IS: KPV joutuu nousutaisteluun ilman pahasti loukkaantunutta avainpelaajaansa
Kuva: Juha Tamminen
KPV hävisi lauantaina Ykkösen elintärkeän kärkikamppailun HIFK:ta vastaan 1-2, ja joutui luopumaan sarjajohdostaan vain kierrosta ennen maalia. Näin HIFK tarvitsee enää pisteen Kajaanin-vierailultaan suoran sarjanousun varmistakseen. KPV on puolestaan tällä hetkellä tyrkyllä ”vain” nousukarsintaan, toivoen samalla HIFK:n kompurointia.
Yksi lauantain pelin puhutuimmista tilanteista oli viimeisellä kymmenminuuttisella nähty kova taklaus. HIFK:n puolustaja Pauli Kuusijärvi taklasi rumasti takaapäin KPV:n pelintekijä Sebastian Mannströmiä, joka joutui jättämään kentän. Kuusijärvi ajettiin suoralla punaisella suihkuun.
Kuusijärvi ei pelikieltonsa takia sarjan päätöskierroksella pelaa, mutta myös 29-vuotiaan Mannströmin kausi on ohi. Sunnuntaina selvisi, että Mannströmin pohjeluu on murtunut. KPV:n päävalmentaja Jarmo Korhosen mukaan Mannström on sivussa kentiltä kolme kuukautta.
- Harmittaa kovasti minua ja tietysti pelaajaa itseään, koska tärkeimmät pelit ovat vielä edessä, Korhonen kommentoi Ilta-Sanomille.
Mannström on tehnyt 13 sarjaottelussa tällä kaudella neljä maalia.
LUE MYÖS:
VUODEN KOVIN TARJOUS! SAAT 1 EUROLLA 50 KIERRÄTYSVAPAATA ILMAISKIERROSTA
- Talleta 1€
- Saat heti 50 ilmaiskierrosta peliin Book of Dead!
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- Fabrizio Romano: Kolumbialaistähti James Rodríguez siirtyy MLS:ään
- Eveliina Summanen saavutti hienon rajapyykin Tottenhamissa – ”Tämä merkitsee paljon”
- Ilveksen tuplauutinen: testipelaaja ulos ja puolustajalupaus lainalle
- Italialaisseurat olivat Martin Kirilovin perässä – HJK voitti kisan: ”Halusin päästä pelaamaan miesten pelejä”
- HJK:n UEFA Youth Leaguen neljännesvälierävastustaja selvillä
- Haastattelu: Ayo Obileye kertoi miksi palasi Veikkausliigaan
- Real Madridille paha isku Mestarien liigassa – tähtipelaaja sivuun molemmista Benfica-peleistä
- Virallista: Lassi Lappalainen palaa Veikkausliigaan
- Katso: Oliver Antman iski Rangers-uransa avausmaalin
- Jesse Joronen kerää kehuja Italiassa: ”Palermo on tehnyt loistavan hankinnan”
- Jesse Joronen kerää kehuja Italiassa: ”Palermo on tehnyt loistavan hankinnan”
- Haastattelu: Ayo Obileye kertoi miksi palasi Veikkausliigaan
- Katso: Oliver Antman iski Rangers-uransa avausmaalin
- Real Madridille paha isku Mestarien liigassa – tähtipelaaja sivuun molemmista Benfica-peleistä
- HJK:n UEFA Youth Leaguen neljännesvälierävastustaja selvillä
- ESPN: Cristiano Ronaldo on vihainen – boikotti jatkuu
- Virallista: Lassi Lappalainen palaa Veikkausliigaan
- HJK hankkii hyökkäävän keskikenttäpelaajan Italiasta
- Turkin presidentti Erdoğan puuttui peliin – N’Golo Kantén siirtofiaskossa uskomaton käänne
- Tuomas Ollilan Paris FC putosi Ranskan cupista