Teemu Pukista puhuvat kaikki, mutta entä Suomen puolustus? – Ennätys jo haarukassa
Kuva: Juha Tamminen
Pukki, Pukki, Pukki. Kolmesti peräkkäin Teemu Pukki on tehnyt pelin ainoan maalin Huuhkajien historian kolmessa ensimmäisessä Nations League -ottelussa. Ei ihme, että Norwichin hyökkääjä on kaikkien huulilla, sillä hänen maaleillaan Suomi on saavuttanut maksimaaliset yhdeksän pistettä kolmesta ottelusta.
Pienemmälle huomiolle on jäänyt se, kuinka loistavaa työtä Suomen puolustus ja maalivahti Lukas Hradecky ovat tehneet. Niin loistavaa, että aletaan puhua jopa Suomen maajoukkuehistorian parhaasta putkesta.
Kuten todettua, Suomi on pitänyt nollan kaikissa kolmessa Nations League -ottelussaan. Kun mukaan lasketaan myös kesäkuinen Valko-Venäjää vastaan pelattu harjoitusottelu, jonka Huuhkajat voitti 2-0, on nollapelejä jonossa jo neljä.
Neljän nollapelin putkeen Huuhkajat on pystynyt vain kerran aiemmin, lähes täsmälleen 11 vuotta sitten. Tuolloin pelattiin EM-karsintoja vuoden 2008 turnaukseen, ja Suomi jäi vain todella täpärästi rannalle historiansa ensimmäisistä arvokisoista.
Syyskuussa Suomi kultaisine sukupolvineen pelasi 0-0 -tasapelit Serbiaa ja Puolaa vastaan, ja lokakuussa samanmoisen Belgiaa vastaan. Kolmen maalittoman karsintapelin jatkoksi tuloksena oli vielä neljäskin 0-0, Helsingissä pelatussa harjoituspelissä Espanjaa vastaan. Suomi nollasi tuolloin siis neljä maineikasta jalkapallomaata putkeen, muttei tosin tehnyt itsekään ainuttakaan maalia.
Nollaputki meni poikki marraskuisessa Azerbaidzhan-ottelussa (Suomelle 2-1 -voitto), mutta sitten seurasi seuraava 0-0 -peli karsintojen päätösottelussa Portugalissa. Voitto tuossa ottelussa olisi tuonut Suomelle paikan EM-kisoissa, mutta nyt tuloksena oli neljäs sija kovassa, mutta erittäin tasaisessa lohkossa.
[readmore from=Huuhkajat]
Nyt meneillään oleva putki on vasta toinen kerta, kun Suomi on pystynyt A-maajoukkuetasolla neljään perättäiseen nollapeliin. Mikäli Huuhkajat nollaa myös Kreikan maanantaina Tampereella, on nollapeliputki jo koko maajoukkuehistoriamme pisin.
Minuuteissa mitattuna ennätys ei vielä maanantaina ole uhattuna. Tällä hetkellä Suomi on pitänyt maalinsa koskemattomana 389 minuuttia putkeen. Kun syksyllä 2007 Suomi pelasi ilman takaiskumaaleja kaikkiaan 490 minuuttia, on ennätykseen vielä matkaa 111 peliminuuttia.
Lähde: Maajoukkueiden tilastosivu www.eu-football.info
LUE MYÖS:
VUODEN KOVIN TARJOUS! SAAT 1 EUROLLA 50 KIERRÄTYSVAPAATA ILMAISKIERROSTA
- Talleta 1€
- Saat heti 50 ilmaiskierrosta peliin Book of Dead!
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- Cristiano Ronaldon painostus pysäytti Karim Benzeman siirron
- Virallista: Casper Terho siirtyy Hollantiin – lainasopimuksessa osto-optio
- Ranskalaismedian tiedot: Glen Kamarasta uusi tarjous
- Huhut Matias Siltasen ympärillä kiihtyvät – näin seurapomo kommentoi ruotsalaismedialle: ”Se pitää paikkansa”
- Expressen: KuPS lähellä ulkomaalaispelaajan hankintaa
- HJK:n Viljamaa ottaa jättiaskeleen urallaan – siirto Juventukseen
- Kaikki jalkapallon miesten Suomen Cupista 2026
- FM: Glen Kamara olisi halunnut siirtyä takaisin Englantiin
- Kiinan presidentti saattoi katsoa KuPSin ottelua
- Lähde: Huuhkajien keskikenttäpelaajaa on estetty siirtymästä Englantiin
- FM: Glen Kamara olisi halunnut siirtyä takaisin Englantiin
- Kiinan presidentti saattoi katsoa KuPSin ottelua
- Analyysi tuo esiin epämiellyttäviä totuuksia Leo Waltan siirtospekulaatioista
- Kuva Italian alasarjatuomarista levisi maailmalla – miehet ovat rynnänneet katsomoihin
- Juuri nyt: KuPSin Otto Ruoppi siirtyy Bundesliigaan
- Lähde: Huuhkajien keskikenttäpelaajaa on estetty siirtymästä Englantiin
- Karim Benzema suuttui ja meni lakkoon – seura yrittää korjata tilanteen
- Huuhkajien Ville Koski siirtyy Espanjan La Ligaan
- Manchester Cityn akatemian kasvatti IFK Mariehamniin
- HJK:n Viljamaa ottaa jättiaskeleen urallaan – siirto Juventukseen