Italian valmentaja Mancini pyytää kärsivällisyyttä: ”Ei ole mitään velhoja”
Kuva: Getty Images
Italian miesten maajoukkueen päävalmentaja Roberto Mancini pyytää kannattajilta kärsivällisyyttä.
Mancini nimitettiin tehtäväänsä toukokuussa, ja hän on ollut joukkueen peräsimessä kuudessa ottelussa. Saldona on kaksi tappiota, kaksi tasapeliä ja kaksi voittoa, joista viimeisin tuli sunnuntaina, kun Italia päihitti Puolan Uefa Nations Leaguessa loppuhetken maalilla 1-0.
Italialla on vielä mahdollisuus edetä kilpailun Final Four -vaiheeseen, jossa kohtaavat Nations Leaguen A-liigan lohkojen voittajat.
Lauantaina Italia oli Puolaa vastaan hallitseva osapuoli, mutta Mancini tietää, että ottelu olisi ollut pettymys ilman Cristiano Biraghin 92. minuutilla tehtyä osumaa.
– Me dominoimme. Meidän olisi pitänyt tehdä maali aikaisemmin, eikä se olisi ollut reilua, jos ottelu olisi päättynyt tasan, kommentoi Mancini Rai Sportille.
– Kaikki pojat antoivat parhaansa. Me tiedämme, että siihen menee aikaa, mutta tämä oli loistava voitto. Voimme kehittyä paljon, mutta meidän on oltava maltillisia.
– Tämä on jalkapalloa. Saat yhtäkkiä maalin ihan pelin lopussa. Maalin, jonka ansaitsit, mutta ottelu olisi voinut päättyä myös maalittomana, sillä se oli pitkään tasan.
Mancini toivoo maajoukkueen faneilta aikaa ja ymmärrystä.
– Uusi aikakausi on jo alkanut, mutta mitään velhoja ei ole olemassakaan.
LUE MYÖS:
VUODEN KOVIN TARJOUS! SAAT 1 EUROLLA 50 KIERRÄTYSVAPAATA ILMAISKIERROSTA
- Talleta 1€
- Saat heti 50 ilmaiskierrosta peliin Book of Dead!
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- Real Madridille paha isku Mestarien liigassa – tähtipelaaja sivuun molemmista Benfica-peleistä
- Virallista: Lassi Lappalainen palaa Veikkausliigaan
- Katso: Oliver Antman iski Rangers-uransa avausmaalin
- Jesse Joronen kerää kehuja Italiassa: ”Palermo on tehnyt loistavan hankinnan”
- Tuomas Ollilan Paris FC putosi Ranskan cupista
- ESPN: Cristiano Ronaldo on vihainen – boikotti jatkuu
- Sensaatio! HJK pudotti Manchester Cityn
- Turkin presidentti Erdoğan puuttui peliin – N’Golo Kantén siirtofiaskossa uskomaton käänne
- HJK hankkii hyökkäävän keskikenttäpelaajan Italiasta
- Glen Kamara loukkaantui pahasti – kammottava kuva
- Jesse Joronen kerää kehuja Italiassa: ”Palermo on tehnyt loistavan hankinnan”
- Katso: Oliver Antman iski Rangers-uransa avausmaalin
- ESPN: Cristiano Ronaldo on vihainen – boikotti jatkuu
- HJK hankkii hyökkäävän keskikenttäpelaajan Italiasta
- Virallista: Lassi Lappalainen palaa Veikkausliigaan
- HS: Suomalaislupauksesta merkittävä tarjous Veikkausliigan sisällä
- KuPS vahvistuu hyökkääjällä
- Sensaatio! HJK pudotti Manchester Cityn
- Turkin presidentti Erdoğan puuttui peliin – N’Golo Kantén siirtofiaskossa uskomaton käänne
- Glen Kamara loukkaantui pahasti – kammottava kuva