnissä
- Portugalin päävalmentaja vahvistaa: Cristiano Ronaldon lopettamisuutinen tuli puskista – kutsu olisi käynyt
- Virallista: Portugali valitsi uuden kapteenin
- Virallista: Monivuotinen luottopelaaja jättää IF Gnistanin
- Ilveksen puolustuslinja vahvistuu – Ykkösliigan topparilupaus siirtyy Tampereelle
- Ranskassa hulvaton temppu! Kun peli ei naurata, pannaan sirkusmusiikki soimaan
- Ilves tiedotti: Seitsemän pelaajaa jättää Ilveksen kauden 2026 jälkeen
- Entinen huippupelaaja on sitäkin parempi valmentaja – Filipe Luís teki historiaa AS Monacossa
- ”Aasian jalkapallohistorian pahin sulaminen” on käynnissä
- Virallista: Monivuotinen luottopelaaja jättää IF Gnistanin
- Virallista: Portugali valitsi uuden kapteenin
- KuPSin europelissä rikottiin ennätys
- Ilveksen puolustuslinja vahvistuu – Ykkösliigan topparilupaus siirtyy Tampereelle
- Viljami Sinisalo jätettiin taas penkille – menettikö pelipaikkansa?
- KuPSia lyödään Belgiassa kuin vierasta sikaa – ”Äärimmäisen heikko etenkin jalkapallotaitojensa puolesta”
- Entinen huippupelaaja on sitäkin parempi valmentaja – Filipe Luís teki historiaa AS Monacossa
- Lukas Hradecky vei suomalaisten kohtaamisen eurokentillä
- Suomalaisseuroille määrätty pistevähennyksiä