Kaappaako italialaisjätti Man United -maalivahdin ilmaiseksi? Onnistunut odotuspelissä ennenkin
Kuva: Getty Images
The Times kertoo Juventuksen odottavan ensi kesää, ja kenties vielä sitä seuraavaakin, maalivahtirintamansa suhteen.
Tiistaina Old Traffordilla voitokkaasti vieraillut Vanha Rouva on aikeissa napata Man United -maalivahti David de Gean tolppiensa väliin – ilman siirtokorvausta. Espanjan maajoukkuevahdin sopimus manchesterilaisten kanssa päättyy ensi kesään, ja tämä on lähteen mukaan tietoinen torinolaisten kiinnostuksesta. Unitedilla on kuitenkin vuoden mittainen optio sopimuksen jatkamiseksi.
Juventus onnistui vastaavassa pelissä vuonna 2012, jolloin se kaappasi tuolloin 19-vuotiaan Paul Pogban riveihinsä, kun tämän sopimus Unitedin kanssa päättyi. José Mourinhon tällä hetkellä manageroima seura joutui vuonna 2016 käyttämään yli 100 miljoonaa euroa saadakseen tämän takaisin.
De Gean jatkosopimusta Man Unitedin kanssa ollaan odotettu, varsinkin sen jälkeen kun Chelsean Thibaut Courtois siirtyi kesällä Real Madridiin. Tietoja sellaisen kirjoittamisesta ei kuitenkaan olla kuultu.
Timesin siteeraa ”lähdettä Unitedin sisältä”.
– De Gea pelasi tiistaina tulevaa seuraansa vastaan. Juve on erikoistunut älykkäisiin bisnesvetoihin. Mikäli United ei myy maalivahtia kesällä, Juventus odottaa sopimuksen päättymiseen saakka.
LUE MYÖS:
VUODEN KOVIN TARJOUS! SAAT 1 EUROLLA 50 KIERRÄTYSVAPAATA ILMAISKIERROSTA
- Talleta 1€
- Saat heti 50 ilmaiskierrosta peliin Book of Dead!
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- Karim Benzemalle siirto Cristiano Ronaldon vastustelusta huolimatta
- Leo Walta sai miljoonasiirron!
- Valioliigassa iso kauppa siirtorajan viime hetkellä
- Fifa-pomo haluaa Venäjän takaisin
- Romano: Ranskan maajoukkuetähti on saamassa ison diilin
- Cristiano Ronaldon painostus pysäytti Karim Benzeman siirron
- Virallista: Casper Terho siirtyy Hollantiin – lainasopimuksessa osto-optio
- Ranskalaismedian tiedot: Glen Kamarasta uusi tarjous
- Huhut Matias Siltasen ympärillä kiihtyvät – näin seurapomo kommentoi ruotsalaismedialle: ”Se pitää paikkansa”
- Expressen: KuPS lähellä ulkomaalaispelaajan hankintaa
- Kiinan presidentti saattoi katsoa KuPSin ottelua
- FM: Glen Kamara olisi halunnut siirtyä takaisin Englantiin
- Analyysi tuo esiin epämiellyttäviä totuuksia Leo Waltan siirtospekulaatioista
- Kuva Italian alasarjatuomarista levisi maailmalla – miehet ovat rynnänneet katsomoihin
- Juuri nyt: KuPSin Otto Ruoppi siirtyy Bundesliigaan
- Lähde: Huuhkajien keskikenttäpelaajaa on estetty siirtymästä Englantiin
- Huhut Matias Siltasen ympärillä kiihtyvät – näin seurapomo kommentoi ruotsalaismedialle: ”Se pitää paikkansa”
- Karim Benzema suuttui ja meni lakkoon – seura yrittää korjata tilanteen
- Expressen: KuPS lähellä ulkomaalaispelaajan hankintaa
- Huuhkajien Ville Koski siirtyy Espanjan La Ligaan