Veikkausliigan maalipyssy perusti hienon hankkeen traagisessa onnettomuudessa kuolleen veljensä muistolle – ”Edes pieni mahdollisuus”
Kuva: Juha Tamminen
SJK-hyökkääjä Billy Ionsilla on vaikea vuosi takana. Viime kaudella 12 maalia iskenyt englantilainen on kärsinyt loukkaantumisista, jotka ovat verottaneet miehen peliaikaa.
Ions koki myös kesällä perhetragedian, kun hänen veljensä Paul hukkui Ibizan lomallaan. Veli oli lomakohteessa viettämässä 24-vuotissyntymäpäiviään.
– Olin itse vaikeassa tilanteessa jalkapalloilullisesti ja sitten tulee vielä nämä uutiset kotoa. Matkustin silloin muutamaksi viikoksi kotiin, auttamaan perhettä vaikeina aikoina. Ja on tämä vieläkin aika vaikeaa, Ions avasi SJK:n verkkosivuilla.
Veljen kuoleman myötä Ions perusti Newcastleen rahaston, jolla kerätään varoja ensiapukurssien järjestämiseen ja defilibiraattorien ostamiseen. Mielessä on myös ilmainen mobiiliapplikaatio.
– Veljeni Paul siis hukkui ja kun hänet saatiin vedettyä pois vedestä, siinä oli paikalla pikkuveljeni ja ainakin kymmenen muuta kaveria, eikä kukaan heistä osannut elvyttää tai antaa tekohengitystä. Ei häntä olisi välttämättä voinut enää pelastaa, mutta ainakin olisi ollut edes pieni mahdollisuus.
– Kun matkustin kotiin, minä, perheeni ja kaikki ystävät, halusimme nostaa tämän asian tietoisuutta. Keräsimme rahastoon 17 000 euroa, jolla olemme tuoneet asiaa esiin.
– Tällä rahalla me perustamme ja kehitämme mobiili-applikaation, jolla levitetään tietoutta elvyttämisestä ja miten vastaavissa tilanteissa tulee toimia. Siitä tulee ilmainen applikaatio.
– Osa rahoista käytetään ilmaisiin ensiapukursseihin Newcastlessa. Meillä ei ole siellä sellaisia. Samoin ostimme niillä rahoilla kaksi defibrillaattoria, joista toinen menee Ibizalle. Ne ovat yllättävän kalliita ja niitä ei siksi ole monessakaan paikassa, Ions lisäsi.
LUE MYÖS:
Vuoden kovin tarjous: talleta 1€ ja saat 60 kierrätysvapaata ilmaiskierrosta!
- Talleta 1€
- Saat heti 60 ilmaiskierrosta Reactoonz 100 -peliin!
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- Barcelonalta mieletön show – Newcastle jäi täysin jyrän alle
- Haastattelu: Álex Craninx löysi Oulunkylästä intohimoisen valmentajan – ”Jalkapallo on hänelle pakkomielle”
- No nyt! Huuhkajista tuttu Diogo Tomas säväytti videolla – antoi todella erikoisen haastattelun
- Järisyttävä päätös: mestari vaihtuu kaksi kuukautta finaalin jälkeen
- Pikkuhuuhkajat nimetty EM-karsintaotteluihin – mukana uusia kasvoja
- Viljami Sinisalon kilpakumppani joutuu leikkaukseen – ”Olen mahdollisesti pelannut viimeisen pelini”
- Virallista: HJK purkaa uuden pelaajansa sopimuksen – ei läpäissyt terveystarkastusta
- Juho Kilo ja Diogo Tomas nousivat Hollannin pääsarjaan
- Manchester City suli alivoimalla – PSG murskasi Chelsean
- Tähdenlento sammui – Bodø/Glimt murtui vieraskentällä
- The Athletic: Fifa teki tiukan MM-kisaratkaisun Iranin suhteen
- Carlo Ancelotti jätti Neymarin ulos Brasilian maajoukkueesta – paljasti ehdon MM-kisoille
- Juho Kilo ja Diogo Tomas nousivat Hollannin pääsarjaan
- Viljami Sinisalon kilpakumppani joutuu leikkaukseen – ”Olen mahdollisesti pelannut viimeisen pelini”
- Tähdenlento sammui – Bodø/Glimt murtui vieraskentällä
- Virallista: HJK purkaa uuden pelaajansa sopimuksen – ei läpäissyt terveystarkastusta
- Manchester City suli alivoimalla – PSG murskasi Chelsean
- Pikkuhuuhkajat nimetty EM-karsintaotteluihin – mukana uusia kasvoja
- Jere Uronen liekeissä Kreikassa – ex-Real Madrid maalitykki iski kaksi
- Mestarien liigan sensaatiojoukkueella mahdollisuus tehdä historiaa