Robin Lodilla tuttuja vastassa: ”Toivottavasti maanantain jälkeen kuittaillaan lisää”
Kuva: Juha Tamminen
Suomi on jyrännyt Nations Leaguessa hienosti otettuaan ensimmäisestä kolmesta ottelustaan kolme 1-0 -voittoa. Maanantaina haaste on taas astetta isompi, kun Tampereen Ratinaan tulee vieraaksi lohkokakkonen Kreikka. Perjantaina Tallinnassa Suomen maalin syöttänyt Robin Lod pitää Kreikkaa aiempia vastustajia kovempana, ja tietää, mistä puhuu. Pelasihan Lod kreikkalaisessa Panathinaikosissa kolme kautta vuosina 2015-2018.
– Tästä tulee meidän kovin haaste tähän mennessä, sillä Kreikka on mun mielestä tosi hyvä joukkue, 25-vuotias keskikenttäpelaaja sanoo Palloliiton kotisivujen haastattelussa.
– Ottelussa on myös ystäviä vastassa, mutta se unohdetaan kyllä siellä pelikentällä.
– Topparikaksikko (Arsenalin Sokratis ja AS Roman Konstantinos Manolas) on Kreikan puolustuksen kivijalka. Kärjessä (Konstantinos) Mitroglou on vahva ja hyvä pelaaja, ja (Konstantinos) Fortounis siinä alapuolella, hänellä on loistava oikea jalka.
Hyväntuuliselta Lodilta kysyttiin, onko hän jo aloittanut psykologisen pelin entisten pelikaveriensa kanssa.
– Totta kai tässä on muutama päivä kuittailtu, ja toivottavasti maanantain jälkeen voidaan kuittailla vielä lisää, kesällä Sporting Gijóniin siirtynyt Lod vastaa.
LUE MYÖS:
VUODEN KOVIN TARJOUS! SAAT 1 EUROLLA 50 KIERRÄTYSVAPAATA ILMAISKIERROSTA
- Talleta 1€
- Saat heti 50 ilmaiskierrosta peliin Book of Dead!
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- Rennesin manageri syyttää Arsenalin lainapelaajaa Ethan Nwaneria ”hyökkäyksestä” Glen Kamaraa vastaan
- Fabrizio Romano: Kolumbialaistähti James Rodríguez siirtyy MLS:ään
- Eveliina Summanen saavutti hienon rajapyykin Tottenhamissa – ”Tämä merkitsee paljon”
- Ilveksen tuplauutinen: testipelaaja ulos ja puolustajalupaus lainalle
- Italialaisseurat olivat Martin Kirilovin perässä – HJK voitti kisan: ”Halusin päästä pelaamaan miesten pelejä”
- HJK:n UEFA Youth Leaguen neljännesvälierävastustaja selvillä
- Haastattelu: Ayo Obileye kertoi miksi palasi Veikkausliigaan
- Real Madridille paha isku Mestarien liigassa – tähtipelaaja sivuun molemmista Benfica-peleistä
- Virallista: Lassi Lappalainen palaa Veikkausliigaan
- Katso: Oliver Antman iski Rangers-uransa avausmaalin
- Rennesin manageri syyttää Arsenalin lainapelaajaa Ethan Nwaneria ”hyökkäyksestä” Glen Kamaraa vastaan
- Jesse Joronen kerää kehuja Italiassa: ”Palermo on tehnyt loistavan hankinnan”