Tänään keskiviikkona kello 14.00 pelataan ensimmäinen osa liigakarsinnoista, jossa vastakkain ovat Turun Palloseura ja Kokkolan Pallo-Veikot.

TPS joutui karsimaan sijoituttuaan Veikkausliigassa viimeistä edelliseksi. KPV tuli Ykkösessä toiseksi. Kummankin kohtalo oli vielä sarjojen päätöskierroksella auki.

Ykkösen kaikkien aikojen maalintekijä, KPV:n Kalle Multanen, kertoi karsintojen alla tunnelmiaan Veikkausliigan sivuilla.

– Joukkueessa on odottavainen tunnelma ja fiilikset lähteä pelaamaan näitä pelejä ovat aivan mahtavat. Meillä on mahdollisuus yltää tavoitteeseemme, eli nousuun. Näin hienoja matseja ei päästä pelaamaan liian usein, Multanen tiivistää.

– Nousukarsinnat lopulta määrittävät, kuinka onnistunut kautemme on ollut. Näiden pelien jälkeen tiedämme oliko kausi onnistunut vai ei.

Täksi kaudeksi Veikkausliigaan palannut TPS on KPV:lle tuttu vastustaja. Viime vuonna joukkueet kohtasivat Ykkösessä kolmesti. Kauden ensimmäisen kohtaamisen vei KPV (2-1) ja kahdessa seuraavassa taistossa pisteet jaettiin (0-0 ja 2-2).

– TPS:lla on paljon samoja pelaajia kuin viime vuonna Ykkösessä, muutamalla vahvistuksella varustettuna. Hirveästi joukkue ei ole muuttunut. Kumpikaan meistä pystyy tuskin toista suuremmin yllättämään. (Sterling) Yateke on ollut iso vahvistus heille ja onnistunut tekemään paljon maaleja. Hyvän oloinen jätkä pelaamaan, Multanen heittää.

– En usko, että meidän tarvitsee itseämme mitenkään ylittää. Jos pystymme kahdessa pelissä omaan, hyvään suoritukseen, niin sen pitäisi riittää voittoon.

Keskiviikon ottelu alkaa Kokkolassa jo klo 14, koska Kokkolan keskuskentällä ei ole valoja. Multanen luottaa kuitenkin siihen, että karsintojen ensimmäinen osa kerää runsaasti katsojia.

– Alkamisaika on yleisön näkökulmasta haastava, mutta uskon, että paikalle tulee paljon porukkaa. Nämä ovat ratkaisupelejä ja yleisö syttyy niihin varmasti.

Karsintojen toinen, ratkaiseva, osa pelataan sunnuntaina Turussa Veritas Stadionilla kell0 15.00.