Parasta kauttaan pelaava Petteri Pennanen ei malta odottaa: ”Ainut, mitä lähdemme hakemaan”
Kuva: Juha Tamminen
KuPS matkaa Veikkausliigan päätöskierroksen otteluunsa Maarianhaminaan. Kotijoukkue IFK:n taistellessa sarjapaikkansa puolesta, on kuopiolaisilla pelissä mitali, ja paikka europeleihin. Niitä varten joukkue tarvitsee saarelta voiton.
Kapteeni Petteri Pennanen ei ole pysyä housuissaan.
– Nämä ovat pitkiä päiviä odotella lauantaita ja kello kolmea, jolloin pillin vihellys vihdoinkin kuuluu.
Kauden huipentavat ajat voisivat olla tylsempiäkin.
– On upeata aikaa elää tällaista syksyä, kun jokaisessa loppukauden pelissä on todella iso panos. Se on varma, että jokainen jätkä haluaa saarelta voiton, mitalin ja europaikan. Se on se ainut, mitä me lähdemme sieltä hakemaan. Mitali ja europaikka ovat olleet selvänä tavoitteenamme kauden alusta asti.
Kieltämättä olisi melkoinen yllätys, ja keltalasein katsottuna valtava pettymys, mikäli tämä kausi ei päättyisi joukkueessa jonkinasteisiin juhliin. Koko KuPS:n tavoin myös sen kapteeni on esittänyt vakuuttavia otteita.
– Henkilökohtaisesti täytyy sanoa, että on ollut paras kauteni koko uralla. Ehjänä on saanut olla ja olen päässyt pelaamaan isoimmat peliminuutit Veikkausliigassa. Kaudessa on ollut paljon hyvää. Nyt on takana ensimmäinen talvi, kun sain treenata kunnolla ilman vammoja tai kuntoutusta. Sain laittaa itseni hyvään fyysiseen kuntoon ja tiesin, että jos kroppa pysyy kunnossa niin varmasti kulkee. Kyllä tyytyväinen pitää olla, Pennanen summaa seuran sivustolla.
LUE MYÖS:
VUODEN KOVIN TARJOUS! SAAT 1 EUROLLA 50 KIERRÄTYSVAPAATA ILMAISKIERROSTA
- Talleta 1€
- Saat heti 50 ilmaiskierrosta peliin Book of Dead!
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- Valioliigassa iso kauppa siirtorajan viime hetkellä
- Fifa-pomo haluaa Venäjän takaisin
- Romano: Ranskan maajoukkuetähti on saamassa ison diilin
- Cristiano Ronaldon painostus pysäytti Karim Benzeman siirron
- Virallista: Casper Terho siirtyy Hollantiin – lainasopimuksessa osto-optio
- Ranskalaismedian tiedot: Glen Kamarasta uusi tarjous
- Huhut Matias Siltasen ympärillä kiihtyvät – näin seurapomo kommentoi ruotsalaismedialle: ”Se pitää paikkansa”
- Expressen: KuPS lähellä ulkomaalaispelaajan hankintaa
- HJK:n Viljamaa ottaa jättiaskeleen urallaan – siirto Juventukseen
- Kaikki jalkapallon miesten Suomen Cupista 2026
- Kiinan presidentti saattoi katsoa KuPSin ottelua
- FM: Glen Kamara olisi halunnut siirtyä takaisin Englantiin
- Analyysi tuo esiin epämiellyttäviä totuuksia Leo Waltan siirtospekulaatioista
- Kuva Italian alasarjatuomarista levisi maailmalla – miehet ovat rynnänneet katsomoihin
- Juuri nyt: KuPSin Otto Ruoppi siirtyy Bundesliigaan
- Lähde: Huuhkajien keskikenttäpelaajaa on estetty siirtymästä Englantiin
- Karim Benzema suuttui ja meni lakkoon – seura yrittää korjata tilanteen
- Huuhkajien Ville Koski siirtyy Espanjan La Ligaan
- Manchester Cityn akatemian kasvatti IFK Mariehamniin
- HJK:n Viljamaa ottaa jättiaskeleen urallaan – siirto Juventukseen