Näkökulma: Roman Eremenko teki epäitsekkään ja hyvän päätöksen

© Kuva: Getty Images

Kahden vuoden pelikiellostaan vapautunut Roman Eremenko ilmoitti keskiviikkona, ettei aio palata A-maajoukkueeseen vielä ainakaan syksyn aikana.

Eremenko, 31, selvensi päätöstään sanomalla, että hän haluaa keskittyä asemansa vakiinnuttamiseen uudessa seurassaan Spartak Moskovassa ja päästä takaisin huippukuntoon.

Huuhkajien tämän vuosikymmenen avainpelaajiin lukeutuva Eremenko ja maajoukkueen päävalmentaja Markku Kanerva ovat sopineet keskustelevansa pelaajan tilanteesta uudestaan ensi vuonna.

Marraskuun maaottelut, Nations Leaguen lohkovaiheen ratkaisevat pelit, Unkaria ja Kreikkaa vastaan pelataan siis ilman Eremenkoa. Ja hyvä niin.

Odotus jatkuu

Kanerva kertoi Palloliiton tiedotteessa, että hän on tiennyt Eremenkon aikeista jo pitkän aikaa, sillä he puhuivat syksyn maaotteluiden skippaamisesta jo elokuussa.

Futiskansa on odottanut Eremenkon päätöstä jo yli kaksi vuotta ja odottaa sitä yhä. Pelaaja itse kertoi ottavansa tässä vaiheessa ”aikalisän”. Oli jo helpotus kuulla Eremenkon suusta yhtään mitään aiheeseen liittyen, mutta ensi vuoden keskustelut Kanervan kanssa voivat tuoda tullessaan mitä tahansa.

”Ovea maajoukkuetehtävien suhteen en sulje”, muotoili Eremenko tiedotteessa. Maajoukkueen kannattajat joutuvat nyt tirkistelemään sen oven raosta pimeään huoneeseen vielä muutaman kuukauden ajan.

Eremenko on tervetullut Huuhkajiin

Nations Leaguen lohkotilanne kertoo sen, että Suomi on pärjännyt hyvin ilman Eremenkoa. Neljä ottelua, neljä voittoa, nolla päästettyä maalia. Marraskuussa lohkovoitto voi irrota jopa kahdella tappiolla.

Kahvipöydissä on pohdiskeltu, tarvitaanko Eremenkoa ylipäätään takaisin. Jos hän palaisi, minkä tai kenen paikan hän ottaa? Sopiiko Eremenko Kanervan systeemiin?

Kanerva itse on useasti toistanut, että hän on valmis ottamaan Eremenkon joukkueeseensa. Huuhkajien keskikentälle on tällä hetkellä kova tunku, ja kenen tahansa uuden tai uusvanhan pelaajan ottaminen ryhmään tietää sitä, että toinen tasokas pelaaja jää sivuun.

Eremenkon tämänhetkinen taso on vielä jokseenkin mysteeri. Spartak on ajanut suomalaista hiljalleen sisään, takaisin pelirytmiin. Vastuuta on tullut keskikentällä ja laidalla, joskaan ei vielä täyden ottelun verran.

Maajoukkueessa pelaaminen vaatii ehdotonta huippukuntoa, jota Eremenko ei vielä omaa. Kahden vuoden pelaamattomuudella on vaikutuksensa, vaikka pitäisikin kropastaan ja pallotuntumastaan huolta. Talin hallissa höntsäily on eri asia kuin Venäjän Valioliigassa tai maajoukkueessa pelaaminen.

Eremenkon valitseminen marraskuun maaotteluihin olisi ollut joka tapauksessa erikoinen ratkaisu. Kuten sanottua: maajoukkueeseen ja sen keskikentälle on tällä hetkellä tarjolla kosolti ehdokkaita. Puolassa tällä kaudella kahdeksan maalia iskenyt Petteri Forsell on pelannut Nations Leaguessa puoli tuntia.

Itse olen valmis ottamaan huippukuntoisen Roman Eremenkon maajoukkueeseen. Tällä hetkellä se ei ole kuitenkaan ajankohtaista, ja pelaaja tietää sen itsekin.

Eremenko tekee keväällä ennen EM-karsintoja päätöksensä ja Kanerva tekee omansa. Maajoukkueeseen ei tulla parin vuoden takaisilla näytöillä.

Ville Liimatta


FC Inter vs KuPS – näin lunastat 50€ ilmaisvedon

  1. Avaa pelitili Betsafelle alapuolen napista.
  2. Talleta  ja lyö vähintään 1€ veto tämän ottelun voittajasta.
  3. Jos veikkaat ottelun voittajan oikein, saat 50€ ilmaisvedon.